Kuten edellisessä postauksessani totesin erilaiset ihot kaipaavat erilaista hoitoa. Silloin kun meillä on normaali terve iho, voi siitä sanoa että se kulkee matkassa ongelmitta tekipä sille mitä tahansa (tai oli tekemättä). Sellainen iho kaipaa huomiota lähinnä hetkellisesti ja kun ongelma on saatu hoidettua tasapainoon voidaan iho taas toistaiseksi unohtaa. Tällaisen ihon omaa vain pari prosenttia suomalaisista, ja hekin ovat yleensä sitten niitä joiden elintavat ruokailun, unen ja stressin suhteen ovat parasta A-ryhmää. Siksi heidän ihonsa ei kaipaa apua juurikaan muulloin kuin kovimpien paukkupakkasten kohdalla ja silloinkin kyse on lähinnä olosuhteiden aiheuttamasta hetkellisestä häiriöstä. Lasten ja nuorten iho kuuluu usein esipuberteettiin asti tähän ryhmään. Iän myötä useimmille ihoille muodostuu ongelmia, tavalla tai toisella, joten kannattaa uhrata hetki sille että miettii omaa ihoaan ja sitä, onko se täydellisessä tasapainossa, vai olisiko aihetta hakea tasapainoa.

Ihon hoitoon pätee sama kuin muuhunkin terveyden hoitoon. Kun teemme ennalta ehkäisevää työtä ja  pyrimme tasapainoon heti sen horjuttua, selviämme helpommalla ja terveytemme säilyy parempana. Jos ja kun olemme vuosia tai jopa vuosikymmeniä laiminlyöneet ihon tarpeet, ei peliä suinkaan ole menetetty, mutta vaaditaan suurempia toimenpiteitä ongelmien korjaamiseen.

Ensimmäinen oleellinen askel ihon hoidossa on puhdistaminen.

Vettä ja saippuaa ei ole monenkaan iholle se paras puhdistusvaihtoehto. Varsinkaan käsien puhdistukseen tarkoitetut ”perussaippuat” eivät helli ja hoida ihoamme, sillä useimmiten nämä on kehitetty poistamaan mahdollisimman tehokkaasti iholle kertyneet liat, öljyt, rasvat yms. Joten saippua on useimmille iholle yksinkertaisesti liian kuivattava poistaessaan myös ihon suojakseen kaipaaman luonnollisen rasvakerroksen. Huomioitavaa toki nyt on se että puhuttaessa saippuasta, en tarkoita kasvojen iholle suunnattuja, puristemuotoisia puhdistusaineita, ne ovat sille ihotyypille jolle ovat tarkoitettuja erittäin hyvä vaihtoehto. Kiinteä olomuoto EI OLE se haitallinen piirre, vaan se mitä aineita, missä muodossa, saippua sisältää.

Valtaosalla Suomalaisista on pintakuiva sekaiho joka kaipaa kesällä erilaisen hoidon kuin talvella. Varsinkin näppylöivä sekaiho puhdistetaan valitettavan usein liian kuivattavilla tuotteilla, jolloin sen sijaan että saataisiin iho tasapainoon, luodaan entistä pahempi kierre ihon pyrkiessä tasapainottamaan itseään. Eli kun pinta puhdistetaan liian kuivattavalla, lisää iho talin tuotantoa voidakseen säilyttää ihon pinnan joustavuuden, mutta koska pinta on rutikuiva, ei tali pääse huokosista ulos jolloin se kertyy talirauhasiin ja ihoon nousee näppyjä ja pahimmillaan nämä tulehtuvat ja sitten meillä on ongelma…

Kuinka sitten valita omalle ihotyypille sopivin puhdistusaine?

Helpointa tietenkin on kääntyä ammattilaisen puoleen ja pyytää apua tuotteen valintaan. Henkilökohtaisesti tarjoan maksuttoman konsultointipalvelun jossa räätälöidään edustamastani kosmetiikkasarjasta ihotyypille sopivin hoito-ohjelma ja konsultaation yhteydessä pääsee sitten myös testaamaan miltä tuotteet käytännössä iholla tuntuu.

Jos haluat tehdä tuotteen etsinnän itse, omatoimisesti, huomioi seuraavat:
1. Onko ihosi kuiva/pintakuiva/normaali/sekaiho/rasvainen tai sekoitus näitä? Valitse omalle ihotyypille soveltuva tuote.
2. Millaisissa olosuhteissa vietät päivittäin aikaa. Jos työympäristösi on siistiä sisätyötä ilmastoidussa toimistossa, kaipaa iho hieman erilaista hoitoa kuin jos päivittäin oleilet maaseudun rauhassa, raittiissa ulkoilmassa.
3. Erityishuomioitavat: jos kärsit atooppisesta ihosta tai acnesta, jos työn tai harrastusten vuoksi peset ihoa monta kertaa päivässä tai jos jokin muu asia asettaa rajoitteita siihen millainen hoito on ihollesi se paras vaihtoehto.

Normaalissa ihon hoidossa puhdistus siis tehdään aamuin illoin.
Aamulla jotta iholta saadaan pois yön aikana ihon erittämä kuona-aineisto (hiki, tali ja näiden mukana erittyneet aineenvaihdunnan jätteet ja mahdolliset kemikaalit kuten nikotiini, lääkejäämät ja muut vastaavat).
Illalla jotta iholta poistetaan päivän pölyt, liat ja mahdolliset meikkituotteet.

Jos ihosi tuntuu puhdistuksen jälkeen nitisevän puhtaalta ja huutaa välittömästi kosteusvoidetta kiristävän kuivana, on puhdistusaine aivan liian kuivattava. Jos taas tuntuu ettei iho edes puhdistunut, on testattu aine oletettavasti joko liian rasvainen tai yksinkertaisesti heikkotehoinen. Puhdistuksen jälkeen iholla tulisi olla raikas ja joustava olo, mielellään niin ettei iho tuntuisi kiristävältä tai kirvelevältä kuivuuden takia. Ja vastaavasti se ei saa tuntua liian rasvaiseltakaan. Vain testaamalla voi löytää omalle iholle parhaiten sopivan puhdistuksen.

Ja HUOM!!! Ihon päivittäinen puhdistus kuuluu myös miesten päivittäiseen rutiiniin!!!

Esitin tänään aamulla yrittäjien verkostoitumistilaisuudessa kysymyksen: ”Kuinka moni on täydellisen tyytyväinen peilikuvaansa?”

Noin kolmestakymmenestä paikalla olleesta alle kolmasosa nosti kätensä, ja näistä valtaosa oli miehiä. Harva on täydellisen tyytyväinen siihen miltä peilikuva näyttää. Monen mielessä pyörii ajatuksia siitä kuinka on niin väsyneen näköinen. Joku mieltää itsensä liian lihavaksi, toinen liian laihaksi. Joku näkee vain epäpuhtaan ihonsa ja joku harmittelee sitä että luoja on suonut suuren nenän tai pienet silmät.

Muistan kuinka itse nuorempana harmittelin ihoni epäpuhtauksia ja nyt kun mittari vääjäämättä raksuttaa viimeisiä hetkiä kolmannen vuosikymmenen puolella, on ihoon ilmaantuneet myös elämän jättämät merkit, nuo silmän ympäryksiä elävöittävät juonteet.  Eli jokaisella ikäryhmällä on toki omat murheet ihonsa kanssa.

Itse olen päättänyt etten antaudu vuosille ilman taistelua. Se lienee syy miksi olen perehtynyt terveelliseen ruokavalioon ja entistä huolellisemmin ihonhoidon ihmeisiin. Oma ihoni, vaikka herkkä onkin, ei varsinaisesti ole ollut ongelmaiho. Huomaan ihossani toki vuodenaikojen vaihtelut ja säädänkin omaa ihonhoito-ohjelmaani sen mukaan millainen vuodenaika on menossa. Talvella iho tarvitsee enemmän kosteutta ja suojaa, kesällä kaivataan enemmän kuorintaa ja virkistystä.

Moni tavan tallaaja kokee olevansa kuin liisa ihmemaassa seikkaillessaan tavaratalon kosmetiikkaosastolla. Merkkejä on miljoona ja jokaisessa lukemattomia purkkeja ja purnukoita. Kuinka ihmeessä niistä voi löytää omalle iholleen sopivimman tuotteen? Yleisesti ottaen voin todeta että harvoin löytääkään. Riippumatta siitä minkä sarjan tuotteilla ihoaan haluaa hoitaa, kannattaa panostaa sen verran aikaa ja vaivaa siihen että ”sovittaa” tuotteet iholle. Se että testaa tuotetta hieman kämmenselkään, se ei kerro sitä mitä kasvojen iho tuotteesta oikeasti tykkää. Eihän kasvojen ja kämmenselän iho ole samanlainen, ei edes saman värinen.

Pahin palvelus jonka ihollesi voit tehdä, on se että valitset yhden tuotteen sarjasta A, toisen sarjasta B ja kolmannen sarjasta C. Tämä on sama kuin ehdoin tahdoin haastaisit riitaa kohtalon kanssa. Pahimmillaan tuotteiden kesken voi syntyä erittäin paha kemiallinen reaktio, ja valitettavasti se on sitten sinun ihosi joka toimii tämän reaktion petrimaljana. Eli käytätpä mitä sarjaa hyvänsä, niin valitse samasta sarjasta sekä puhdistavat että kosteuttavat tuotteet. Vähintään nämä! Yleensä saat kaikkein parhaan lopputuloksen silloin kun meikkivoiteeseen asti mennään saman valmistajan tuotteella, sillä niissä on käytetty samoja raaka-aineita ja tuotteet on jo valmiiksi laboratoriossa testattu yhteensopivuuden kannalta.

Voit huoletta yhdistellä saman valmistajan eri ihotyypeille tarkoitettuja rinnakkaissarjoja, mutta jo siinä vaiheessa jos haluat sekoitella saman valmistajan kahta selkeästi erillistä ihonhoitosarjaa, kannattaa konsultoida asiantuntijan kanssa jotta saat varmuuden että tuotteet sopivat keskenään.

Jos et tiedä millainen ihotyyppisi on, on silloinkin helpointa pyytää ammattilaisen apua. Valitettavan moni suomalainen iho kun kärsii pintakuivuudesta ihan vain sen takia että hoitaa ihoaan omalle ihotyypille sopimattomilla tuotteilla. Helpoiten saat käsityksen oman ihosi tarpeista henkilökohtaisessa ihonhoitokonsultaatiossa. Ja jos hetkestä haluaa tehdä mukavan oppihetken, voit kerätä muutaman ystävän kasaan ja varata teille ihonhoitoluokan.

Ihonhoitoluokka sisältää aina ennakkoanalyysin jolla kartoitetaan ihon tarpeet. Millainen ihon tyyppi on, onko jotakin erityisiä ongelmakohtia joihin haluaisi saada apua ja mahdolliset toiveet siitä mitä haluaisi tietää ja oppia. Varsinainen ihonhoitoluokka kestää ryhmän koosta ja läpi käytävästä hoito-ohjelmasta riippuen tunnista kahteen. Sen aikana jokainen osallistuja saa testata omille kasvoilleen ohjatun ihonhoidon. Eli jokainen hoitaa oman ihonsa itse, juuri omalle ihotyypille räätälöidyllä hoito-ohjelmalla. Illan päätteeksi jokainen osallistuja saa vielä henkilökohtaisen konsultaation jonka aikana vielä tarkennetaan hoito-ohjeita ja varataan jälkiseuranta-aika ihon kunnon seuraamista ja mahdollisia erikoistuotteita ja/tai meikkiä varten. Luonnollisestikaan mitään ostopakkoa tai velvoitetta ei ole, eli jos olet täysin tyytyväinen olemassa olevaan hoito-ohjelmaasi, voit sitoumuksetta jatkaa sen käyttöä eikä sinun tarvitse ostaa turhia purkkeja kaappiin seisomaan.

Ihonhoitoluokka järjestetään yleensä ryhmän kasanneen henkilön kotona tai työpaikalla ja kiitoksena ”pöytävuokrasta” ryhmän kasaaja saa sitten jonkin emännänlahjan tai alennuslahjakortin oman ihonhoito-ohjelman hankintaan.

Jälkiseuranta-tapaamisessa tarkistetaan hoito-ohjelman toimivuus ja jos käytössä on käynyt ilmi ettei tuotekokonaisuus toimi kuten sen pitäisi omalle iholle toimia, voidaan hoito-ohjelmaa säätää, ja esimerkiksi kosteusvoiteen joka ei tunnu riittävän kosteuttavalta, sen voi vaihtaa sopivampaan kostumukseen (samassa hintaluokassa) ilman erillistä korvausta. Toki jos halutaan voide sitten vaihtaakin eri hintaluokan tuotteeseen, silloin tuotteiden hinnan erotus luonnollisesti veloitetaan.

Kun tiedät millainen ihosi on, kuinka sitä kannattaa hoitaa ja käytössäsi on omalle ihotyypillsi sopivimmat tuotteet, tulet varmasti huomaamaan kuinka paljon enemmän rakastatkaan omaa peilikuvaasi. Joten, järjestetäänkö ihonhoitoluokka? Voit jättää yhteydenottopyynnön oikean reunan lomakkeella tai ottaa yhteyttä nettisivuiltani löytyvien yhteystietojen kautta.