Me suomalaiset sanomme yleensä ”terveydeksi!” kun joku aivastaa. Englanninkielisissä maissa toivotetaan aivastuksen jälkeen siunausta. Jäin miettimään miksi näin oli. Kukaanhan ei halunnut sairastua, joten kai terveyden toivottaminen oli luontevaa, jopa silloin kun tiesimme toisen tilan olevan jo ”menetetty”. Ehkä suomalainen vain halusi silloin sitten suojata itsensä tuolla ”loitsulla”.

Nyt kun syksy on saapunut flunssa- ja vatsatauti-kausineen, pääsee tuota toivotusta hokemaan varsin usein. Perheet joissa on pieniä lapsia tapaavat nämä tutut syksyn airuet vielä lapsettomia nopeammin, sillä yleensä päiväkodit ja koulut kierrättävät pöpöt nopeammin kuin työelämä.

Sekä flunssa että vatsatauti on varsin helppo välttää yksinkertaisilla perusasioilla: Huolehdi hyvästä käsihygieniasta ja siitä että elimistösi on vastustuskykyinen.

Käsihygienia ei tarkoita sitä että pitäisi yltiöpäisesti läträtä käsidesin kanssa, vaan sitä että kädet pesee ennen ruokailua, wc-käynnin jälkeen ja aina saapuessaan ulkomaailmasta sisätiloihin. En todellakaan suosittele jokin aika sitten suuresti markkinoituja antibakteerisia käsisaippuoita, sillä jos elimistön totuttaa liian steriiliin ympäristöön, silloin on vaarana että elimistö ei enää edes tunnista bakteereita, ja laskee viimeisenkin puolustuksen. Toki sille käsidesi-pullolle on paikkansa pahimman vatsatautiepidemian aikaan ja ymmärrän hyvin miksi esimerkiksi sairaaloiden ja vanhustentalojen käytävillä on seinään kiinnitettynä desinfiointiainepullot, silloin kun on ympäristössä jossa on suurempi riski bakteerien leviämiselle, silloin on hyvä toki desinfiointia käyttääkin.

Käsihygieniaa vielä oleellisempikin on elimistön vastustuskyky. Vastustuskyky auttaa sekä tauteja vastaan taistelussa että siinä kuinka nopeasti sairaudesta toipuu. Meidän vastustuskykymme pohja ja perusta on suolistossa ja sen hyvinvoinnissa. Valitettava tosiasiahan on se että antibioottikuuri jolla sitkeä flunssa hoidetaan, tuhoaa samalla elimistön omaa hyvää bakteerikantaa. Onneksi useimmat lääkärit suosittelevat jo nykypäivänä maitohappobakteereita antibioottikuurin rinnalle, mutta useimmat eivät tee asiakkaalle (sairastuneitaha ei saa enää kutsua potilaiksi vaan asiakkaiksi) selväksi sitä MIKSI maitohappobakteereita tulisi antibioottien kanssa käyttää, ei ehkäisemään vatsan sekaisin menoa (kuten monet luulevat), vaan antaakseen suoliston bakteerikannalle edes pienen mahdollisuuden selvitä hengissä.

Henkilökohtaisesti söin viimeisen antibioottikuurin vuonna 2007, toki muutaman kuurin on lääkäri sen jälkeen kirjoittanut, mutten ole edes noutanut lääkkeitä apteekista. Tein silloin valinnan parantaa elimistöni kuntoa ja katkaista kierre. Jokainen syömämme antibioottikuuri kun sotkee suoliston bakteerikannan vähintään puoleksi vuodeksi, joidenkin tutkimusten mukaan kaaos elimistössä voi jatkua jopa kaksi vuotta kuurin jälkeen. Jos ja kun vastustuskykymme lepää suoliston hyvinvoinnin varassa, on itsestään selvää että jokainen antibioottikuuri, vaikka sen hetkiseen tautiin auttaakin, heikentää vastustuskykyä entisestään.

Sanoin halunneeni katkaista kierteen. Päätökseni jälkeen kärsin yhden poskiontelotulehduksen ja monia erilaisia flunssia. En siis suinkaan muuttunut täysin terveeksi kerralla. Huomasin vain sen että alkaessani huolehtia suoliston hyvinvoinnista syöden runsasbakteerista maitohappobakteeri-jugurttia ja lisäten kehon vastustuskykyä tarjoten sille optimaaliset vitamiinit joilla keho pystyi jälleenrakentamaan immuunipuolustusta, flunssieni voimakkuus ja kesto lyhenivät. Flunssa oli flunssa, ei poskiontelotulehdus. Yskä oli yskä, ei keuhkoputkentulehdus.

Omalla kohdallani huomasin oleellisimmaksi sairastumisen ehkäisyksi mielentilan. Vaikka ympärillä väki kaatui vuoteeseen milloin minkäkin pöpön runtelemana, niin jos oma mieleni oli positiivinen ja innostunut elämästä, vältin taudin. Ja jos puolestaan olin stressaantunut ja mieleni kaipasi lepoa, sairastuin melko varmasti.

Sairauden kestoon tärkeimmäksi vaikuttajaksi koin sen kuinka nopeasti ensi oireiden jälkeen maltoin antaa kehollein mahdollisuuden lepoon. Monet kun pitävät itseään työpaikalla lähes korvaamattomina ja raahautuvat työpaikalle puolikuntoisena, levittäen samalla pöpöjä sitten kaikkien muiden tartuttamiseksi. Hyvän työntekijän tittelin kalastelu tällä tavoin kääntyy usein kaikin tavoin itseä vastaan. Ensinnäkin se ettei heti sairastuessa malta antaa keholle paria päivää lepoa ja mahdollisuutta puolustautua pöpöjä vastaan silloin kun niiden määrä elimistössä on vielä suhteellisen vähäinen aiheuttaa sen että tauti helposti pahenee ja pitkittyy. Toinen huono asia on se, että kun puolikuntoisena tullaan töihin ja tartutetaan kaikki muut, leviää tautiaalto vain laajemmalle ja kasaa työtaakkaa sitten entistä rankempana omille harteille kun sairastelun jälkeen yrittää palata töihin kaikkien muiden sairastaessa siinä vaiheessa.. Eli kierre on valmis.

Kuinka siis huolehtia terveydestä ja lyhentää sairastumisen kestoa:

  1. Huolehdi, varsinkin flunssa/vatsatautikautena, suoliston hyvinvoinnista hyvälaatuisilla maitohappobakteereilla. Suosittelen joko apteekista/luontaistuotekaupasta löytyviä DDS+ maitohappobakteereita tai tätä itse käyttämääni Fitlinen Pro-B-4jugurttijuomaa (huom! tarvitsee haudutusastian).
  2. Anna keholle monipuolinen kattaus vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita syömällä terveellisesti ja monipuolisesti. Täydennä ruokavaliota tarpeen mukaan korkealaatuisilla monivitamiineilla. Flunssakauden tärkeimmät vitamiini ovat B12, C ja D-vitamiini, sekä sinkki ja seleeni.
  3. Jos sairastut, jää mahdollisimman nopeasti lepäämään. Ensimmäiset kaksi päivää oireiden ilmaantuessa ovat elimistön immuunipuolustuksen kannalta oleellisimmat, jos keho joutuu silloin käymään ylikierroksilla yrittäessä samalla hoitaa arjen työt ja taistella tautia vastaan, on todennäköistä että sairastat ainakin seuraavan pari viikkoa. Jos taas lepäät nuo kaksi ensimmäistä päivää, olet todennäköisesti työkuntoinen jo kolmantena päivänä.
  4. Harkitse tarkkaan menisikö tauti ohi levolla vai tarvitsetko todella antibioottikuurin? Tavalliseen flunssaan riittävät usein lääkkeeksi tulehduskipulääkkeet ja tukkoista oloa helpottamaan tarvittaessa antihistamiini. Lääkärin vastaanotolla on hyvä esittää kysymys: Meneekö tämä ohi ilman antibioottia? Jos lääkärin vastaus on kyllä (vaikka siihen tulee sitten pitkä litania miksi se antibioottikuuri voisi kuitenkin olla hyvä), niin suosittelen antamaan elimistöllesi mahdollisuus puolustautua ihan itse.
Jos haluat henkilökohtaisia suosituksia millaisella vitamiinikattauksella voit parantaa immuunipuolustusta ja välttää tämän syksyn/talven flunssat niin autan mielelläni, ota siis yhteyttä!

Havahduin muutama viikko takaperin siihen tosiasiaan, että tämä on ensimmäinen kevät yli kymmeneen vuoteen kun en ole kaivannut antihistamiineja. Joskus maalis-huhtikuun taitteissa sairastin kolmen päivän pikaflunssan ja kun oireista tuolloin tuli mieleen jokakeväiset siitepölyallergiani, tutkin mitä siitepölytiedotteet silloin näyttivät. Leppä ja pähkinäpensas kukkivat silloin keskieuroopassa ja ensimmäiset maininnat siitepölyjen leijumisesta Suomeenkin löysin juuri siltä päivältä kun flunssani alkoi.

Flunssa tuli ja meni kolmessa päivässä. Maltoin tuolloin pysähtyä lepäämään ja antamaan nenäni vuotaa niagrana. Kun kolme päivää oli ohi, oli flunssa kadonnut täydellisesti. Unohdin joksikin aikaa asian, kunnes ympärillä alkoivat ihmiset valittaa allergiaansa. Oli tukkoista nenää, oli kirveleviä silmiä. Kuulemma aikainen kevät aiheutti sen että oireet iskivät monelle pahempana kuin moneen vuoteen. Ihmettelin kun nenäni ei ollut tukossa ja aivastelinkin vain niinä päivinä kun Helsingin yllä leijui tuo harmaa katupölyn pilvi. Sille ja sen mekaaniselle ärsytykselle nenässäni en minäkään ollut immuuni.

Flunssa- ja vatsatauti-aallot kaatoivat ihmisiä vuoteeseen ja minä mennä porskutin täysin kunnossa. Aloin miettiä mitä oli muuttunut viime keväästä? Olin syksyllä tehnyt cellRESET-kehokuurin ensimmäisen vaiheen (28 päivää) ja mässättyäni joulun otin keväällä uuden parin viikon tiivispuhdistuksen keholle ja jatkoin siitä sitten huolellisella optimoinnilla. Sen lisäksi olin systemaattisesti vähentänyt ruokavaliosta teolliset valmisruuat (paria kiirepäivän poikkeusta lukuunottamatta) ja jättänyt pois pääsääntöisesti valkoiset viljat, sokerit ja maitotuotteet voita ja itse valmistettua jugurttia lukuunottamatta.

Sen tiesin, että maitotuotteet lisäsivät liman muodostumista, eli niiden karsiminen auttoi siihen etten aamuisin enää ollut tukehtua yskänpuuskaan. Viljojen poistaminen puolestaan vei pois vatsakivut ja vähensi turvotuksen niihin satunnaisiin päiviin jolloin olin syystä tai toisesta tietoisella riskillä syönyt jotain jauhoa sisältävää. Sokereiden kohdalla tilanne oli sikäli mutkikkaampi että pyrin poistamaan kaikki ne missä oli piilosokereita, mutta jos minun teki mieli suklaapatukkaa, saatoin sallia itselleni suklaapatukan. Sokeri kun on se orjuuttaja jonka suhteen irti pääseminen voi olla yhtä haasteellista tai jopa haastavampaa kuin tupakasta. Vaikka keho todellisuudessa ei todellakaan tarvitse sitä sokeria (se voi valmistaa kaiken aivojen tarvitseman sokerin elimistössämme syömästämme ravinnosta), niin silti välillä oli helpompi hiljentää tuo tuskissaan aivoissani kiemurteleva sokerinarkki pienellä herkkupalalla kuin käydä itseni kanssa väsytystaistelua.

Kehoni reagoi huomattavasti entistä selkeämmin aina kun söin jotain sopimatonta, joten jos päätinkin uhmata itseäni ja syödä jotain sellaista joka ei ollut niin hyvä, sain palautteen keholtani välittömästi. Eräs ystäväni kommentoi kauhuissaan kuinka järkyttävää moinen kehoni herkistyminen oli. Omasta mielestäni tämä herkistyminen, siis se että kehoni antaa välittömän palautteen, on huomattavasti parempi kuin se että kroppani olisi edelleen tuudittautunut jatkuvaan turtuneeseen usvaan josta en edes erottaisi yksittäisen ruoka-aineen reaktiota, kun pahoinvointi ja väsymys olisi kehon normaalia olotilaa elinvoimaisuuden ja aktiivisuuden sijaan. Minua ei haittaa lainkaan se ettei elimistöni enää halua vastaanottaa valmisruokia tai reagoi säilöntäaineille, väriaineille tms. En minä kuole siihen jos haluankin jostain syystä syödä jotakin sellaista joka ei ole keholleni hyväksi ja saan vastineeksi reaktion. Otan silloin tietoisen riskin ja vastaan seurauksista. Kummasti ne mieliteota vähenevät näitä epäterveitä asioita kohtaan kun voi ennalta jo valmiiksi miettiä onko se suussa maistettu nautinto sen ”rangaistuksen” arvoinen. Ja kummasti ne mielihalujen kohteen muuttuvat. Tiesittekös esimerkiksi kuinka herkullisia ovat kotimaiset miniluumutomaatit? Tai millaista herkkua on retikka? Tai sen että kuivatut kurkkuviipaleet maistuvat oikeasti aivan järjettömän herkulliselta ihan sellaisenaan.

Tieto lisää tuskaa – vai lisääkö?

Etenin omaa tutkimusmatkaani terveyteen yrityksen ja erehdyksen kautta. Sen saatoin julistaa että cellRESET oli poistanut kehostani herkkyyden siitepölyille, mutta oliko syynä koko kuuri, vai se että sen seurauksena rustasin ruokavaliotani keholleni paremmaksi? Sitä en tiennyt. Omalla kohdallani oleellisinta oli tapahtunut muutos, ei se mikä oli täsmällinen toimintamekanismi.

Kun tiedostin muutokset kehossani ja sen reaktioissa, heräsi halu tietää lisää. En ole vieläkään saanut itseäni raahattua Alcat-testeihin, mutta se on edessä lähiaikoina, sillä haluan täsmällistä tietoa siitä mitkä ruoka-aineet ovat niitä joita kannattaa välttää ja mitä voin syödä huoletta. Kehoni alkaa koostumukseltaan olla muuten jo sellainen kuin haluan, vielä kun saan nuo väärien ruoka-aineiden aiheuttamat jatkuvat tulehdukset ja tulehdusnesteet pois, uskon sekä vaa’an että peilikuvan näyttävän juuri sellaisia tuloksia joita olen halunnutkin. Vielä peilikuvaa oleellisempi on kuitenkin ajatus siitä että kun saan tulehdukset lopullisesti katoamaan kehostani, ottaa vastustuskykyni vielä aimo harppauksen parempaan ja kun sen tilan saavuttaa…
..niin, sitten on mahdollisuus katsoa mikä tämän kehon todellinen potentiaali ja suorituskyky on. Uskon että meidän jokaisen keho on suunniteltu toimimaan täydellisesti ja sen tason haluan kokea.

Häts-hii!! Terveydeksi!

Hoidatko sinä terveyttä vai sairautta? Kuinka moni työelämässä oleva luokittelee olevansa lähestulkoon korvaamaton sairastuessaan? Kuinka moni rämpii työpaikalle vaikka nenä vuotaa, aivastelee ja niiskuttaa? Tai jos on vain vähän lämpöä, kurkkua kaihertaa? Tai vaikka vatsassa pikkaisen kiertää ja on käynyt vasta vain kerran oksentamassa tai viettänyt aamulla tunnin pidempään pöntöllä sisuksiaan tyhjentämässä..?

Jostain kumman syystä työelämässä on vallalla ajatus ettei sairaslomapäivää voi pitää ellei ole pää kainalossa ja täydellisen kykenemätön hoitamaan työtehtäviään. Myönnän sen, olin itse työntekijänä pitkään samanlainen. En halunnut saattaa työkavereita pulaan ilmoittamalla olevani sairas, vaan raahauduin puolikuntoisena töihin ja vieläpä vastustelin siinä vaiheessa kun työkaverit ”pakottivat” kotiin lepäämään.

Siirryttyäni täysin yksityisyrittäjäksi on menttaliteettini sairaana työskentelyyn muuttunut radikaalisti. Nyt heti kokiessani elimistössäni vähänkin merkkejä sairauden ensi oireista, siirrän saman tien mahdollisuuksien mukaan päivän töitä niin että voin levätä sen ensimmäisen oireilupäivän. Aina tähän ei ole mahdollisuutta. Joskus se flunssa on minullekin iskenyt niin vauhdilla että aamulla olen lähtenyt päivän puuhiin täysin kunnossa ja päivän mittaan ylleni on vyörynyt infernaalinen flunssa kuumeineen. Silloin olen sen päivän kitunut ja hoitanut hommat joita en ole voinut siirtää, ja tyhjentänyt sitten kalenterin seuraavan päivän osalta kokonaan.

Olen itse todennut, että lyhennän sairauden kestoa viikosta parista tällä tavoin päivään pariin. Toisekseen näin toimiessani en kulje tuolla ihmisten keskuudessa tartuttamassa tautia kaikkiin kenet tapaan. Minulla yksityisyrittäjänä ei ole yksinkertaisesti aikaa ja varaa sairastaa. Siksi mielummin ylläpidän terveyttäni kuin hoidan sairautta.

Aina silloin kun elimistö antaa varoitusmerkkejä sairaudesta, on se myös muistutus siitä että en ole huolehtinut itsestäni täydellä teholla. Se että harrastan liikuntaa lähes päivittäin, syön pääsääntöisesti terveellisesti, huolehdin siitä että elimistöni saa kaipaamansa vitamiinit, mineraalit ja hivenaineet ja pyrin nukkumaan riittävästi. Silti välillä minullakin on stressaavampi jakso tai uppoudun niin innoissani johonkin tekemiseen että unohdan itseni. Jos elimistö tavalla tai toisella ylirasittuu, löytää se ainoan keinon saada huomioni painamalla ”paniikkinappulaa” eli puskemalla ulos jonkun sairauden oireen. Onneksi olen opetellut kuuntelemaan elimistöni varoitusmerkkejä, enkä juurikaan enää ajattele että ”hoidan vielä tämän ja tuon ja sitten voin sairastaa”. Ei, vaan mielummin reagoin oireeseen heti ja annan elimistölle sen kaipaavan lepohetken heti. Silloin tiedän voivani kiihdyttää uudestaan täyteen vauhtiin jo parissa päivässä. Jos syystä tai toisesta joudun väkisin paahtamaan varoitusmerkeistä välittämättä, tiedän joutuvani maksamaan siitä kalliimman hinnan kun elimistö joutuu tekemään enemmän töitä korjatakseen aiheutuneet vauriot.

Mielestäni elimistömme on erittäin fiksusti rakennettu. Oma ikäluokkani varmaankin muistaa 80-luvulla televisiossa tulleen Olipa kerran elämä-piirrossarjan (on tuo kai tullut useampaan otteeseen uusintana sen jälkeen). Muistan kuinka sarjassa esitettiin esimerkiksi valkosolujen toiminta. Kuinka nämä suonistomme ”poliisit” partioivat sisuksissamme ja löytäessään sitten tunkeutujan (virus, pöpö) eliminoivat sen. Omassa mielessäni näen elimistössäni parveilevat poliisit ja niiden yrityksen pitää elimistö puhtaana tunkeutujista. Me kaikki tiedämme mitä tapahtuu silloin jos jostain osa-alueesta yhteiskunnasta vähennetään määrärahoja: Hommat yritetään hoitaa yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta pikkuhiljaa on pakko karsia jostain. Joten jos elimistöni kaikki palikat eivät ole tasapainossa ja tunkeutuja pääsee elimistööni, mitä silloin tapahtuu? Määrärahojen puutteesta johtuen poliiseja ei ole riittävästi partioimassa ja koska huomio suunnataan sinne mihin oma toimintani sen käskee, eli työn tekemiseen, sinnittelyyn, pääsevät tunkeutujat tekemään tuhoja ilman että poliisit voisivat koko voimallaan puolustaa elimistöäni. Vasta sitten kun maltan asettua lepäämään, antaa keholle mahdollisuuden suunnata koko huomionsa tunkeutujiin, vasta silloin pääsen paranemaan.

Tästä syystä olen itse valinnut sen että suon itselleni ”lorvipäivän” heti kun on vähänkin sellainen olo etten ole täydessä iskussa. Uskoisin tämän tavan tuovan suuremmillekin yrityksille ja yhteiskunnalle säästöjä pidemmällä aikavälillä kun annetaan ihmisten kuunnella kehoaan ja toimia sen parhaaksi. Näin vältettäisiin pitkittyneet sairaslomat, turha stressi ja kiristynyt ilmapiiri työpaikalla. Kun sen sijaan että paheksutaan sitä joka ottaa saikkupäivän sairastumisen alkupuolella paheksuttaisiinkin sitä joka tulee sairaana töihin muita tartuttamaan. Tällä katkeaisivat flunssakierteet, vähenisivät turhat antibioottikuurit ja ihmisten vastustuskyky vahvistuisi. Sitäpaitsi on huomattavasti mieltä piristävämpää pitää itsensä hemmottelupäivä silloin kun on vain vähän poissa parhaasta terästä, sen sijaan että sitten makaa sängyn pohjalla raatona ja kykenemättömänä tekemään yhtään mitään muuta kuin nukkumaan lääketokkurassa.

Ai niin, tällä omalla tavallani hoitaa terveyttä sairauden sijaan on ollut se seuraus että viimeisen vuoden aikana olen ottanut tasan yhden särkylääkkeen, poikkeukselliseen repivään päänsärkyyn. Muuten kaikki ”sairastumiseni” on menneet ohi päivässä parissa vitamiinien yliannostuksilla ja lepäilyllä hyvän kirjan tai elokuvien seurassa. Ja tietenkin yksi suunnattoman parantava elementti on sohvalla viereen, lämpöpatteriksi, käpertyvä vinttikoira. ❤

Mistä tämä ajatus nyt nousikaan mieleen? No tietenkin siitä että tänään on ollut tuollainen lorviaamu. Aamutreenit jäivät väliin kun herätessä oli hieman sellainen olo että flunssa yrittää kimppuun. Olen viettänyt pitkää rauhallista aamua loikoillen vuoteessa aamuteevetä katsellen, extrafitskut nauttien ja blogia päivitellen. Tänään taidan vain nauttia olostani, aurinkoisesta talvisäästä, hyvästä ruuasta ja ystävien seurasta puhelimitse. Se on ehdottomasti parasta lääkettä.

Terveyttä ylläpitävää päivää kaikille! ❤