Ravinto, Terveys

Kevyen kesäinen herkuttelu villivihanneksilla

Kesä ja varsinkin tämä juhannuksen tienoo, on hyvän ja ravitsevan ruuan kulta-aikaa. Ihan keskellä kaupunkia ei ole välttämättä vaihtoehtona ruuan kerääminen suoraan pihamaalta, mutta torilta, parvekkeen viljelyslaatikosta, siirtolapuutarhalta ja jopa keskuspuistosta saa lautaselle kerättyä maittavia aineksia.

Kevyttä kesäruokaa lautaselle villivihanneksilla

Torilla ovat tarjolla retiisit, uudet perunat, salaatit, herneet ja tietysti jo ensimmäiset kotimaiset mansikat. Luonnosta löytyy puolestaan herkkuja salaatin joukkoon, voikukka, siankärsämö, poimulehti, maitohorsma ja nokkonen, näin muutamia mainitakseni. Valtaosa suomen luonnosta löytyvistä lehtikasveista ovat syömäkelpoisia ja niillä saa todellakin maistuvaa vaihtelua perus kaupan valikoimista löytyviin salaattivaihtoehtoihin. Tosin osa suuremmista ruokakaupoista on tunnistanut villivihannesten hyvät ominaisuudet ja esimerkiksi vuohenputkea voi löytää kaupan salaattihyllystäkin rasiassa. Parhaan hyödyn villivihanneksista kuitenkin saa kun ottaa korin käsivarrelle ja painelee pihamaalle keräämään tuoreet ainekset ihan omin pikku kätösin.

Villivihanneksissa nuoret, vielä aavistuksen nupullaan olevat lehdet ja versot ovat aina ne maukkaimmat. Eli ihan sitä pihan suurinta ratamonlehteä ei kannata valita ellei halua hieman puisevampaa makuelämystä..

Voikukka

Jos haluat aloittaa helposta ja varmasti tunnistettavasta, valitse voikukka. Nuoret, noin etusormen mittaiset voikukan lehdet ovat herkullisia ja soveltuvat salaattiin ihan sellaisenaan kun huuhtelet vain pölyt pois pinnasta. Pyöreäreunainen lehti on pehmeämpi makuelämys kuin lehdet jossa on terävät sahalaitaiset reunat. Voikukan lehtien sisältämät glykosidit, apigeniini ja luteoliini, sekä versojen suuri kaliumpitoisuus vaikuttavat virtsaneritystä lisäävästi. Kuitenkaan voikukka ei ole diureetti sanan siinä merkityksessä, että se kuivattaisi elimistöä liikaa kuten elimistön kaliumvarastoja kuluttava diureettilääkitys voi olla. Eli jos varsinkin kuumalla tuntuu että elimistösi kerää turhaa nestettä, lisää lautaselle voikukkaa. Salaatteihin toimivat loistavasti myös avautumattomat voikukan nuput samoin kuin kauniin keltaisena hehkuvat avonaiset kukat.

Hieman suuremmaksi kasvaneet voikukan lehdet soveltuvat oikein mainiosti muhennokseen, paista ne pienessä voinokareessa tai tilkassa oliiviöljyä niin että lehti vapauttaa nesteet ja vetäytyy kokoon. Tällä tavoin kypsennettyä voit lisätä kastikkeeseen, käyttää sellaisenaan grilliruuan lisukkeena tai vaikka silputa jäähtyneenä osaksi lettutaikinaa pinaatin tapaan. Avonaiset kukinnot voi myös paistaa voissa tai friteerata tempurataikinassa osaksi ateriakokonaisuutta. Voikukan nupuista saa myös herkullisen kotimaisen korvikkeen kaprikselle, ja suurista voikukan lehdistä voi kääräistä viininlehtikääröjen tyyppisiä täytettyjä voikukkarullia.

Voikukan juuria voi käyttää keitettynä tai uunijuureksena. Sen sisältämä inuliini on prebiootti, eli ruokkii suoliston hyvää bakteerikantaa. Voikukan juuri lisää myös sapen eritystä ja vahvistaa maksaa. Se siis tehostaa ruuansulatusta ja auttaa maksaa käsittelemään esimerkiksi hormoneja, lääkeaineita ja muita kehollemme haitallisia aineita. Voikukan juuri soveltuu kuivattuna myös juoma-ainekseksi, kahvin korvikkeeksi. Sillä on sama vaikutus kuin kuivatuilla voikukan lehdillä teenä käytettäessä, eli se poistaa taas ylimääräistä nestettä ja tasapainottaa elimistön kaliumvarantoa. Sitä kautta sillä voi olla myös korkeaan verenpaineeseen alentava vaikutus.

Voikukalla sanotaan olevan myös selvänäköä ja intuitiota voimistava vaikutus. Eli jos haluat voimistaa luottamusta vaistoihisi, kannattaa nauttia voikukkaa edes jossain muodossa.

Nokkonen

Rautapaitainen taikayrtti. Nokkoseen on aina liittynyt jonkinlaista mystiikkaa ja kun tarkastelee sen sisältämiä ravintoarvoja, voi vain todeta ettei ole mikään ihme että näin on. Nokkonen on ehdottomasti yksi suomen luonnon ravinnerikkain yrtti. Se sisältää paljon piitä (erityisesti poltinkarvoissa), kalsiumia, rautaa ja C-vitamiinia + A-, B-, E- ja K-vitamiineja. Ja sen vihreissä osissa on korkea klorofylli-, eli lehtivihreäpitoisuus. Lisäksi siinä on mangaania, sinkkiä, seleeniä, kaliumia ja magnesiumia sekä aminohappoja (mm arginiini, tryptofaani, tyrosiini, metioniini ja gutamiini). Sen poltinkarvat sisältävät muun muassa histamiinia, muurahaishappoa, serotoniinia, asetyylikoliinia ja rasvahappoja.

Raudan ja kalsiumin lähteenä nokkonen on aivan huippuluokkaa. Nokkonen sisältää kolme kertaa niin paljon rautaa kuin pinaatti, ja ravinteiden yhteisvaikutuksen takia tämä rauta myös imeytyy paremmin. Samoin täysin orgaaninen nokkoskalkki on lisäravinteena niitä harvoja joka todellakin imeytyy sinne luustoon asti ja auttaa suojaamaan osteoporoosilta.

Nokkosella on moninaisia käyttötapoja. Sitä voi toki popsia tuoreenakin jos ei hätkähdä pientä polttelua suussa. Smoothien joukossa poltinkarvat yleensä tuhoutuvat niin että makuelämys ei ole poltteleva, mutta riippuu tietysti käytetyn blenderin tehosta kuinka varmaa tämä pilkkoutuminen on. Varmemmin siitä saa herkun joko kypsentämällä (muhennoksena, lettuihin, leivonnaisiin, laatikoihin) tai kuivaamalla (osa C-vitamiinista haihtuu käsittelyssä). Kuivattua nokkosta voi sitten käyttää oikeastaan mihin vain. Sitä voi lisätä viherjauheeksi smoothieen, jugurtin joukkoon, käyttää leivontaan tai ihan mausteena ruokaan ja tietysti teenä se on aina munuaisia puhdistava.

Nokkosen juuret puolestaan sisältävät runsaasti sinkkiä ja nokkosen juurista keitettyä teetä onkin käytetty lääkkeenä hormonaalisissa epätasapainoissa. Niin, ja se rautapaita, se nimitys juontaa osaltaan varmaan aikaan jolloin nokkosen varren kuituja käytettiin pellavan ohella rohtimina villan joukossa. Nokkoskuidut siirtävät kosteuden iholta ja lisäsivät villan kulutuksenkestävyyttä. Toisaalta huolellisesti puhdistetusta silkkimäisistä nokkoskuiduista kudottiin aikanaan myös hienoimmat alusvaatekankaat.

Naantalin luostarin keskiaikaisessa yrttikirjassa nokkosesta todettiin seuraavaa: ”Urtica, nokkonen, on hyvin kuuma, ja se on hyvä keltatautiin, jos sitä muserretaan viiniin ja juodaan. Samoin on nokkosensiemen hunajassa kieriteltynä hyvää kivesvammoihin, ja se parantaa vanhaa yskää, jos sitä juodaan usein, ja poistaa keuhkoista kylmettymisvauriot, ja se on hyvää paisuneeseen vatsaan. Kaikkeen tähän nokkosen siemen hyvää hunajassa tai viinissä kieriteltynä, jos sitä usein juodaan tällä tavoin keitettynä. Sama vaikutus on tuoreella nokkoskeitteellä, jos sitä juodaan lämpimänä. Samoin, jos nokkosenlehdille muserretaan suolaa, se on hyvää paiseisiin ja pahoihin haavoihin ja hyvää hampaille, se on hyvää myös koiranpuremaan. Tämä lääke saa myös rusto- tai luuvamman kasvamaan kiinni, ja se kuivaa pahaa nestettä. Samoin, jos nokkosen juurta muserretaan etikkaan, se on hyvää perna- ja jalkapaiseille. Samoin pannaan nokkosen lehtiä nenään, jos se vuotaa verta. Samoin, jos voidellaan kasvoja verenvuotoa vastaan valmistetulla nokkoskeitteellä, se tyrehtyy. Samoin on nokkosensiemen hunajaan muserrettuna ja iholle siveltynä hyvää kylkiluupaiseisiin, kylkikipuun ja keuhkopaisisiin. Samoin kaali tuoreitten nokkosten kanssa keitettynä pehmittää vatsaa. Samoin, jos nokkoskeitteellä huuhdellaan suuta kauan, se on hyväksi kitakielekkeelle. Samoin voitelu edistää hikoamista.

Nokkoseen liittyy kuitenkin muutama varoituksen sana. Se tulee kerätä aina aurinkoisen kauden jälkeen, silloin sen nitraattipitoisuus on alhaisimmillaan. Nokkosta ei suositella henkilölle jolla on histamiiniallergia tai -yliherkkyys. Samoin sen jatkuvaa käyttöä ei suositella henkilölle jolla on sydämen tai munuaisten vajaatoiminta.

Nämä kaksi ovat omat ehdottomat suosikkini villivihanneksista. Helposti tunnistettavia ja niitä voi käyttää moninaisin tavoin. Onko sinulla joku oma suosikkisi villivihanneksissa? Onko jokin ehdoton villivihannesresepti jonka haluaisit tai jonka haluaisit jakaa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.