Suositukset

Asiakkaani ovat aina oikeassa

Zaida ottaa ravintoneuvojana asiakkaan huomioon kokonaisvaltaisesti, huomioiden yksilölliset vahvuudet sekä tuen tarpeet. Koin tärkeäksi saada sellaisia ohjeita, joita pystyn arjessani toteuttamaan. CellResetin tiukan ruokavalion 28 päivää oli helppo toteuttaa selkeiden ohjeiden avulla, optimointijaksolle Zaida rakensi yksilölliset ohjeet kuinka ruokavaliota monipuolistettiin ja rakennettiin elämäntapaa.

Zaida on työssään napakka, mutta inhimillinen ja pystyy perustelemaan suunnitelmansa faktatiedolla.

Kiitos matkasta 😊

Jenni

Me saatiin kyllä miehen kanssa kova kimmoke siihen, että perusruokailut on nyt niin terveelliset kuin hektinen arki antaa myöten mutta myös niitä ns. herkkupäiviä löytyy. Itsellä hillitön makeanhimo on hävinnyt ja usein korvaan sen joko parilla palalla raakasuklaata tai sitten marjoilla. Marjarasia maksaa saman kuin iso karkkipussi  Kahvin olen vähentänyt pääsääntöisesti vaan viikonloppuaamuun, kun ennen sitä meni päivän aikana varmaan 5 kuppia, ainakin. Puhtaat ruoka-aineet ja salaatti / raasteet hallitsevat arkiruokailua mutta myös herkuista kuten pitsasta on opeteltu tekemään terveellisempiä vaihtoehtoja. Iho on pysynyt hyvänä ja vatsakivut pysyneet edelleen poissa. Kuntoilu hallitsee harrastusrintamaa ja on helppo napsia yrttejä ja hortaa ruokaan, mitä kesällä valmistetaan grillaamalla, savustamalla ja loimuttamalla omalla pihalla. 

Tanja

Oon kärsiny vajaa 1/2 vuotta jäsenten jäykkyydestä ja pahin on ollu mun oikee käsi kun en oo saanu sitä aamuisin kunnolla nyrkkiin ku sormet on ollu ku puutikut. Vasemmalla kädellä kun sit auttelin ja jumppasin joka aamu kättä, niin kyllähän se sit läx toimimaan.
Kävin viimeks viime torstaina lääkärissä, eka kerralla ottivat verikokeet ja mitään reumaan viittaavaa ei näkyny ku se oli se mitä epäilin. Ja nyt sit valitin, että ei mikään ole olotilassa parantunut. No lääkäri väänteli ja koputteli mun käsii ja kun mitään ei oikein löytäny, niin lupas konsultoida reumalääkäriä ja ottavat sit muhun yhteyttä tarvittaessa.
No nyt sit tiistai aamuna ku heräsin, niin ihmetys oli SUURI kun oikee käsi ei ollu olleskaan jäykkä ja kun siinä sitä pistin nyrkkiin ja ojentelin sormia, niin tuntu ku kaikki vaivat ois lentäny taivaan tuuliin!!! Ette kuulkaa voi uskoo miten onnellinen ja huojentunut olin!!! 

Sari

Sairastuin syömishäiriöön ollessani noin 14-15-vuotias. Siitä lähtien, lähes toiset 15 vuotta, tuhosin kehoani sairauden ajamana hyvin tehokkaasti: oksensin, käytin laksatiiveja, näännytin itseni saaden kerran jo sydämeni pysähtymään, pakkoliikuin niin, että hajotin kehoni pahasti ja join lähinnä energiajuomia tai light limuja, ja jos söin, söin järjettömiä määriä karkkia (jotka toki kulutin taas itseäni hajottamalla).

Elämä oli pelkkiä kiloja ja kaloreita. Ruoka kaiken kaikkiaan oli pakollinen paha, suuri mörkö, jota piti vältellä kaikin voimin ja saada keho pärjäämään niin vähällä kuin mahdollista. En juurikaan osannut tehdä ruokaa, eikä se myöskään tippaakaan kiinnostanut. Sain myös suolistoni todella huonoon kuntoon ja kärsin ajoittain vakavasta masennuksesta ja vaikeasta unettomuudesta.

Syömishäiriön lisäksi minulla on lapsuudessa homealtistuksesta puhjennut astma, ADHD sekä viimevuosina löydetty endometrioosi. En siis ole lähtökohtaisesti ollut oikeastaan ollenkaan terve.

Ravintoneuvonta ei ole ollut minun kohdallani mikään lyhyt eikä hetkellinen prosessi, enkä varmastikaan ole ollut se kaikista helpoin neuvottava ja ohjattava. Pelkästään tie ulos syömishäiriöstä vaati paljon, mutta se oli kaikista ratkaisevin asia. Vasta kun ravintoneuvonnan avulla minut saatiin käsittämään, kuinka välttämätöntä on syödä ja sen jälkeen, kuinka tärkeää on syödä oikein ja tarpeeksi, paranemiseni pääsi alkuun.

Olen saanut hyvin kädestä pitäen, yksityiskohtaisia, ”rautalangasta väännettyjä” ja tarkkoja ohjeita. Olen saanut opastusta, mitä tuotteita kaupasta kannattaa valita ja kuinka osaan tehdä sen itse. Olen saanut ohjeita, kuinka ruokaa tehdään ja miten siitä saa oikeasti hyvää ja maistuvaa. Ja nykyään myös pidän ruoanlaitosta! Olen saanut hyvin täsmällisiä ohjeita, minkä verran mitäkin juuri minun on syötävä minun elintavoillani ja kulutuksellani sekä esim. ADHD:ni tuoman extra aktiivisuuteni huomioiden. Eikä kaikki opastus ole pyörinyt pelkästään ravinnon ympärillä. Kohdallani on otettu huomioon myös liikuntani määrä ja laatu sekä sen vastapainona tarpeellisen palautumisen, levon ja unen määrä. Minua on neuvottu niinkin yksinkertaiselta kuulostavalta asiassa kuin vuorokausorytmin rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Koska syömishäiriöinen kuvittelee, että vain valveilla ollessa kuluttaa tarpeeksi, en halunnut nukkua enkä lopulta siihen kunnolla enää pystynytkään. Voi että, kuinka nykyään rakastankaan nukkumista ja pitkiä, palauttavia yöunia! Nykyään myös tiedän, että aamuisin voi ihan oikeasti herätä pirteänä ja ilman kipuja.

ADHD ei katoa minulta ikinä, mutta oikeanlaisen ja riittävän ravinnon, sekä ravintolisien, avulla saan pidettyä sen hallinnassani ja pystyn jo keskittymään aiempaa paremmin ja pidempiä aikoja. Jokainen päivä ei ole helppo, mutta minulla on nykyään sentään konkreettisia keinoja, joilla helpottaa oireita.

Astmanikin on nykyään, suoliston kuntoon saamisen jälkeen, huomattavasti helpottanut. Pääsääntöisesti pärjään ilman lääkitystä, olen pärjännyt jo kauan. Ylipäätään käytän (mitä tahansa) lääkkeitä enää hyvin harvoin, kun ennen ravintoneuvontaa jouduin käyttämään niitä kourallisen päivittäin.

Kaiken kaikkiaan elämänlaatuni on parantunut huomattavasti sen jälkeen, kun olen saanut ravintoneuvontaa. Saattaa olla, että hyvin todennäköisesti olisin jo kuollut ilman sitä. Vähintään eläisin sekä sisältä että ulkoa hajalla olevan kehon kanssa. Olen erittäin kiitollinen siitä työstä, jota minun ja minun hyvinvointini eteen on tehty… yhdessä.

Rosanne

Täytyy nyt kommentoida, että jostain on tullut hirveästi energiaa 😔.. Liikuntaa olen harrastanut yhtä paljon kuin ennenkin mutta suorituksista saa yhtäkkiä paljon enemmän irti. Selkeä muutos esim bodypumpissa!
Iso kiitos!

Laura

Kiitos ihana Zaida avusta! Ensin joulukuussa minä kokeilin valmennusta, ja mies huomasi että sehän taitaa toimia: ja hän aloitti valmennuksen tammikuun alussa, tosin vähän epäluuloisena.. Mies ilmoitti tänään että me jatketaan vihreillä päivillä sunnuntaihin asti vaikka kehokuuri loppui eilen illalla. On kuulemma voinut paremmin kuin koskaan TAMMIKUUSSA ja ilman rääkkiä ja nälkää mies kaventunut -10 cm vyötäröltä ja -9,1 kg painoa. Nukkumisongelmat ja päänsäryt kadonneet. Ja on se myönnettävä että mies on ollut mukavampi kuin aikoihin- on näemmä voinut hyvin… 

Tia

En uskonut että ravintolisillä ja ruokavaliolla voisi olla näin suuri muutos kuin on. Mutta nyt kolmen kuukauden valmennuksen jälkeen vaaka näyttää kaksinumeroisia lukuja kolmen sijaan, nivelkivut ja selkäsärky on poissa niin että olen voinut jättää päivittäiset särkylääkkeet. Vatsa toimii nyt säännöllisesti päivittäin ja energiataso on noussut merkittävästi. Yötkään eivät enää mene sängyssä pyörimiseen vaan pystyn nukkumaan koko yön. Näköjään vanhakin voi nuortua. 

Maria