Happo-emäs tasapaino

Muutama päivä takaperin osui Facebookin ihmeellisestä maailmasta silmiin artikkeli sitruunaveden juomisen hyödyistä ja haitoista. Yksi artikkelista esiin noussut kappaleen puolikas nosti taas niskakarvat pystyyn: ”Huuhaata on etenkin sitruunaveden väitetty vaikutus elimistön pH-arvoon. Ruokien ja juomien happamuus tai emäksisyys ei vaikuta terveen ihmisen veren tai solujen pH-arvoon, sillä elimistö säätelee happamuutta tehokkaasti.” Asiantuntijana artikkelissa oli TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti.

Funktionaalisella puolella on aina tiedostettu mikä merkitys ruoka-aineiden happokuormalla on terveyteen ja hyvinvointiin. Koululääketieteen puolella nojataan tuohon edellä mainittuun lauseeseen kuin kallioon, joten avataan hieman sitä mitä oikeasti tarkoittaa

Happo-emäs tasapaino

Ihmisen keho on fiksu vekotin, kuten on todettu jo lukemattomia kertoja ennenkin. On totta, että elimistö pyrkii pitämään veren ph-tason vakaana. Elimistön nesteiden normaali pH-arvo on 7,35–7,45, ne ovat siis lievästi emäksisen puolella. Mikäli veren ph heilahtaa tästä alaspäin on keho tilassa jota kutsutaan asidoosiksi ja noustessa yli on kyseessä alkaloosi. Tästä olemme täysin samaa mieltä koulukunnasta riippumatta.

Terveellä ihmisellä ruokien ja juomien happamuus tai emäksisyys ei vaikuta mitään veren tai solujen pH-arvoon, sillä munuaiset säätelevät happamuutta tehokkaasti. Hapanta ruokaa syödessä munuaiset erittävät liiat vetyionit nopeasti virtsaan ja emäksisen ruuan jälkeen ne välittömästi vähentävät vetyionien erittymistä. (lähde terveyskirjasto)

Tästäkin olemme täysin samaa mieltä, että munuaiset pyrkivät säätämään elimistön happo-emäs tasapainoa, mutta funktionaalisella puolella asiaa ei tarkastella ihan noin yksioikoisesti ja viime aikoina on myös esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa tehty tutkimusta aiheeseen liittyen, ohessa pätkä tutkimuksen tuloksista:

Hiilihydraattien, rasvojen ja proteiinien aineenvaihdunnassa syntyy inorgaanisia happoja, jotka lisäävät vetyionikonsentraatiota ja siten myös happamuutta kehon nesteissä. Lepotilassa elimistön nesteissä on enemmän emäksiä kun happoja, ja lihaksien pH on noin 7,1 ja valtimoveren pH noin 7,4. (Wilmore & Costill 2004, 265.) Valtimoveren alin pH, jossa ihminen voi selvitä hengissä muutaman tunnin ajan, on 6,8 ja korkein 8,0. Soluvälinesteen pH on matalampi kuin plasman, sillä soluvälinesteessä on runsaasti solujen aineenvaihdunnassa syntyneitä happoja. Soluista riippuen solujen sisäisen nesteen pH vaihtelee välillä 6,0 ja 7,4. Virtsan pH voi vaihdella välillä 4,5 ja 8,0. (Guyton & Hall 2011, 380.)

Elimistössä on kolme tärkeää puskurointijärjestelmää: kemialliset puskurit, jotka sitovat aineenvaihdunnassa syntyviä vetyioneja, hengitys, jonka myötä elimistöstä poistetaan hiilidioksidia CO2 sekä munuaiset, jotka pystyvät erittämään ylimääräiset vetyionit pois elimistöstä virtsan mukana. Kemialliset puskurit ovat ensimmäisen linjan puolustus pH:n muutoksia vastaan ja ne toimivat nopeasti sitomalla kehon nesteisiin vapautuneita vetyioneja. Ne eivät kuitenkaan pysty poistamaan vetyioneja elimistöstä vaan sitovat niitä siihen asti, kun tasapaino on jälleen saavutettu. (lihavointi oma lisäykseni) Keuhkot toimivat toisen linjan puolustuksessa pH:n muutoksia vastaan ja keuhkojen puskurointikapasiteetti käynnistyy muutamassa minuutissa. Kolmannen linjan puolustus eli munuaiset poistavat elimistöstä ylimääräiset vetyionit. Munuaisten puskurointikapasiteetti käynnistyy hitaasti, tuntien tai useiden päivien kuluessa, mutta munuaiset ovat tehokkain tapa säädellä elimistön happo-emästasapainoa. (Guyton & Hall 2011, 380.)
(lähde Malmivaara Liikuntafysiologian kandidaatin tutkielma)

Käytännössä siis elimistön happo-emäs tasapainon säätelyyn VAIKUTTAA se mitä syömme ja juomme, sillä kuta enemmän syömämme ruoka sisältää PRAL-arvoltaan (eli vetyjäämä) korkeita ruoka-aineita, sitä enemmän elimistömme joutuu puskuroimaan happoylijäämää. Ei siis ole yksiselitteistä päättää, että olisi aivan sama mitä syö, kyllä munuaiset hoitaa ylimääräisen pois. Tutkimukset ovat osoittaneet että ihmiset ketkä kärsivät erilaisista tulehduksellisista aineenvaihdunnalista sairauksista, kuten esimerkiksi diabetes, reuma ja kihti omaavat myös happaman kehon, eli elimistöön on soluvälinesteeseen (ja soluihin) kertynyt enemmän kuona-aineita (=happamuutta), kuin ihmisellä jolla ei näitä sairauksia ole.

Tähän väliin pieni täsmennys, kun puhutaan happovaivoista, puhutaan yleensä vatsalaukun suolahappopitoisuuden haasteista. Se sinänsä ei ole suoraan yhteydessä kehon happamoitumiseen. Eli jos ruuan jälkeen röyhtyyttää, ei siitä voi tehdä mitään johtopäätöksiä siitä kuinka happamoitunut keho on. (Olkoonkin että usein ne happovaivatkin löytyvät samoilta ihmisiltä jolla on nämä muutkin ongelmat, mutta silti käsitellään ne kahtena erillisenä asiana, eikä sotketa puuroja ja vellejä keskenään).

En lähde tähän purkamaan suoranaisesti vetyatomin sielunelämää ja sen kulkua elimistössä, jos haluat perehtyä siihen puoleen syvällisemmin, kannattaa lukea tuo Malmivaaran tutkielma, siinä asia on väännetty hyvin perusteellisesti rautalangasta. Vaan hypätään suoraan PRAL-arvoihin (potential renal acid load) ja siihen millaista happokuormaa eri ruoka-aineet elimistössä voivat aiheuttaa.

Kaapistani löytyy Helmi Koskimiehen ja Eva Somersalon vuonna 1932 kirjoittama WSOYn Keittotaito-kirja (Isoäitini peruja) , josta löytyy osionsa Ruuan tuhka ja sen laatu. ”Kun ruoka palaa ruumiissamme, jäävät sen kivennäisaineet tuhkana jäljelle. Ei ole suinkaan yhdentekevää, millaista tämä tuhka on, sillä sen laadusta riippuu terveytemme suuresti. Voimme syödä ravintoa, joka liiaksi rasittaa erinäisiä elimiä, joka voi tehdä veren paksummaksi ja siis huonommin juoksevaksi, aiheuttaa korkeata verenpainetta, verisuonten kalkkeutumista, reumatismia ym. sairauksia.. Meikäläisessä ruoassa on keskimäärin noin 15-20 mg happo-enemmyyttä, kun pitäisi olla noin 25 mg emäsenemmyyttä.” Eli kun jo 30-luvulla tiedostettiin se että ruoka-aineet jotka sisälsivät varsinkin rikkipitoisia yhdisteitä omasivat happamoittavan ominaisuuden ja puolestaan kaliumpitoiset olivat niitä emäksisoiviä.

PRAL voidaan laskea seuraavalla kaavalla:
PRAL (mEq/d) = fosfori (mg/d) × 0,0366 + proteiini (g/d) × 0,4888) – kalium (mg/d) × 0,0205 + kalsium (mg/d) × 0,0125 + magnesium (mg/d) × 0,0263). (Alexy ym. 2007.)

Ei tarvitse lähteä erikseen laskeskelemaan PRALeja, kun netti on pullollaan taulukoita joissa nämä laskelmat on valmiiksi tehty. Eläinproteiini on kaikkein merkittävin happoa tuottava ravintoaine, sillä se tuottaa metabolisessa oksidaatiossa lopulta rikki- ja fosforihappoa. Emästä tuottavia ruokia puolestaan ovat mm. hedelmät, vihannekset, juurekset ja jossain määrin pähkinät. Kasviproteiinit menevät myös tuonne emäksiselle puolelle, joten ei ole lainkaan huono idea lisätä proteiinin lähteeksi niitä ja vähentää suhteessa lihan määrää. Negatiivinen PRAL-arvo siis tarkoittaa, että ruoka-aine lisää emästen tuottoa elimistössä ja positiivinen puolestaan happokuormaa.

Taas pieni välihuomautus, se miten happamalta joku ruoka maistuu, ei sitten kerro yhtään mitään kyseisen aineen happamoittavasta tai emäksisöivästä vaikutuksesta. Voi jopa sanoa ennemminkin niin, että ne happaman/karvaan makuiset tuppaavat olemaan niitä joilla kehossa on suurin emäksisöivä vaikutus, kuten esimerkiksi juuri sitruuna ja rukola, mutta jotta poikkeus vahvistaa säännön, on esimerkiksi hiilihapotettu kolajuoma, joka siis maistuu happamalle ja hapokkaalle, juuri sitä, pelkkää happokuormaa.

Suolisto on ensimmäinen elin, jolla on tärkeä vaikutus happo–emästasapainon metaboliaan. Suolisto itsessään ei  muodosta happo–tai emästekijöitä, mutta riippuen nautitun ruoan koostumuksesta antaa suolisto eri singnaalit haimalle lisätä tai vähentää alkaalien määrää ja muokata tätä kautta veren bikarbonaattitasoa. Lisäksi suolisto päättää kuinka paljon rikkiä sisältäviä aminohappoja ja metabolisoituvien organisten happojen alkalisia suoloja imeytyy. Imeytymisen  jälkeen nämä aineet päätyvät maksaan ja muihin aktiivisiin kudoksiin vaikuttimiksi emäksen tai hapon muodostamiseen. Suolisto ei siis suoraan muodosta happoa tai emästä, vaan se välillisesti muodostaa happo – ja emäskuormia. Maksa ja muut metabolisesti aktiiviset kudokset puolestaan toimivat todellisen hapon ja emäksen muodostajana.

Kuten Somersalo  – Koskimiehen Keittotaito-kirjassa todettiin, oli jo viime vuosisadan alkupuolella suomalainen ruokavalio happokuormaa tuottava. Sen jälkeen ruokavaliomme on happamoitunut entisestään kun prosessoitu (valkoviljat ja sokerit) ruoka on noussut ensisijaiseksi ravinnon lähteeksi. Eli happokuorma on moninkertaistunut, ei siis ihme että erilaisten aineenvaihdunnallisten sairauksien määrä on kasvanut samassa suhteessa.

Palataan vielä postauksen alkupuolelle ja kanditutkielmasta lainaamaani pätkään lisäämääni lihavointiin: Ne eivät kuitenkaan pysty poistamaan vetyioneja elimistöstä vaan sitovat niitä siihen asti, kun tasapaino on jälleen saavutettu.
Eli koska keho pyrkii tasapainottamaan happo-emäs tasapainon, sitoo se kemiallisesti ylijäämäksi kertyneen vedyn pitääkseen veren ph-arvon tasapainossa. Mihinkäs se sen vedyn sitten sitoo? Arvauksia? No osin aiemmin jo mainittuun soluväli-nesteeseen, mutta koska sekin pitää kuitenkin pitää liikkuvana, nesteenä, siirretään loput ylimääräiset varastoitavat… *rumpujen pärinää* rasvakudokseen. Eikä tässä sitten vielä suinkaan kaikki! Monen terveyden kannalta oleellinen kysymys on sitten myös se, mistäkäs se kemiallinen puskuriaine otetaan jos niitä puskuroivia tekijöitä ei tule tarpeeksi ruuasta? No se otetaan veren emäspuskurivaraston loppuessa luustosta. Eli happamoittava ruokavalio lisää osteoporoosin riskiä..

Kanditutkielmassa oli silti myös muutama hyvin lohdullinen lause, varsinkin ajatellen heitä jotka tuskailevat ylimääräisen kertyneen rasvataakan kanssa. ”Keuhkot toimivat toisen linjan puolustuksessa pH:n muutoksia vastaan ja keuhkojen puskurointikapasiteetti käynnistyy muutamassa minuutissa. …hengitys, jonka myötä elimistöstä poistetaan hiilidioksidia CO2.. Eli, yksi tehokas keino poistaa happamuutta on lisätä keuhkotuuletusta. Elimistö tekee sen automaattisesti hyperventilaatiolla jos asidoositila uhkaa, mutta tätä tietoa voi käyttää myös tietoisesti, hengittämällä syvään. Hengityksen ja painonhallinnan yhteydestä voit lukea vanhasta blogipostauksestani Hengitä!

Halutessasi siis helpottaa elimistösi jatkuvaa kampailua veren ja kudosnesteiden ph-arvon tasapainotuksen puolesta ja tukeaksesi elimistösi happo-emäs tasapainoa, valitse lautaselle niitä tuoreita vihreitä vaihtoehtoja, lisää juomaveteesi sitruunaa, ei vain maun vaan hyvinvoinnin vuoksi, ja muista myös hengittää!

 

3 vastausta artikkeliin “Happo-emäs tasapaino

  1. Moikka ja kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksestasi!

    Tämä ph-tasapaino on kiinnostanut minua jo pitkään. Olen jo pidempään ollut ketogeenisellä.

    Olen huolissani omasta (sekä kanssaketoilijoiden) luustosta. Kun ketohapot ovat tietysti happoja, niin liuottavatko emäksistä luuainesta, puskuroidakseen happamuutta? Kehohan aina pyrkii tasapainoon.
    Eli uhkaako ketoilijoita vuosien saatossa osteoporoosi?
    Pup medissä esimerkiksi on jo aikalailla tutkimuksia, joissa eläinkokeissa säännönmukaisesti ketogeeninen aiheuttaa luiden heikkenemistä.
    Joitain tutkimuksia tosin on, ettei keto vaikuta luuston, mutta nämä kaikki ovat ikävä kyllä lyhytaikaisia tutkimuksia. Vielä ei ole tehty mitään kunnollista pitkäaikaistutkimusta aiheesta. Pääsääntöisesti ketoosissa eläneiden historiallisten kansojen, esim inuiittien jäljiltä löydetyistä luulöydöistä on löydetty selkeästi merkkejä osteoporoosista. Huomattavasti enemmän kuin saman aikakauden muiden seutujen luista.

    Tietysti keho säätelee tarkasti valtimoiden ph-tasoa, kun kyse ravitsemuksellisesta ketoosista eikä ketoasidoosista, mutta kehon muissa kudoksissa / nesteissä ketoosissa tilanne on hapan.
    Kun sehän on ikään kuin koko homman juju, hapot.

    Itse en ole carnivorella, mutta olen huomannut, että sen suosio kasvaa vauhdilla. Kun ei ole mitään kasviperäistä, niin se vasta luustoa liuottaakin.

    Toki elektrolyytit on pidettävä kunnossa, ja ketolla suurin osa syö niitä vihreitä kasviksia. Määrä on kuitenkin hh-rajan vuoksi rajallinen. Tuskin määrällisesti niitä on tarpeeksi, jotta lisäisivät tarpeeksi emäksisyyttä?
    Lisäksi ketollakin monen proteiinimäärä on aika suuri, puhumattakaan carnivoresta.
    Toisaalta happamoittavat sokerit, viljat yms.jäävät kokonaan pois.

    Onko sinulla ajatuksia tästä?

    Tykkää

    1. Elektrolyyttien lisääminen osaltaan auttaa just siihen ph-tasapainotukseen, mutta koska ihmiskeho on enemmän kuin osiensa summa (mikä välillä tuntuu tutkimuksissa unohtuvan), sanoisin että kyllä ne kasvikset kasviksina puolustaa paikkaansa. Itseasiassa vihreitä (tai no suosittelen toki koko värispektriä) syömällä saa mättää yllättävän paljon tavaraa lautaselle ennenkuin hiilariraja paukkuu niin että kroppa ei pysyisi ketoosissa.

      Omalla tahollani olen miettinyt just noita inuiitteja ja sitä mitä kaikkia huomioon otettavia tekijöitä heidän luuston haurastumisessa on otettava huomioon. Eihän he ympäri vuoden pelkällä valaan rasvalla ole eläneet, vaikka sillä onkin ollut suuri osa ravinnossa. Kesällä heillä on ollut ihan samalla tavalla keräilijä-taipumukset kuin muillakin pohjolan asukkailla, vaikkei painopiste ole ollut maanviljelyssä, niin luonto on tuottanut villivihanneksia, marjoja jne joita on hyödynnetty silloin kun mahdollista. Mutta mikä merkitys on ollut liikkumisella? Luusto tarvitsee säilyäkseen tärähtelyä, siksihän osteoporoosissa ja sen ehkäisyssä suositellaan liikuntaa joka tuottaa luustoon tärähdykset (kävely, juoksu, hyppiminen). Kuinka paljon heidän liikkumisensa on ollut a) veden päällä kajakissa yms, b) varovaista kävelyä joka ei tuota tärähtelyä joka pelottaisi saalistettavia hylkeitä.. Kaikki vaikuttaa kaikkeen…

      Carnivore on mun silmissä yksi äärimmäisyys, samoin kuin toisessa ääripäässä fruittarit. Itse olen kausittain elänyt hyvinkin carnivoremaisesti, mutta en silti ole toteuttanut sitä puhtaasti ja oikean ideologian mukaan, eli käyttäen koko kehoa ja sen antamia vaihtoehtoja, vaan just keskittyen suuresti lihan syöntiin. Se toimii viikon tai pari, mutta kyllä ainakin oma kroppani alkaa sen jälkeen huutaa ihan omatoimisesti niiden vihreiden perään. Ihmiskeho on käsittääkseni luotu kestämään ja sopeutumaan vaihteluihin. On ollut luontaista syödä sitä mikä kussakin hetkessä on ollut helpoiten saatavilla. En usko että luolamiehet ovat aikanaan miettineet että ateriaan pitäisi nyt väkisin saada lihaa täydennykseksi jos sillä hetkellä kasvisravinnon lähteitä on ollut runsaasti saatavilla. Ja vastaavasti kun ei ole ollut kuivausta kummempaa säilöntämenetelmää, on kasvisravinnon loppuessa ollut pakko elää sillä mitä on kiinni saatu, eli pienriistalla yms. Ja tuskin silloin on mitään heitetty pois ”turhana”.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close