Palvelut
Hyvinvoinnin Alkemia tarjoaa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tähtääviä palveluita.
Voin olla avuksi mm seuraavien asioiden kanssa:
Kliininen hypnoterapia, mitä se on?
Kliininen hypnoterapia tarkoittaa, että siinä käytetään tieteellisesti tutkittuja terapiamuotoja, kuten kognitiivista käyttäytymisterapiaa (CBT) psykoterapiaa, Gestalt'ia ja myös NLP-tekniikoita asiakkaan tarpeiden mukaan.
Kaikki hypnoosi on itsehypnoosia; ihminen vie hypnoterapeutin avulla ohjatusti itsensä hypnoositilaan, joka on syvä rentoutuneisuuden tila. Hypnoosin onnistuminen vaatii luottamuksen hypnoterapeutin ja asiakkaan välillä. Pelko on suurin este hypnoosiin vaipumiselle.
Hypnoosi on syvän keskittymisen tila, jossa tietoinen mieli laitetaan hetkeksi syrjään, jotta päästään työskentelemään alitajunnan kautta.
Hypnoottinen tila, eli transsi, ei ole unta, ja asiakkaalla säilyy koko ajan kontrolli itsestään, toisin kuin unessa. Transsin voi keskeyttää halutessaan koska tahansa vain avaamalla silmänsä, jolloin virkistyy täysin.
Hypnoterapian tarkoitus on saada mielen osat balanssiin.
Tietoinen mieli suunnittelee, järkeilee ja päättää asioista. Alitajunnassa sijaitsevat muistot, uskomukset, kokemukset, mielikuvitus ja tunteet. Sieltä kumpuaa myös sisäinen puhe, joka vaikuttaa ratkaisevasti tomintaamme, valintoihimme ja tunnetilaamme.
Jos tietoinen ja alitajuinen mieli ovat ristiriidassa, alitajunta voittaa lopulta aina. Hypnoosin avulla pystytään vaikuttamaan suoraan alitajuiseen mieleen, johon järjen kautta ei pääse käsiksi.
Hypnoosi on menetelmä, jossa alitajuinen ja tietoinen mieli saadaan tekemään yhteistyötä tavoitteen saavuttamiseksi.
Hypnoterapiasta voit saada apua mm
Olen suorittanut Suomen hypnoosiliitto ry:n hyväksymän ICH kliinisen hypnoterapian diplomikurssin.
Rentoutusterapia
Rentoutusterapiassa opit tunnistamaan kehon ja mielen jännitteitä ja päästämään niistä tietoisesti irti. Tämä hoitomuoto pyrkii poistamaan hermostosta esteitä jotka estävät autonomista hermostoa siirtymään sympaattisen (taistele-pakene) hermoston puolelta parasympaattiselle (palauttavalle) puolelle.
Terapia voi olla täysin sanallistettua tai sisältää elementtejä rauhallisesta musiikista, kosketuksesta tai akupunktiosta. Rentoutusterapia soveltuu myös ryhmälle ja yhtenä muotona tästä on NADA® korva-akupunktio ryhmähoidot.
- CST-kraniosakraaliterapia
- Energeettinen jäsenkorjaus
- Hieronta
- Reiki
- Shindo
- Viskeraalimanipulaatio
Lue lisää eri hoitomuodoista linkkien takaa.
Yhdistelen kaikkia näitä tekniikoita intuitiivisesti sen mukaan mitä asiakkaan keho minulle kulloinkin ilmaisee tarvitsevansa. Voit siis varata ajan CST-kraniosakraaliterapiaan ja lisään tarvittaessa muitakin tekniikoita.
Toistaiseksi teen Energeettisestä jäsenkorjauksesta hoitoja harjoittelija-statuksella, eli löydät sen ajanvarauksen harjoittelijahoidot-osiosta
Kraniosakraaliterapia eli CST on kokonaisvaltainen, turvallinen, hellä manuaalinen kehoterapia, jonka on kehittänyt yhdysvaltalainen lääkäri–osteopaatti John E. Upledger.
CSTllä vaikutetaan kraniosakraalijärjestelmään, jonka tehtävänä on suojata aivoja, selkäydintä sekä avustaa selkäydinnestekiertoa. CST-hoidot vaikuttavat mm. hermostolliseen ja hormonaaliseen toimintaan, hengitys, -verenkierron, -ja lymfajärjestelmään, sisäelimiin, luustoon, pehmytkudoksiin sekä mieleen. CST-kraniosakraaliterapian on todettukin rauhoittavan autonomista hermostoa merkittävästi.
Erilaisten vaivojen, kipujen ja ongelmien takana voi olla hyvinkin vanhoja tapahtumia kuten raskaus, synnytys, fyysinen tai psyykkinen trauma, kehollisia virheasentoja, stressi yms. CST:n avulla voidaan vapauttaa jännitteitä jäljittäen erilaisten ongelmien varsinaiset ja alkuperäiset syyt, eikä pelkästään hoitaen oiretta, jotka yleensä ilmenevät muualla kehossa.
CST sopii lähes kaikille, kaiken ikäisille ihmisille. Lisäksi myös eläimet ovat hyvin vastaanottavaisia tälle hoitomuodolle. (En hoida eläimiä, mutta voin antaa suosituksia niihin erikoistuneista hoitajista)
Ensimmäisellä hoitokerralla hoito kestää noin 1,5 tuntia jonka aikana käyn läpi kehon poikittaiskalvot (lantio, pallea, rintakehän yläaukeama, kurkunpää/kallonpohja ja kallon alueen otteet. Jatkokäynneillä hoitokerta kestää 45-60 minuuttia ja tuolloin keskityn 2-3 kehon ilmaisemaan hoitokohtaan syvällisemmin.. Kehon itsekorjaamismekanismi jatkaa hoidon jälkeen työskentelyä yhdestä kahteen viikkoon. CST toimii myös hyvin ennaltaehkäisevästi, tukien terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämistä.
CST-kraniosakraaliterapialla voidaan hoitaa myös suun/leuan alueen jännitteitä ja pään sisäisiä kalvostoja. tällöin suosittelen ensin käymään 1,5 tunnin ensikäynnin koko kehon läpikäyntiin ja varaamaan vasta myöhemmälle käyntikerralle "purulihashieronnan" jolloin keskitytään paremmin pään alueeseen.
CST:hen voidaan yhdistää muita hoitomuotoja niin perinteisen lääketieteen hoitoja kuin vaihtoehtohoitojen puolelta. Mikäli haluat kokeilla CST.tä ja sinulla on meneillään jokin lääketieteellinen hoito, konsultoithan ensin lääkärisi kanssa.
CST on osa Hyvinvoinnin Alkemian valmennuspakettia.
Hoitoaiheita ovat mm.
-Tunneperäisiä ongelmia ja traumoja -Niska ja selkä vaivat
-Päänsärky /migreeni -Ahdistuneisuus/masennus
-Leukanivelongelmat -Oppimisvaikeudet
-Keskushermoston häiriö -ADD/ADHD
-Kuukautiskivut ja vaihdevuosiongelmat -Univaikeudet
-Välikorvaongelmat/tinnitus -Krooninen väsymys
-Stressiin ja jännityksiin liittyviä häiriöitä -Urheiluvammat/kaatumiset
-Fibromyalgia ja muut sidekudossairaudet -Post-traumaattiset stressihäiriöt
Voit tulla kokeilemaan CST-kraniosakraaliterapian tuntemuksia 20 minuutin minihoitoon. Minihoito toimii myös erinomaisena hengähdyshetkenä vaikka lounastunnilla.
Energeettinen jäsenkorjaus
Hoito alkaa aina alkukeskustelulla, jossa kartoitetaan tilanne ja taustat.
Hoito vaikuttaa autonomisen hermoston kautta aktivoiden parasympaattisen hermoston ja vapauttaen lihasjännityksiä. Lisäksi vaikutus näkyy myös solutasolla, mistä on saatu todisteita tieteellisissä kokeissa, joissa soluviljelmille on annettu energiahoitoa. Voit käydä tutustumassa tutkimuksiin täällä: Tutkimukset.
Toistaiseksi teen Energeettistä jäsenkorjausta harjoittelijahoitona.
Viskeraalimanipulaatio on manuaaliterapian menetelmä, joka keskittyy kehon sisäelinten (viskera) käsittelyyn ja niiden yhteyksiin muihin kehon rakenteisiin. Viskeraalimanipulaation avulla voidaan hoitaa toiminnallista ja rakenteellista epätasapainoa kaikkialla kehossa, mukaan lukien tuki- ja liikuntaelimistön, verisuonten, hermoston, urogenitaalisten, hengitysteiden, ruoansulatuskanavan ja imukudoksen toimintahäiriöiden alassa.
Viskeraalinen hoito perustuu pehmeiden manuaalisten tekniikoiden käyttöön, jolla edistetään sisäelinten ja niitä ympäröivien sidekudosten normaalia liikkuvuutta. Nämä hellävaraiset manipulaatiot voivat parantaa elinten toimintaa ja siten auttaa elinjärjestelmien ja koko kehon toimintaa.
Viskeraalimanipulaatio on ranskalaisen osteopaatin Jean Pierre Barralin kehittämä metodi sisäelinperäisten vaivojen käsittelyyn. Aivan samoin kuin lihaksetkin myös sisäelimet voivat kaatumisten, iskujen, sairauksien tai sopimattoman ruokavalion takia toimia huonosti. Se puolestaan voi aiheuttaa kiputiloja eri puolille kehoa.
Sisäelimiin voi vaikuttaa myös erilaiset tunnetilat (kuinka monella vatsa on ollut kipeä jännittämisestä). Voidaksemme hyvin, kehon eri järjestelmien täytyy toimia keskenään tasapainossa. Yhden järjestelmän epätasapaino vaikuttaa aina eri rakenteiden (lihakset, kalvot, luut) kautta myös toisiin.
Viskeraalimanipulaatiossa tutkitaan hellävaraisella palpaatiolla sisäelinten tilaa (rytmi, liike, elastisuus). Käsittelyssä käytetään pehmeitä, kevyitä tekniikoita. Sisäelinten käsittely on kivutonta ja vaikuttavaa, sillä hyvin usein asiakas rentoutuu syvästi lyhyenkin hoidon aikana.
Viskeraalimanipulaatio voi tuoda apua esim ruuansulatus-ongelmissa, närästyksessä sekä vatsa- tai kuukautiskivuissa.
(National Acupuncture Detoxification Association) eli viiden pisteen korva-akupuktio rentouttaa ja nostaa energiatasoja.
Tässä kiinalaiseen lääketieteeseen nojaavassa akupunktion muodossa stimuloidaan viittä korvassa sijaitsevaa pistettä neulojen (toisinaan myös siementen, korvakuulien tai magneettien) avulla.
Hoito sisältää 20 min rentoutuksen ja haluttaessa hoidon lopuksi voidaan asettaa korvasiemenet (5€ lisämaksu)
NADA® korva-akupunktio sopii kaikille ja sitä voi käyttää esimerkiksi erilaisten kiputilojen hoitoon. Menetelmän käyttö aktivoi vatsanpuoleisen vagus-hermon haaran toimintaa ja täten purkaa stressitilaa ja tasapainottaa hermoston toimintaa.
Yleisimpiä vaikutuksia ovat vieroitusoireiden loppuminen tai lieventyminen, mielitekojen vähentyminen sekä ahdistus- ja masennusoireiden helpottuminen. Menetelmä auttaa myös uniongelmiin ja parantaa unen laatua. Se rentouttaa ja rauhoittaa, selkeyttää ajatuksia ja mieltä sekä nostaa energiatasoja.
NADA® korva-akupunktio voidaan tehdä yksilöhoitona tai ryhmähoitona. Järjestän viikottain ryhmähoitoja Pohjois-Haagassa Hyvinvointitilalla (Maria Jotunin tie 11R)
Ravintoterapiaa voidaan käyttää myös erilaisten sairauksien lääkkeellisen hoidon tukihoitona. Tällöin hoito-ohjelma rakennetaan yhteistyössä lääkärin kanssa.
Osana ravintoterapiaa ovat myös funktionaaliset testit sekä ravintolisät.
Erityisosaamiseni:
Hormonaaliset epätasapainotilat, kuten vaihdevuosioireilut
Epigenetiikka - ravitsemuksellisesti geeneihin vaikuttaminen
Stressiperäiset suolisto-oireilut
Esimerkiksi erilaiset verikokeista selvitettävät yliherkkyystestit, suoliston hyvinvoinnista kertovat uloste- ja mikrobitestit, hormonitasapainoja voidaan mitata mm sylki- ja virtsatestein sekä valikoimassa on erilaisia variaatiota geenitesteistä.
Varaa aika konsultaatioon jos haluat tilata jotain näistä testeistä.
Käytettävissä on myös yhteistyökumppanini Puhdin kautta koko laaja normaalien laboratorioverikokeiden valikoima.
Saat Puhdin testeistä -10% alennuksen koodilla zaida10
Puhdin oma verkkopalvelu avaa testin tulokset varsin helposti, mutta jos kaipaat apua testin tulkintaan voit sitä varten tilata konsultaatioajan.
Perusterveelle joka haluaa parantaa suorituskykyään suosittelen tutustumaan FitLinen tuotevalikoimaan. Olen käyttänyt näitä tuotteita hyvällä menestyksellä oman suolisto-ongelmani tasapainottamiseen ja päivittäisen energiatason ylläpitämiseen vuodesta 2005 lähtien ja asiakastyössä vuodesta 2013 lähtien.
Tutustu tuotteisiin alla olevan linkin kautta, ja jos haluat apuani sopivan tuotteen tai tuotepaketin valintaan, ota yhteys sähköpostilla tai viestillä niin autan mielelläni.
Somaattinen harjoittelu
Liike on lääke sanotaan. Jotta ravintoaineet kulkeutuvat suolistosta verenkierron kautta kaikkialle elimistöön ja kuona-aineet saadaan kulkeutumaan lymfaattisen järjestelmän kautta pois elimistöstä tarvitaan elimistöön myös liikettä. HVA somaattinen harjoittelu on kehonhallintamenetelmä joka huomioi nämä asiat ja pyrkii samalla hermottamaan lihaksiston uudestaan ja auttamaan kehon dynaamiseen ryhtiin jolloin voit ehkäistä myös tuki- ja liikuntaelinsairauksia.
Somaatisen harjoittelun tunnit sopivat aivan vasta-alkajille siinä kuin aktiivisesti kehotyöskentelyyn tottuneille. Jokainen tutustuu tuntien aikana oman kehonsa toimintaan ja oppii tunnistamaan kehon antamia signaaleja ja näin saat päivittäiseen arkeen työvälineitä jolla vähitellen parannat tasapainoa ja kehon hallintaa.
Somaattinen harjoittelu vapauttaa myös kehon tunnelukkoja. Valittavana on sekä ryhmätunteja että yksilöohjausta.
HVA kasvoklinikka
Kasvot ovat kuin ikkuna - niistä näkyy terveytesi, ikäsi, mielialasi ja persoonallisuutesi. Näiden harjoitteiden avulla voit parantaa kasvojen lihaksiston kuntoa ja samalla niska-hartiaseutu rentoutuu, kaksoisleuat ja turvotukset häviävät, ihon väri kirkastuu, kommunikointisi paranee. Lisäksi voit saada helpotusta päänsärkyyn, purentahäiriöihin ja poskiontelovaivoihin. Ja mikä parasta, samalla kaunistut
HVA kasvoklinikan harjoitteet eivät muokkaa pelkästään kasvojen ulkonäköä, vaan ne vaikuttavat myös hermostoon ja auttavat alentamaan stressitasoja ja parantamaan keskittymiskykyä.
HVA Kasvoklinikka tunnit sopivat aivan vasta-alkajille siinä kuin aktiivisesti kasvoharjoitteluun tottuneille. Jokainen tutustuu tuntien aikana omien kasvojensa lihaksiston toimintaan ja oppii rentouttamaan purulihaksiston ja uudelleen hermottamaan ilmelihaksiston.
Valittavana on sekä ryhmätunteja että yksilöohjausta.
Spine-metodi
Tuki- ja liikuntaelinten toimintahäiriöissä käytän työvälineenäni suomalaista Spine-metodi liike-analyysiä jolla kartoitetaan kehon liikkuvuutta ja saadaan selville ongelmakohdat josta harjoittelu kannattaa aloittaa.
Pilates
Joseph Pilateksen kehittämän Pilateksen pääasiallisena tavoitteena on parantaa kehon toimintaa kehittämällä monipuolisesti lihaskuntoa, liikkuvuutta ja kehotietoisuutta, jotka ovat edellytyksiä hyvän kehonhallinnan kehittymiselle. Täsmällisesti ja keskittyneesti tehdyt harjoitukset hengityksen avustamana luovat pohjan kehon tarkoituksenmukaiselle toiminnalle ja antavat onnistumisen elämyksiä myös muissa aktiviteeteissa. Tunti sopii myös vasta-alkajille.
Syväjumppa /-venyttely
Kehon toimintahäiriöissä keho on usein kehittänyt suojamekanismeja lihaskireyksillä. Hellävaraisella hengitykseen ja kehon sisäisiin tukivoimapisteisiin huomion kiinnittävällä harjoittelulla liikerajoitteet saadaan helposti avattua ja lihakset venytettyä optimaaliseen pituuteen jolloin mahdollistetaan liikkumisen vapaus.
Hormonaalinen ja tunnetyöskentely
Keho varastoi itseensä fyysisten traumojen ja hormonien vaikutuksista erilaisia tunnelukkoja. Somaattisiin harjoitteisiin sisältyvät myös niin kehon hermoston ohjelmoinnin "nollaus" (esim Alexander tekniikalla), TRE-tärinäterapia kuin lymfakiertoa ja hormonitoimintaa tasapainottavat pumppaavat lymfaterapian harjoitteet.
Rentoutus - Yoga Nidra
Huomion vieminen kehon eri osiin sanallistettujen ohjeiden kautta voi auttaa hermostoa rauhoittumaan ja kehoa rentoutumaan. Tällöin tunnistat itse tiedostamattomia lihasjumeja jotka voivat ylläpitää jännityksiä kehossa ja tätä kautta opit tietoisesti rentouttamaan lihakset.
Sinun ei tarvitse tietää mitä harjoitustekniikoita tarvitset. Ryhmätunneilla yhdistellään kaikkia näitä kulloisenkin tunnin teemoihin sopien. Ja yksityistunnilla rakennan kokonaisuuden juuri tarpeittesi mukaan.
Ravintoluennot
Kuinka ruokavaliolla ja ravintoon liittyvillä valinnoilla voi vaikuttaa energiatasoihin, työssä jaksamiseen, palautumiseen ja vastustuskykyyn
Luentojen kesto sopimuksen mukaan 45 - 120 min. Puolen päivän ja koko päivän luentosetit myös mahdollisia TYHY ja TYKY-päivän ohjelmaksi. Voidaan toteuttaa myös etäyhteydellä.
Kasvoklinikka tai kehonhuolto
Ryhtieroosio kuvaa huomaamatonta ryhdin rappioitumista. Sen oireet tunnistetaan selkäkipuina tai keskittymisen vaikeudesta. Somaattisen harjoittelun lajit tarjoavat hyvät harjoitusohjelmat jolla saadaan stressi kuriin, palautuminen käyntiin, tuodaan ryhtiä, parempaa kehon hallintaa ja parempaa aivojen toimintaa.
Ohjaustunnin kesto sopimuksen mukaan 30 - 90 min. Puolen päivän ja koko päivän workshopit ovat myös mahdollisia TYHY ja TYKY-päivän ohjelmaksi. Voidaan toteuttaa myös etäyhteydellä. Mahdollisuus myös viikkotuntiehin työyhteisössä.
Rentoutusvalmennus
Erittäin syvärentouttava, meditatiivinen harjoitus jossa keho ja mieli viedään rentoutuneeseen tilaan ja hermosto saadaan tasapainotettu pakene ja taistele - tilasta palauttavaan ja luovaan tilaan. Valmennuksen kesto sopimuksen mukaan 45-90 min. Mahdollisuus myös viikkotunteihin työyhteisössä.
NADA® korva-akupunktio
NADA® (National Acupuncture Detoxification Association) eli viiden pisteen korva-akupuktio rentouttaa ja nostaa energiatasoja. Tässä kiinalaiseen lääketieteeseen nojaavassa akupunktion muodossa stimuloidaan viittä korvassa sijaitsevaa pistettä neulojen (toisinaan myös siementen, korvakuulien tai magneettien) avulla. Hoito sisältää 20 min rentoutuksen ja haluttaessa hoidon lopuksi voidaan asettaa korvasiemenet.
NADA® korva-akupunktio sopii kaikille ja sitä voi käyttää esimerkiksi erilaisten kiputilojen hoitoon. Menetelmän käyttö aktivoi vatsanpuoleisen vagus-hermon haaran toimintaa ja täten purkaa stressitilaa ja tasapainottaa hermoston toimintaa. Yleisimpiä vaikutuksia ovat rentoutuminen, mielen rauhoittuminen, ajatusten selkeytyminen sekä energiatasojen nousu ja luovuuden parantuminen.
Lisäksi huomataan mielitekojen vähentyminen sekä ahdistus- ja masennusoireiden helpottuminen. Menetelmä auttaa myös uniongelmiin ja parantaa unen laatua. .
Pyydä tarjous [email protected]