Kuinka palautua paremmin?

Sain vuosi sitten joululahjaksi älykellon jossa yhtenä ominaisuutena oli ns bodybattery, eli kello tutkaili ja tulkitsi elimistön palautumista. Eihän tällainen kello sinänsä ole mittaustulokseltaan yhtä luotettava kuin vaikka paikalleen kiinnitettävä, kylläkin saman valmistajan ohjelmistoa käyttävä, FirstBeat joka mittaa ja analysoi yksityiskohtaisemmin elimistön signaaleja, mutta päivittäisessä käytössä body battery on kertonut varsin hyvin sitä, kuinka elimistö on palautunut. Olen siitä voinut seurata päivittäisellä tasolla sitä mitkä asiat kuormittavat ja mitkä tukevat palautumista. Myös asiakkaideni kohdalla usein oleellinen kysymys on se

Kuinka palautua paremmin?

Muistan kuinka eräällä luennolla puhuja totesi 35 ikävuoden jälkeen elimistömme valmistautuvan kuolemaan. Tuolloin ajatus huvitti. Olin vasta hetki sitten ohittanut kyseisen virstanpylvään ja koin olevani elämäni kunnossa, mutta vuosien vieriessä olen joutunut toteamaan sanojen olleen valitettavan totta. Nyt kun vuosirenkaita on kertynyt sen verran, että lähin kymmenluku vaatii koko käden sormet käyttöön, olen nöyrtynyt myöntämään että elimistö ei enää palaudu samaan tapaan kuin joskus parikymppisenä, jolloin kynttilää saattoi huoletta poltella molemmista päistä ja keskeltäkin ja silti virtaa vaan piisasi. Nykyään elimistö priorisoi palautumisen järjestelmää niin, että vaikutuksen huomaa, lisäravinteiden kanssakin, jos yrittää pakottaa kropan jaksamaan yli palautuspisteen.

Mitkä asiat sitten ovat oleellisia palautumisen näkökannalta? Lainataanpa muutama fakta viisaampien kertomana:

Autonomisen hermoston rakenne ja toiminta

Autonominen hermosto on pääosin tahdosta riippumaton hermoston osa, jonka tehtävänä on huolehtia elimistön tasapainosta. Se säätelee mm. sisäelinten, sileiden lihasten, sydämen sekä rauhasten toimintaa. Tietoiset ja tiedostamattomat psyykkiset tilat vaikuttavat autonomisen hermoston tilaan: kun suutumme tai jännitymme, niin sympaattisen osan aktivoituminen kiihdyttää sydämen sykettä, halusimme sitä tai emme. Tahtomme vaikuttaa autonomisen hermoston toimintaan jonkin verran, mutta emme voi kuitenkaan sopivan ärsykkeen tullessa esimerkiksi hillitä kasvojemme punastumista. Emme myöskään voi pelkän tahtomme avulla laskea kohonnutta verenpainetta välittömästi, mutta pitkäjänteisillä elämäntapavalinnoillamme voimme siihen vaikuttaa.

Autonominen hermosto ja endokriininen järjestelmä ylläpitävät elimistön tasapainoa. Tasapainoa horjuttavassa stressitilassa, fysiologisista ja/tai psyykkisistä mekanismeista alkunsa saavassa, elimistö pyrkii ylläpitämään tasapainotilaa hormonaalisin ja hermostollisin keinoin. Elimistö kokee ohimeneviä stressitilanteita jatkuvasti, mutta pitkittyneessä stressitilassa elimistön sympaattinen aktivaatio voimistuu ja mm kortisolihormonin eritys kiihtyy. Pitkäaikainen stressi vaikuttaa autonomisen hermoston toimintaan ja sen alaisiin säätelyjärjestelmiin: ruoansulatus huononee, elimistön energiavarastot tyhjenevät, lepoverenpaine kohoaa ja immuunipuolustus heikkenee, jne. (Guyton, Hall 2006)

Autonominen hermosto osallistuu ydinjatkeen kautta esimerkiksi hengityksen, yskimisen, sydämen ja verisuonten toiminnan, syljenerityksen ja oksentamisen säätelyyn. Selkäytimen alaosassa on virtsaamista, ulostamista ja seksuaalitoimintoja sääteleviä alueita (Hamill ym. 2004, Guyton, Hall 2006). Vaikka autonomisen hermoston ydinosat ovat anatomisesti osa myös somaattista hermostoa säätelevää keskushermostoa, niin sen ääreisosat kulkevat pääosin eri kohteisiin. Kun somaattiset hermot kulkevat pääosin luurankolihaksiin ja aistielimiin, autonomiset hermot hermottavat pääosin sisäelimiä, niitä ympäröiviä lihaksia sekä verisuonten seinämiä.

Useimpiin autonomisen hermoston kohde-elimiin tulee sekä sympaattisia että parasympaattisia hermosyitä. Näiden vaikutus kohde-elimissä on yleensä toisilleen vastakkainen ja vaikutuksen voimakkuus erilainen (Thomas 2010). Esimerkiksi sydämeen tulevien sympaattisten hermosyiden aktivoituminen kiihdyttää sydämen sinusrytmiä ja lisää sydänlihaksen supistumisvoimaa, kun taas parasympaattinen, vagaalinen aktivaatio vapauttaa asetyylikoliinia hermopäistä rauhoittaen sinusrytmiä ja pienentäen supistumisvoimaa (Guyton, Hall 2006, Thomas 2010).

Autonominen hermosto jakautuu sympaattiseen ja parasympaattiseen osaan, jotka toimivat tiiviisti yhteistyössä. Erilaisten ärsykkeiden alaisina ja eri tilanteissa toinen autonomisen hermoston osista aktivoituu, jolloin sen vaikutus kohde-elimeen on voimakkaampi. Yleistäen voisi sanoa, että sympaattinen aktivaatio voimistaa vireystilaa ja kiihdyttää elintoimintoja (pakene tai kuole) ja parasympatikus rauhoittaa ja palauttaa (lepää ja korjaa). Parasympaattisen osan aktivoituminen on voimakasta esimerkiksi levon aikana. Sympaattinen hermosto hallitsee pitkälti verenkiertoelimistön hermostollista säätelyä. Sen hermopäätteet hermottavat verisuonia, sydäntä, lisämunuaisia ja munuaisia tuottaen laaja-alaisen suoran tai epäsuoran vaikutuksen verenkiertoelimistölle. Parasympaattinen hermotus yltää verenkiertoelimistön alueella vain sydämeen ja pieneen määrään verisuonia. Rajatusta vaikutusalastaan huolimatta parasympaattinen hermotus on tärkeä osa sydämen autonomista kontrollia. (Thomas 2010)

Sympaattinen hermosto

Sympaattinen hermosto kiihdyttää elimistön toimintoja. Se aktivoituu voimakkaasti esimerkiksi uhkaavissa tilanteissa: verenkierto vilkastuu, sydämen syke nopeutuu, sydämen iskutilavuus suurenee, ihon ja sisäelinten verisuonet supistuvat, verenpaine nousee, sydänlihaksen ja toimivien luustolihasten verisuonet laajenevat, pienten keuhkoputkenhaarojen sileät lihassyyt veltostuvat, niin että hengitystiet avartuvat, ruoansulatus hidastuu, silmän mustuaiset laajenevat, hien eritys lisääntyy jne. Sympaattisen hermoston aktivoituminen kohottaa veren glukoosipitoisuutta sekä vapaiden rasvahappojen pitoisuutta, jolloin energiaa vapautuu käyttöön (Barrett ym. 2010). Sympaattinen hermosto säätelee esimerkiksi verisuonten seinämien sileiden lihasten avulla suonten jäntevyyttä, mikä vaikuttaa verenpaineen vaihteluun. Sympaattisista, postganglionaarisista hermopäätteistä pääasiallisesti erittyvä välittäjäaine, noradrenaliini, leviää verenkierron mukana laajalti koko kehoon ja sen vaikutusaika on pidempi kuin asetyylikoliinin (Barrett ym. 2010). Sympaattisen hermoston voimakas aktivoituminen aiheuttaa siksi usein laajoja vaikutuksia, kun taas parasympaattisen hermoston aktivoituminen on paikallisempaa.
Sympaattinen hermosto on herkkä elinympäristöstä tuleville ulkopuolisille uhille. Siksi sympatikuksen aktivoitumista kuvataankin usein ”fight or flight” –reaktioksi. Sympatikuksen aktivoituminen ei kuitenkaan liity vain ympäristöstä tuleviin ärsykkeisiin, vaan sitä tarvitaan koko ajan elimistön toimintojen, kuten verenpaineen ja lämpötilan, säätelyyn (Barrett ym. 2010).

Parasympaattinen hermosto

Parasympaattiset efferentit hermot alkavat aivohermojen (III, V , VII, IX ja X) tumakkeista ja ristiluun alueen selkäytimestä (Antila ym. 1994). Preganglionaariset, kraniaaliset syyt kulkevat useissa aivohermoissa, etenkin vagushermossa. Noin 75 % kaikista parasympaattisista hermosäikeistä saa alkunsa vagushermosta eli kymmenennestä aivohermosta (Guyton, Hall 2006). Sieltä ne jatkavat matkaa rintarangan ja vatsaontelon läpi, johdattaen parasympaattisia hermoja sydämeen, keuhkoihin, ruokatorveen, mahalaukkuun, suolistoon, maksaan, sappirakkoon, haimaan, munuaisiin ja virtsanerityselinten yläosaan (Guyton, Hall 2006). Muut aivohermojen tumakkeista alkavat parasympaattiset efferentit hermot kulkevat pään alueelle mm. silmien ja nenän alueelle. Sakraalialueen parasympaattiset hermot kulkevat somaattisten hermojen kanssa samoja reittejä S2:n ja S3:n tasoilla. Ne hermottavat lantion alueen elimiä kuten virtsarakkoa, ulkoisia sukupuolielimiä sekä paksu- ja peräsuolta. (Guyton, Hall 2006).

Parasympaattiset hermosolmut sijaitsevat kohde-elinten läheisyydessä, joten toisin kuin sympaattiset hermot, parasympaattiset preganglionaariset hermosyyt ovat pitkiä ja postganglionaariset hermosyyt lyhyitä. Sekä pre- että postganglionaarisissa hermopäätteissä välittäjäaine on asetyylikoliini (Antila ym. 1994, Guyton, Hall 2006). Asetyylikoliini ei yleensä kierrä verenkierrossa ja siksi sen vaikutukset ovat usein tarkkarajaisia ja lyhytaikaisia (Barrett ym. 2010). Parasympaattiset hermot kulkevat samoihin elimiin kuin sympaattisetkin. Hermosyiden määrässä on kuitenkin eroja: esimerkiksi ruoansulatuskanavassa on enemmän parasympaattisia hermosyitä, kun taas sydämessä ja verisuonissa on enemmän sympaattisia syitä.

Vaikutuksiltaan parasympatikus on usein vastakkainen sympatikuksen vaikutuksille. Sen aktivaatio liitetään usein kasvuun, vahvistumiseen, palautumiseen ja voimien keräämiseen. Parasympatikuksen vaikutuksen ollessa voimakkaana verenkierto ja sydämen syke rauhoittuvat, verenpaine laskee, ruoansulatus ja ravintoaineiden imeytyminen voimistuvat ja aineenvaihdunta muuttuu kuluttavasta varastoja kartuttavaan suuntaan. Näistä syistä parasympaattista hermostoa kutsutaan joskus anaboliseksi hermostoksi (Barrett ym. 2010). Parasympaattisen hermoston toiminnan taso on hyvä kuvaaja hermoston toiminnalliselle kapasiteetille; mitä korkeampi toiminnan taso on, sitä suurempi vaihteluväli ja kapasiteetti autonomisella hermostolla on vastata sille asetettuihin vaatimuksiin (Kaikkonen ym. 2006).

Syke autonomisen hermoston tilan kuvaajana

Yksi autonomisen hermoston tilasta kertova parametri on syke. Sykettä (heart rate, HR) voidaan mitata EKG-laitteella eli elektrokardiografialla tai sykemittarilla. Yleistäen voidaan sanoa, että mitä suurempi syke sitä voimakkaampi sympaattinen aktiivisuus ja mitä pienempi syke, sitä voimakkaampi parasympaattinen aktiivisuus. Syke reagoi kehon fysiologisiin ja psyykkisiin ärsykkeisiin. Makuuasennossa leposyke aikuisella on yleensä noin 60 – 80 lyöntiä minuutissa. Tähän vaikuttavat mm. autonomisen hermoston aktivaatiotaso sekä hormonien erittyminen: katekoliamiinit, kilpirauhashormoni ja glukagoni lisäävät lyöntitiheyttä. (Kaikkonen ym. 2006)

Sykkeessä tapahtuu suuria muutoksia liikunnan aikana. Muutokset sykkeessä johtuvat pääosin autonomisen hermoston tilan muutoksista: parasympaattinen aktivaatio vähenee ja sympaattinen kasvaa (Hautala 2004). Vaikka sympaattinen tonus kasvaa hetkellisesti liikuntaharjoittelun aikana, niin harjoittelun pitkäaikaisvaikutukset näyttäisivät pääosin lisäävän parasympaattista tonusta (Mueller 2007). Liikuntaharjoittelun on voitu osoittaa voimistavan sydämen vagaalista säätelyä (Routledge ym. 2010). Leposykettä mittaamalla voi seurata myös liikunnan pitkäaikaisvaikutuksia aikuisen autonomisen hermoston toimintaan. Aamulla mitattu matala leposyke kertoo etenkin kestävyysharjoittelun positiivisista harjoitusvaikutuksista verenkiertoelimistöön. Korkea leposyke aamuisin voi taas kertoa joko heikosta aerobisesta kunnosta myös psyykkisestä tai fyysisestä ylirasituksesta.

Sykevaihtelu autonomisen hermoston tilan kuvaajana

Autonomisen hermoston tilaa voidaan arvioida paitsi sykkeen myös sykevaihtelun eli sykevälivaihtelun (heart rate variability, HRV) avulla. Sykevaihtelulla tarkoitetaan sydämen peräkkäisten lyöntien välillä tapahtuvaa autonomisen hermoston ohjaamaa pientä vaihtelua. Parasympaattinen ja sympaattinen hermostollinen aktivaatio vaikuttavat vastakkaisesti sydämen sinusrytmiin. Näiden toisilleen vastakkaisten jatkuvien, autonomisten aktivaatiomuutosten vuoksi sydämen syketaajuus vaihtelee ja siinä voidaan erottaa tiettyjä rytmejä (Tarvainen 2006). HRV on hyvä mittari, kun halutaan tehdä kattava analyysi terveen, aikuisen ihmisen autonomisen hermoston tilasta: pienentynyt sykevälivaihtelu levossa saattaa olla merkki autonomisen hermoston toimintahäiriöstä, etenkin sympaattisen osan yliaktivaatiosta (Routledge ym. 2010).

Terveellä aikuisella sykevälien kestot ovat epäsäännöllisiä. Sykevälit kuvastavat jatkuvaa keskushermoston ja autonomisen hermoston reseptorien välistä palautejärjestelmää (Kaikkonen ym. 2006). Sykevaihtelua pidetään pääosin sydämen parasympaattisen eli vagaalisen osan toimintaa kuvaavana mittarina. Sykevälien muutokset ovat vagaalisen aktivaation seurauksena nopeita: ne tapahtuvat yksittäisten lyöntien aikana ja synkronoivat näin lyönnit hengityksen tahtiin. Sympaattisen hermoston toiminnan kiihtyessä sykintätaajuus suurenee, mutta sykintätaajuuden vaihtelu, R-piikkien välimatkan vaihtelu, vaimentuu. (Gockel, Lindholm 2000)Hengitysrytmi vaikuttaa sykkeeseen: se suurenee sisäänhengityksessä ja laskee uloshengityksessä. Tätä kutsutaan respiratoriseksi sinusarytmiaksi (Kaikkonen ym. 2006). Respiratorinen sinusarytmia eli RSA on selvimmin havaittava rytmisyys HRV- signaalissa. RSA-komponentin katsotaan olevan pääasiassa parasympaattista alkuperää (Tarvainen 2006). Sykevaihtelu on sitä suurempaa, mitä syvempää hengitys on (Hoffman 1997).

Autonominen hermosto ja aineenvaihduntaongelmat

Autonominen hermosto osallistuu insuliinin erityksen säätelyyn: parasympaattinen aktivaatio stimuloi insuliinin eritystä esimerkiksi ruokailun yhteydessä. Sympaattisten hermosyiden aktivoituminen taas estää insuliinin eritystä. Insuliinin erittyminen on tärkeää elimistön energia-aineenvaihdunnan kannalta, koska se tehostaa glukoosin, triglyseridien ja aminohappojen sisäänottoa soluihin (Guyton, Hall 2006). Diabetespotilailla kaikki autonomisen hermoston hermottamat elimet ovat alttiita vahingoittumaan (Ertl ym. 2004). Tutkimukset ehdottavat, että autonomisen hermoston tasapainotus saattaa vähentää monia insuliiniresistenssiin liittyviä valtimotaudeille altistavia riskitekijöitä, sekä voi auttaa niiden hoidossa sekä muissa insuliiniresistenssiin liittyvissä tiloissa. Tasapainoisuus parantaa glukoosin sietokykyä, insuliinisensitiivisyyttä, veren lipidiarvoja, kehon koostumusta, verenpainetta, helpottaa oksidatiivista stressiä, vähentää sympaattista aktivaatiota sekä helpottaa keuhkotoimintoja. Hermoston tasapainotus saattaa estää tyypin 2 diabeteksen puhkeamista, se voi osittain jopa korvata insuliinihoitoa ja sillä saattaa olla kardiovaskulaarisia komplikaatioita ehkäisevä vaikutus diabetes 2 potilailla. (Innes ym. 2007)

Lainaus Katja Keräsen Kandidaatintutkielma Lääketieteen laitos/Biolääketiede Liikuntalääketiede Terveystieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto joulukuu 2011. (Sivun alalaidasta löydät yhteenvedon artikkelissa mainituista lähteistä.)

 Kuinka siis palautua paremmin?

Palataanpa takaisin alkuperäiseen kysymykseen? Kuinka palautua paremmin? Kuinka herätellä se parasympaattinen hermosto?

Ihmisissä on eroja sen suhteen mikä kenellekin on palauttavaa. Henkilökohtaisesti olen esim yksilö jonka stressitasot ovat hyvin alhaalla ja mittareiden mukaan kehoni on palautuvassa tilassa silloin kun uppoudun opiskelemaan uutta. Tämä on ehkä yksi syy siihen miksi olen aina rakastanut uuden tiedon omaksumista. Jollekin toiselle vastaava tilanne voi nostaa stressitasoja suuresti. Selvitä siis mikä auttaa sinua palautumaan. Onko se samoilu metsässä, aika perheen parissa, maalaaminen tai saunominen tai jokin ihan muu.

Palautumisen kannalta oleellisia asioita ovat toki kaikkien kohdalla ravinto ja uni. Myös liikunnalla on oma oleellinen osuutensa, riippuen toki siitä, mistä ollaan palautumassa. Jos palautumista vaatii rankka fyysinen rasitus, esim urheilusuoritus, ei se liikunta ehkä olekaan se mikä palauttaa, vaikka rento ”höntsäily” toki auttaa kehoa poistamaan elimistöstä maitohappoja ja muita rasituksen tuottamia endotoksiineja, niin kuitenkin tällöin tärkeämpiä tekijöitä ovat ne lepo, ravinto ja uni.

Urheilijat tietävät termin ylikunto. Tähän päädytään silloin kun treenien ja suoritusten välillä keho ei saa tarpeeksi palautumisaikaa ja kroppa reagoi kuin auto jossa samalla painetaan kaasua ja jarrua. Valitettavasti ylikuntoon voi päätyä myös ihan se kuntoliikkujakin silloin kun palautuminen estyy tai viivästyy kokonaisuuden käydessä liian rasittavaksi.

Palautumisen kannalta oleellisin tekijä on kuitenkin hermosto, eli sen parasympaattisen puolen aktivointi. Tähän oleellisimmat tavat vaikuttaa ovat hengitys ja se mitä ajattelet. Olen aikaisemmin jo kirjoittanut hengityksen merkityksestä painonhallinnan osana. Samoin olen kirjoittanut ajatusten merkityksestä hormoneihin ja epigenetiikkaan liittyen.

Hengityksen vaikutus parasympaattisen hermoston toimintaan on erittäin merkittävä. Tärkein hengityslihaksemme pallea stimuloi liikkuessaan vagushermoa. Kuten edellä jo mainittua, on vagushermo tärkein parasympaattisen hermoston hermo 75% osuudella. Kun hengität syvään, niin että pallea liikkuu kunnolla, ”hieroo” se liikkuessaan pallean läpi kulkevaa vagushermoa. Jokainen tietää sen, että kun säikähtää jotakin, pelkää tai stressaa, muuttuu hengitys. Säikähtäessä pidätämme hengitystä, pelätessä ja stressissä hengitys muuttuu hyvin pinnalliseksi ja saatat samalla tuntea kuinka pallea kuristuu kokoon. Pallean pysähtynyt liike siis osaltaan myös pysäyttää vagushermon, vaikkakin varmasti oleellisempi tekijä on sympaattisen hermoston aktivoituminen näissä hetkissä.

Hengityksen, pallean liikkeen ja sen aktivoiman vagushermon toiminta on myös yksi syy siihen miksi meditaatiolla, jossa keskitytään hengitykseen, on niin tehokkaasti palauttava vaikutus. Meditaatiossa vaikutetaan myös mieleen, ajatuksiin ja sitä kautta tunteisiin.

Palautumisen toinen merkittävä tekijä hermoston kannalta on siis ajattelusi. Elimistösi ei tiedä ovatko ajatuksesi totta vai pelkkää ajatusta. Kehosi vastaa ajatuksiisi tunteilla, eli lähettämällä aivoista kehoosi sähkömagneettisia impulsseja joihin keho vastaa tuottamalla ja vapauttamalla hormoneja. Jos mietit asioita jotka lisäävät stressihormonin tuotantoa, vastaa elimistösi tuottamalla adrenaliinia ja kortisolia, eli valmistautuen pakenemaan tai taistelemaan. Jos taas ajatuksesi ovat enemmän positiivisissa, iloisissa, onnellisissa ja rakkauden täyttämissä asioissa, on kehosi vaste tuottaa oksitoniinia, endorfiinia ja serotoniinia, eli onnellisuushormoneita. Pystyt siis ajatuksillasi säätelemään sitä kemiallista vastetta mitä kehosi lähettää. Tästä syystä olen aina sanonut, ettei oleellista ole se mitä sinulle tapahtuu, vaan se miten suhtaudut siihen mitä tapahtuu. Otatko siis tietoisesti vastuun ajatuksistasi ja tunteistasi vai uhriudutko syyttäen kaikesta muita?

Palautuminen, ruuansulatus ja painonhallinta

Omassa asiakaskunnassani suuri osa on ihmisiä jotka kamppailevat ruuansulatusongelmien ja painon hallinnan kanssa. Hyvin monen kohdalla näen ravintoterapeuttina yhtenä oleellisimpana syynä näihin ongelmiin stressin. Hyvin monen kohdalla näen myös sen, että kun stressi saadaan hallintaan, saadaan pikkuhiljaa korjattua myös ne muut ongelmat, esimerkiksi ne ruuansulatukseen liittyvät haasteet.

Kun elimistö tuottaa stressihormoneja, lamaa se käytännössä tuolloin ruuansulatuksen. Jos sinulla on tarve juosta karkuun sapelihammastiikeriä, on hengissä säilymisen kannalta aivan se ja sama, onko lounaasi sulatettu vai ei. Se jos sapelihammastiikerin sijaan stressin aiheuttajana onkin deadline, pottumainen pomo tai riita puolison kanssa, aivosi ja hermostosi eivät näe eroa, joten hormonaalinen vaste on aivan sama.

Karkeasti sanottuna on sama mitä stressattuna syöt, ruuansulatuksesi ei kykene hyödyntämään sitä kunnolla kuitenkaan, eli kroppasi pistää, riippuen geneettisestä tyypistään, sen kaiken varastoon odottamaan sitä hetkeä jolloin voi sitä prosessoida, tai lähettää koko syödyn paketin prosessoimatta putken toisesta päästä pihalle. Stressattuna on siis äärimmäisen oleellista antaa elimistölle ravinteita helposti sulatettavassa ja imeytettävässä muodossa, sillä silloin se pystyy edes osittain hyödyntämään ravinteet.

Se ettei ruuansulatus toimi oikein eikä elimistö saa ravinteita, varsinkin jos energiatarvetta täytetään vain energiarikkaalla roskaruualla ravintotiheän ruuan sijaan, voi pitkittyessään johtaa erilaisiin sairauksiin ja useimmilla se aiheuttaa herkästi myös painon kertymistä. Tässä kohtaa moni painon pudottaja menee metsään kun aloittaa suunnattoman kropan rääkkäämisen salilla tai muun liikunnan parissa, sen sijaan että pyrkisi vähentämään stressiä, aktivoimaan parasympaattisen hermoston toimintaa ja antaisi elimistölle sen kaipaamia ravinteita.

Viisi vinkkiä parempaan palautumiseen

  1. Hengitä! Elimistösi tarvitsee happea, mutta hengittäminen liikuttaa myös palleaa joka aktivoi vagushermoa joka aktivoi parasympaattista hermostoasi.
  2. Pureskele ruokasi! Ruuan huolellinen pureskelu aktivoi myös parasympaattista hermostoa ja samalla se tukee ruuansulatusta kun ruoka on hyvin hienonnettua ennen päätymistä vatsaan.
  3. Keskity läsnä olevaan hetkeen! Käytä aistejasi ja tunne ja tunnista miltä kehossasi ja ympäristössäsi tapahtuu ja mitä tuntemuksia se aiheuttaa. Nyt-hetki on stressitön, sillä stressi on aina sidoksissa menneeseen tai tulevaan.
  4. Ajattele mitä ajattelet! Huomioi mitä signaaleja ajatuksesi lähettää kehoosi. Ole tietoinen ajatuksistasi ja tunteistasi.
  5. Nuku! Riittävä uni on tärkein tekijä palautumisen kannalta. Keho korjaa itseään kun sinä nukut. Mahdollista itsellesi 8 tuntia häiriötöntä unta. Varaa siis yli 8 tuntia aikaa nukkumiselle ja rauhoita ilta hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa.

Lähteet:
Antila K, Länsimies E. 1994. Autonominen hermosto. Rakenne ja toiminta. Kirjassa: Sovijärvi A, Uusitalo A, Länsimies E, Vuori I. toim. Kliininen fysiologia. Jyväskylä: Kustannus Oy Duodecim, s. 314–322.Barrett K, Barman S, Boitano S, Brooks H. 2010. Ganong’s Review of Medical Physiology. 23nd edition. New York: Mc Graw Hill Medical Companies, s.261-271.
Ertl C, Pfiefer M, Davis S. 2004. Diabetic autonomic dysfunction. Teoksessa: Primer on The Autonomic Nervous System (toim. Robertson D). 2. painos. London: Elsevier Academic Press, s. 328-331.
Gockel M, Lindholm H. Stressin elinvaikutusten mittaaminen. Duodecim 2000;116(20):2259-65.
Guyton AC, Hall JE 2006. Text book of medical physiology. 11. painos. Philadelphia: Saunders Elsevier, 141, 432, s. 729-739. Hamill RW, Shapiro RE 2004. Peripheral autonomic nervous system. Teoksessa: Primer on The Autonomic Nervous System (toim. Robertson D.). 2. painos. London: Elsevier Academic Press, s. 20-27. 
Hautala A. 2004. Effect of physical exercise to autonomic regulation of heart rate. Oulu University: Department of Internal Medicine. Väitöskirja.Hautala AJ, Kiviniemi AM, Tulppo MP. Individual responses to aerobic exercise: The role of the autonomic nervous system. Neurosci Biobehav Rev 2009;33(2):107-15.
Hoffmann T. 1997. Autonomisen hermoston kardiovaskulaariset, noninvasiiviset tutkimusmenetelmät ja niiden merkitys urheilijan harjoittelun seurannassa. Liikuntabiologian laitos. Jyväskylän yliopisto. Pro gradu –tutkielma.
Innes KE, Vincent HK. The Influence of yoga-based programs on risk profiles in adults with type 2 diabetes mellitus: A systematic review. Evidence Based Complement Alternat Med 2007;4(4):469–486
Kaikkonen P, Nummela A, Hynynen E, Merikari J, Rusko H, Teljo M. & Vänttinen S. Kuormittuminen ja palautuminen yksittäisissä harjoituksissa sekä kahdeksan viikon harjoittelujakson aikana harjoittelemattomilla. Kilpa- ja urheilulajien tutkimuskeskuksen (KIHU) julkaisusarja 2006; No.5.Keränen K. Joogan asanaharjoittelun vaikutukset autonomiseen hermostoon. 2011 Itä-Suomen yliopisto, Lääketieteen laitos/Biolääketiede Liikuntalääketiede Terveystieteiden tiedekunta, kandidaattitutkielma.
Mueller PJ. Exercise training and sympathetic nervous system activity: evidence for physical activity dependent neural plasticity. Clin Exp Pharmacol Physiol 2007; 34(4):377-384.
Routledge FS, Campbell TS, McFetridge-Durdle JA, Bacon SL 2010. Improvements in heart rate variability with exercise therapy. Can J Cardiol 2010;26(6):303-312.Tarvainen M. Lääketieteellinen signaalianalyysi. Luentomoniste 2006. Sovelletun fysiikan laitos. Kuopion yliopisto. Thomas G. Neural control of circulation. Adv Physiol Educ 2011; 35(1):28-32. doi:10.1152/advan.00114.2010. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.