Ravintoterapeutti-koulutukseen kuuluu 2 opintoviikon verran psykologian opiskelua. Omalta osaltani mennyt viikonloppu oli tämän intensiivikoulutuksen lähiopiskelua ja aiheen ollessa pinnalla omassa mielessä, haluan jakaa ajatukseni

Mielen vaikutuksesta kehon terveyteen

Kaikille lienee tuttu käsite psykosomaattinen oire tai sairaus. Eli se, kuinka kehomme voi reagoida psyykkisiin katastrofeihin fyysisillä oireilla. Yksi yleisimmin tunnistetuista psykosomaattisista sairauksista on astma, joka reagoi hyvin voimallisesti mielen reaktioihin. Psykosomaattisuus ei tarkoita sitä etteikö kyseessä olisi oikea sairaus, oikeine oireineen. Psykosomaattisissa sairauksissa muun kuin psykologisen syyn löytäminen voi vain olla vaikeaa ellei jopa mahdotonta.

Henkiset voimavarat

Opiskeluihin liittyvä psykologian opetus keskittyi tulevien asiakkaiden reaktioiden ja defenssien tunnistamisen lisäksi omaan jaksamiseen ja omien käyttäytymismallien ja defenssien tunnistamiseen. Mitä parempi itsetuntemus auttajalla on, sitä paremmin hän kykenee tunnistamaan omat voimavaransa ja suojelemaan itseään. Samalla tavoin kuin lentokoneen turvaohjeissa kehoitetaan laittamaan happinaamari ensin omille kasvoille, ja vasta sitten auttamaan naamari vieruskaverille, samalla tavoin meidän hoitohenkilöiden tulee muistaa asettaa oma jaksaminen etusijalle jotta kykenemme auttamaan muita. Hapenpuutteesta tajuton ei kykene auttamaan muita vaan muuttuu muille taakaksi, samoin voi käydä terapeutille jos yrittää pelastaa koko maailman ja sivuuttaa samalla omat rajat ja kuluttaa omat voimavarat loppuun.

Tämä oli itselleni äärimmäisen tärkeä oppiläksy tästä viikonlopusta. Vaikka olen tiedostanut jo kaikkina näinä vuosina mitä olen yrittäjänä ja asiakastyössä toiminut, että esimerkin voima on asiakkaille paras mahdollinen keino, niin jotenkin tässä henkisten voimavarojen kohdalla sen sisäistäminen on ollut haastavaa. En ole ongelman kanssa yksin, vaan samaa viestiä tuli muilta kurssilla ja kuulemma tämä on ”ammattitauti”. Kun näen ympärilläni ihmisiä jotka tarvitsevat apua ja tukea, autan aina kun vaan mahdollista. Silti on myönnettävä että omat voimat eivät aina riitä, eivät edes itsestä huolehtimiseen, saati sitten muiden pelastamiseen.

Minun vai muiden tarpeet ensin?

Olen elämässäni kyntänyt useamman kerran syvissä vesissä. Saanut aikanani jopa masennusdiagnoosin ja useampaan otteeseen sen jälkeen saanut ystäviltä ja terveydenhoitajalta kommenttia että kaikki viittaa kohtuullisen vakavaankin masennukseen. Silti olen halunnut pinnistellä omin voimin eteenpäin. En ole halunnut lääkitystä (sen ensimmäisen kerran jälkeen), sillä haluan kokea tunteet enkä turruttaa oloa siihen  tasaiseen turtumukseen. Nykypäivänä lääkitys olisi varmaan kovin erilainen kuin silloin 25 vuotta sitten jolloin lääkkeitä tovin söin, mutta olen silti kokenut selviäväni ilmankin.

Olen oppinut kuuntelemaan kehoani ja tunnistan varoitusmerkit siitä että voimat ovat loppumassa. Tiedostan sen että tarvitsen silloin omaa aikaa, rauhaa ja stressittömyyttä. Vaikka nautin suunnattomasti niistä elämänvaiheista jossa tapahtuu paljon ja olen runsaasti esillä ja ihmisten kanssa tekemisissä, niin silloin kun voimavarat piiputtavat punaisella, silloin tarvitsen erakkoaikaa. Se ei tarkoita sitä etten haluaisi nähdä ketään tai tehdä mitään, vaan sitä että minun on keskityttävä niihin asioihin ja ihmisiin jotka tuovat itselleni lisää voimavaroja ja tuottavat iloa.

Viimeisimmät tällaiset tilanteet jossa olen todennut voimien loppuvan kesken, ovat olleet tilanteita jossa olen huomannut muiden vaativat minulta usein enemmän kuin mitä kykenen antamaan. Minulle on suututtu siitä että sanon ettei voimani nyt riitä muiden huomioimiseen ja tietyt ihmissuhteet ovat heittäytyneet suorastaan lapsellisen huomionkerjääjiksi ihan vain koska olen sanonut etten nyt jaksa. Käytetyt viestikanavat täyttyvät pommittavista viesteistä kuinka häiritsevää on kun en vastaa viesteihin (tai enää edes lue viestejä), kuinka minun TÄYTYY ja PITÄÄ, huomioida hänen tarpeensa enkä saa tai voi itsekkäästi keskittyä vain omiin tarpeisiini. Olen kokenut tämän hyvin kuormittavaksi ja nyt koulutuksen yhteydessä tajusin, ettei minulla ole ainoastaan oikeus huolehtia omasta jaksamisestani ottamalla aikalisää aina kun sitä tarvitsen, vaan minun todellakin PITÄÄ tehdä niin. En ole vastuussa kenenkään muun mielenterveydestä tai onnellisuudesta, vain ja ainoastaan omastani.

Antaako vai ottaako ihmissuhde energiaa?

On olemassa ihmissuhteita jotka kuormittavat meitä. Sellaisia voivat olla esimerkiksi erittäin negatiiviset ihmiset jotka esittävät asiansa aina negatiivisen kautta. Osa heistä vetoaa sarkasmiin ja pitävät omaa tapaansa ilmaista asioita hyvin humoristisena. Osa sitten puolestaan löytää valittamisen aihetta kaikesta tai kaatavat kaikki fyysiset vikansa, sairautensa ja oireensa toisen niskaan, määrittäen itsensä kipujensa kautta. Tämäkin on hyvin kuormittavaa niille ihmisille jotka joutuvat olemaan tekemisissä näiden henkilöiden kanssa.

Toiset ihmiset puolestaan ovat voimaannuttavia. He jaksavat nähdä kaikessa positiivisen, he ovat innostavia ja kannustavia ja heiltä riittää rakkautta antaa jokaisen olla juuri sellainen kuin on, ilman että tarvitsee yrittää olla muuta kuin on heidän seurassaan. Näissäkin ihmisissä on niitä jotka ovat sairaita ja kärsivät kivuista, mutta he eivät määrittele itseään sairauksiensa kautta eivätkä julkituo omia tuskiaan ellei niitä varta vasten heiltä kysytä, ja silloinkin he jaksavat olla kiinnostuneempia toisen ihmisen hyvinvoinnista kuin siitä miten itse jaksavat. Heidän seuransa antaa aina energiaa, eikä koskaan kuluta sitä.

Ja valtaosa ihmisistä on sitten näiden kahden sekoitusta. Hyvänä päivänä energiaa antavia, huonoina sitä vieviä. Omalla kohdallani olen jo melko pitkälle karsinut ne energiasyöpöt ankeuttajat pois, niin että pysyttelen kaukana heidän vaikutuspiiristään. Samaa suosittelen muille. Yksi syy siihen miksi itse vetäydyn ”erakoksi” silloin kun tunnen voimieni loppuvan, on se että tiedostan muuttuvani silloin herkästi ankeuttajaksi niitä kohtaan jotka olisivat niitä minua voimaannuttavia, tai varsinkin niitä kohtaan jotka ovat näitä sekä-että-ihmisiä ja joiden tiedän omaavan heikomman kyvyn suojata itseään. Riittävän vahva ihminen osaa omasta puolestaan suojata itsensä minun ankeuttavuudeltani, joten tarvittaessa saan ja voin hakea apua ja voimavaroja heidän suunnastaan ja tiedän myös sen että he tietävät minun ymmärtävän jos omasta puolestaan tarvitsevat sen ”lataushetken” ilman että kykenevät antamaan minulle mitään.

Hyvin monet ihmissuhteet ovat (onneksi) näitä kahteen suuntaan pelaavia, eli toisinaan ne antavat energiaa ja toisinaan ovat energiasyöppöjä. Se on normaalia että meillä jokaisella on omat hyvät ja huonot päivämme ja energiat vaihtelevat sen mukaan. Jonkun ihmisen seura voi jonakin päivänä olla erittäin voimaannuttavaa, ja toisena päivänä tuota ihmistä ei millään jaksa, ei millään tasolla. Ja mielestäni tämä on suotava meille jokaiselle, vapaus valita onko tänään voimavaroja tuolle ihmiselle vai ei.

Henkisten voimavarojen lataaminen

Meillä on monia keinoja ladata henkisiä voimavaroja ja jokaiselle on ne asiat jotka juuri hänelle toimivat. Minulle parhaita keinoja latautumiselle ovat hetket luonnossa, koirien kanssa metsässä kävely, sienestäminen, marjastaminen. Istuminen nuotion tai takkatulen äärellä antaen ajatusten vaeltaa kaukaisiin aikoihin ja paikkoihin. Myös puulämmitteinen sauna jossa on läsnä samalla tavalla tuo elävän tulen hypnoottinen vaikutus toimii latauksena. Musiikki voimaannuttaa (klassinen ja ambient). Jooga, pilates, venyttely on myös hyvin voimaannuttavaa. Samoin matkaaminen jonnekin kauas pois. Tämän matkaamisen ei tarvitse olla fyysisesti matkaamista, vaan sen voi tehdä yhtä hyvin kirjan tai elokuvan välityksellä. Kun vie ajatukset jonnekin kauas oman arkipäivän huolista ja murheista, saa elimistö lepohetken ja latautuu.

Henkisten latauskeinojen lisäksi on yhtä tärkeää myös fyysisestä kehosta huolehtiminen, eli sen ravitseminen oikein. 90% elimistömme tuottamasta serotoniinista, eli onnellisuushormonista, syntyy suolistobakteerien vaikutuksesta suolistossamme. Masennusta lääkitessä käytetään yleisimmin SSRI-lääkkeitä (selective serotonin reuptake inhibitors) jotka estävät hermovälitilaan vapautuneen serotoniinin takaisinottoa ja tällä pyritään lisäämään serotoniinin määrää, jotta aistimukset kulkevat oikein. Valtaosassa masennuksia löytyy ruokavaliosta vajauksia jotka puolestaan aiheuttavat serotoniinin heikon muodostumisen elimistössä. Atrian käyttämä mainoslause: ”Hyvä ruoka – parempi mieli” pitää todellakin paikkansa. Kun ruokavalio ehkäisee elimistössä hiljaista tulehdusta, tukee suolistobakteerien toimintaa ja sisältää riittävästi rakennuspalikoita josta tarvittavat hermovälittäjäaineet voivat rakentua, voi mielikin paremmin.

Tärkein tekijä henkisten voimavarojen kannalta on kuitenkin stressi. Stressi kuluttaa energiaa mielettömän paljon. Stressi lamaa tiettyjä toimintoja kehossamme ja kiihdyttää toisia. Stressi aiheuttaa herkästi myös sen että voimavarat eivät riitä siihen että vahtii mitä suuhunsa laittaa (vaikka juuri silloin se kannattaisi tehdä) jolloin herkästi napataan energiaksi nopeita hiilihydraatteja ja lähetetään elimistö kohti syöksykierrettä.

Mielen vaikutus fyysiseen terveyteen

Jos joudumme käyttämään henkisen jaksamisen voimavarat äärirajoilleen (tai yli), puolustautuu elimistö lopulta purkamalla tilanteen johonkin oireiluun tai sairauden puhkeamiseen. Se ei tarkoita sitä että päässä naksahtaa ja sekopäisesti lahtaa kaikki lähistöllä olevat. Vaikka toki näitäkin on tapahtunut. Useimmiten psyykkinen väsymys ilmenee selkäkipuna, vatsakipuna, polvikipuna tai päänsärkynä. Käytännössä kipuilu ja oireet voi ilmetä ihan missä päin kehoa tahansa ja missä muodossa tahansa, mutta yhdistävä tekijä kaikissa näissä on se, että elimistö yrittää näin tehdä näkyväksi (ja kuuluvaksi) tarpeensa. Ja hyvin usein tällaisten sairauksien kohdalla todellinen paranemisprosessi saadaan vauhtiin vasta kun myös henkiset voimavarat saadaan tasapainoon ja stressi (aiheuttajineen) kuriin.

Holistinen lähestymiseni ravintoterapiaan hahmottaa ihmisen psykofyysisenä kokonaisuutena. Etsiessämme syytä mahdolliseen oireiluun ja miettiessäni ravitsemuksellisia hoitotoimenpiteitä käyn yhtenä osa-alueena asiakkaan kanssa läpi myös henkiset voimavarat, psyykkisen kunnon ja stressin. Varsin usein niitä huomiota vaativia seikkoja löytyy myös näiden saralta, ja tällöin ohjaan sitten tilanteen ja tarpeen mukaan jatkohoitoon yhteistyökumppanille jolta löytyy tarvittavan osa-alueen erikoisosaamista. Tästä syystä voit hakeutua ravintoneuvontakonsultaatioon myös silloin jos et ole ihan varma siitä onko ravintoneuvonta / -terapia juuri se mitä siihen hetkeen tarvitset. Autan sinua hahmottamaan sopivan hoitopolun ja tarjoan ammattilaisverkostoni käyttöösi. Ota siis yhteys ja varaa aika konsultaatioon.

Painonhallinnan 5 osa.

Olen viimeisen kahden vuoden aikana auttanut liki kahtasataa ihmistä jotka ovat yhdessä pudottaneet painoa yli 1000 kiloa. Määrä on melko huikea, varsinkin jos sen ajattelee 2000 voipakettina. Samalla voin kyllä huvittuneena todeta että Suomen meijeriteollisuus ainakin kiittää minua, sillä tänä ajanjaksona valmennettavani ovat syöneet ainakin tuon pari tuhatta voipaketillista.

Tässä vaiheessa on siis hyvä tehdä yhteenveto siitä mikä kaikki onkaan painon hallinnan kannalta oleellista ja huomioitavaa. Olen aiemmin kirjoittanut postaukset

  1. Hengitä
  2. Vesi vanhin voitehista!
  3. Syö oikeaa ruokaa
  4. Nuku!

Joten nyt on aika pureutua vielä yhteen merkittävään asiaan, eli siihen miten itsestäsi ajattelet ja puhut, eli mindsettiin.

Eräs viisas nainen on aikanaan sanonut:

If you think you can, you can. And if you think you can’t, you’re right.

Tämä kertoo hyvin yksinkertaisesti sen mitä painonhallinnassakin ajatuksemme merkitsevät. Olen hyvin monen kohdalla huomannut, että jos ennen puhdistuskuuria ja uuden elämäntavan aloittamista on jo valmiiksi se ajatus että kaikki on vaikeaa ja haastavaa, niin kuurista tulee juuri sellaista, vaikeaa ja haastavaa. Ne puolestaan jotka ovat alkujaan sillä asenteella, että nyt annetaan elämälle uusi alku, opetellaan ruokailutavat jolla voidaan hyvin ja opetellaan kuuntelemaan kehon merkkejä, heillä kuuri sujuu kuin tanssi ja päivät ovat iloisia yllätyksiä täynnä.

Näiden tapojen taustalla olen huomannut olevan vielä merkittävämpänä tekijänä ihmisen oman minäkuvan. Jos asenne itseä kohtaan on vähättelevä, moittiva ja sellainen ettei oikeastaan edes ansaitse hyvinvoivaa elämää. Niin voitte arvata millainen kärsimysnäytelmä on luvassa. Jos taas elämänasenne ja asenne itseen on realistinen ja itseä rakastava: ”Olen hyvä tällaisena, mutta tiedän että voisin olla vielä parempi”, niin ulkoinen muutos on todella nopea ja pysyvä.

Useiden valmennukseni läpi käyneiden kohdalla, olen myös huomannut, monen olevan sokeita omalle muutokselleen. Tästä syystä kehoitankin jokaista ottamaan itsestään ennen kuvan ja mittaamaan kehon ympärysmitat monesta kohtaa. Kun helposti tapahtuu se, että keho tiivistyy rasvan sulaessa, mutta vaaka ei otakaan suuria harppauksia. Silloin saattaa tuntua ettei mitään tapahdu, varsinkin jos kukaan ei huomauta kapenevista poskista tai ilmaantuneesta vyötärölinjasta. Eräs valmennettavani oli myös niin lukittunut peilikuvan muuttumattomuuteen, ettei hän nähnyt eroa kehossaan vaikka kilojakin oli kadonnut 25 ja vaatekoko kutistunut huimasti. Mutta niin vain lopulta saimme kaivettua aivoista sen kytkimen jolla minäkuva saatiin muuttumaan ja ymmärrys muutoksesta omaankin päänuppiin.

Muistan oman kuurini aikana tapahtuneen muutoksen:
Vaikka periaatteessa olenkin aina ollut tyytyväinen olemukseeni, niin silti olen aina myös tiennyt sen että kroppani voisi näyttää vielä paremmalta ja voisin voida vielä paremmin. Ennen kuuriani seisoin peilin edessä, katsoin farkkujen vyötärönauhan yli tursuavaa vararengasta ja poskiani jotka näyttivät ihan turhan pyöreiltä omaan silmääni. Otin itsestäni ennen kuvan, juuri niin ällöttävänä kuin omaan silmääni sillä hetkellä näytin ja siltä oloni myös tuntui. Turvonneelta ja lihavalta.

Sen jälkeen riisuin itseni alusvaatteisilleni ja tarkastelin peilikuvaani kriittisesti, mutta rakastaen: Pidän silmieni mallista ja isoäidiltäni perimästä pienestä ja sirosta nenästäni. Huuleni, vaikka ovatkin eriparia ja suuni vino, on kuitenkin yleensä hymyilevä ja virheistä huolimatta kaunismuotoinen.
Olkapääni olivat turhan luisut ja pienet, mutta pidin siitä kuinka solisluuni piirtyivät kuitenkin esiin. Rintani ovat aina olleet kohta josta olen ollut ylpeä, luoja kun on luonut niihin täytettä, mutta nyt iän myötä ne olivat alkaneet valitettavasti raskaina myös roikkua enemmän. Vaikka vatsani oli ylimääräisen massan ympäröimä, olivat kylkeni kuitenkin kapeat ja vyötärönympärykseni selkeästi lantiota pienempi. Lantio, reidet ja pakarat eivät herättäneet positiivisia ajatuksia, pakaroiden roikkuessa ja joka paikkaa peittävän selluliitin tehdessä pinnasta ällöttävän löllön, lantiokin oli levinnyt viime vuosina ihan huomaamatta. Ja polvista alaspäin jalkani olivat omat tylsät ”sukkapuikkojalat” eli vailla pohkeiden kaunismuotoisuutta, tasaisina, turvonneina pökkelöinä.
Löytyi siis paljon kohtia jotka kaipasivat korjausta, mutta löytyi myös monia kohtia joiden tiesin olevan kauniita ja joita rakastin, vaikka ne nyt olivat ylimääräisen rasvakerroksen alla.

Se muutos sitten. Koska kuuri pistää nesteet nopeasti liikkeelle, näkyy muutosta varsin nopeasti varsinkin silloin jos/kun ylimääräistä ei ole kymmeniä kiloja. Ensimmäisten päivien motivaattorina itselläni toimi vaaka joka hukkasi painoani parhaimmillaan yli kilon päivässä.

Kolmantena päivänä kuljin suihkusta tullessa alastomana kokovartalopeilin ohi ja jouduin palaamaan takaisin tarkastelemaan mitä peilistä näin. Höttölöllö kerros vartaloni ympäriltä oli kadonnut lähes täysin. Tuijotin lumoutuneena niin vatsastani erottuvia lihaksia (ei minulle mitään sixpackiä ollut ilmaantunut sentään), kuin varsinkin pohkeitani ja reiden ulkosyrjiä: Minulla oli jaloissa lihakset!!!
Kehossani oli entistä enemmän sellaista mitä rakastin ja jonka olemassaolosta olin kiitollinen.

Kun näin muutokset joita kehossani tapahtui, ihan vain sillä että söin terveellisesti neljä kertaa päivässä ja annoin keholleni sen kaipaamat vitamiinit, oli helppoa jatkaa uudella opitulla linjalla myös tiukan kuurin jälkeen.

Minä tein muutoksen kehooni rakkauden ja hyväksymisen kautta.  Tarkastelin ensin mistä pidin itsessäni ja mitä halusin entisestään korostaa. Sen jälkeen oli helppo hahmottaa mitä halusin muuttaa ja koska tavoite mihin halusin päästä oli selkeästi mielessä, oli helppo karsia pois ne asiat jotka estivät tuon tavoitteen saavuttamisen. Kun iloitsin jokaisesta muutoksesta jonka näin olevan kohti tavoitetta, toimi se motivaattorina jatkamiselle. Ja kun tiukan kuurin jälkeen esimerkiksi annoin mieliteolle periksi, ahmien suuren määrän suklaata (vaikkei se edes maistunut hyvältä), en sen jälkeen haukkunut tai moittinut itseäni, kuten tiedän monen tekevän sorruttuaan  herkkuihin. Marssin vain peilin eteen. Tarkastelin sokerin pöhöttämää naamaani peilistä ja totesin itselleni, että nyt tämä oli testattu ja huonoksi havaittu. Sen jälkeen oli taas helppo pitää muutaman päivän kehon puhdistus tiukan ruokavalion kanssa. Ja jälleen rakastin peilikuvaani enemmän, kun tuo turvotus ja ählö olo taas katosi.

Saadaksesi oikean mindsetin painonhallintaan:

  1. tarkastele itseäsi rakastavin silmin ja kerro itsellesi mihin olet itsessäni tyytyväinen
  2. mieti mitä haluat muuttuvan ja määrittele muutokselle tarkistuspiste josta tiedät kun se on saavutettu.
  3. muista kehua ja kannustaa itseäsi aina kun saavutat pienenkin edistyksen.
  4. ole armollinen itsellesi jos repsahdat. Tarkista onko tavoitteesi yhä sellainen mihin haluat päästä ja jatka repsahduksen jälkeen reippaasti kohti määränpäätä.
  5. rakastu itseesi uudestaan JOKA PÄIVÄ!
Ja jos tarvitset uskoa siihen että muutos on mahdollinen, käy katsomassa muutoskuvia ja pyydä tarvittaessa minut avuksesi.