Juhla-ajan ravitsemus

Loppuvuoden juhlakausi on täydessä vauhdissa. Ensin oli pyhäinmiesten päivä, jonka osa tuntee nimellä kekri ja toiset halloween. Sitten oli vuorossa pikkujoulut ja itsenäisyyspäivä. Tulossa on vielä joulu ja uusivuosi ja lopulta vielä loppiaisena syödään kaapit tyhjäksi joulun rääppeistä. Monella marras-joulukuulle mahtui mukaan useammat pikkujoulut lukemattomine jouluruokineen ja terästettyine glögeineen. Vaikka tämä vuosi oli monelle poikkeuksellinen, tuntuu että varsinkin painonsa kanssa kamppailevalle tämä aika vuodesta voi olla painajaismainen. Kuinka kieltäytyä kaikista makeista herkuista: Suklaasta, tortuista, pipareista? Kuinka välttää  ähkyt joulupöydässä?

80/20

Totaalikieltäytyminen on ainoa keino joka toimii toisilla, mutta ei kaikilla. Varsinkin jos olet ollut pahassa sokerikoukussa, kannattaa oikeasti miettiä onko järkevää antaa paholaiselle pikkurilli, kun vaarana on, että se vie sitten koko käden ja lopulta koko ihmisen. Jos joulupöytä on kuitenkin vuoden kohokohta, etkä halua pidättäytyä täysin jouluherkuista, kannattaa ottaa käyttöön menttaalinen tuki. Kultainen keskitie täydellisen ruokavaliollisen puritanismin ja totaalisen retkahduksen välillä kulkee jossain 80/20 prosenttijaon kohdalla. Eli kun syöt 80% oikein ja terveellisesti, voit sallia itsellesi 20% ”kiellettyjä nautintoja”

80/20-sääntöä voi käyttää myös ajallisesti. Jos ajattelet että vuodessa on 365 päivää. Tästä 20% on 73 päivää. Useimmat meistä haluavat pitää niitä pieniä herkkupäiviä keskimäärin kerran viikossa, näinollen siihen kuluu vuodessa 52 päivää, eli jäljelle jää vielä 21 päivää. Pääsiäisenä tulee ehkä herkuteltua enemmän kuin vain yhtenä päivänä, juhannus on myös sellainen jossa saattaa herkkuja mennä enemmän, samoin ehkä kesälomalla. Vaikka näitä päiviä kertyisi pitkin vuotta useampikin, on varsin todennäköistä, että joulun välipäivien verran niitä päiviä jää kuitenkin varastoon.

Eikö tunnukin helpottavalta ajatus, että ne joulun ajan herkkupäivät ovatkin ihan sallittuja 80/20-säännön puitteissa. Niistä ei tarvitse siis kantaa huonoa omaatuntoa.

Laatua, ei määrää

Jouluherkuissa kannattaa pyrkiä laatuun määrän sijaan. Eli sen sijaan että söisit ison rasiallisen maitosuklaa-konvehteja, satsaa ruuassa ja herkuissa laatuun ja osta tusinarasian sijaan pieni rasia laadukkaita konvehteja. Voit huoletta nauttia herkullisen aterian jälkeen yhden tai kaksi laadukasta, käsintehtyä suklaakonvehtia. Tai kokeile itse raakasuklaan tekemistä. Se on hauskaa ja itse tehdyt raakasuklaa-konvehdit sopivat mainioksi lahjaideaksikin.

Teolliset makeiset voit myös korvata luonnollisemmilla kauden herkuilla, tuoreilla tai kuivatuilla viikunoilla ja taateleilla. Nekin sisältävät toki sokeria (kuivatut), mutta samalla niissä tulee mukana kuitua joka tekee hyvää ruuansulatukselle

Kohtuus kaikessa

Tuo 80/20 sääntö pätee myös käänteisesti. Eli kun on se herkuttelu-päivä, ei mikään vaadi  unohtamaan täydellisesti hyviä oppeja sellaisenakaan päivänä. Joulupöydässä ruokalista näyttää usein kovin tärkkelys- ja proteiini-pitoiselta. Joululaatikot ovat juureksista ja usein imellytettyjä eli usein hyvin tärkkelyspitoisia. Lihaa, kalkkunaa ja kalaa on eri muodoissa, eli ruuansulatukselle runsaasti prosessoitavaa proteiinia ja tuoreet kasvikset loistavat usein poissaolollaan. Jos normaali arjessa olet totuttanut vatsasi hyvään annokseen salaattia joka aterian ohessa, ei tästä hyvästä tavasta kannata luopua joulupöydässäkään. Jos perinteinen vihersalaatti ei houkuta, harkitse vaihtoehtoina esim hapankaalia, marinoitua kaalisalaattia tai edes juuresraasteita. Tai jos haluat päästä todella helpolla, osta rasiallinen ituja tai silmuja (tai idätä itse, idut ovat syömävalmiita 2-3 päivän päästä prosessin aloituksesta). Kaikki nämä sisältävät hyviä entsyymejä ja kuituja jotka helpottavat suoliston toimintaa sen muuten hitaasti sulavan jouluruuan rinnalla. 

Joulupöytään voi toki tuoda uusiakin herkkuja jotka eivät välttämättä ole sinne perinteisesti kuuluneet.  Muista että voit tehdä omasta juhla-ajastasi juuri oman makusi mukaisen. Jouluherkut voi tehdä halutessaan vaikka raakaruokana, tai viedä itsensä makumatkalle ihan mihin päin maailmaa tahansa. Kukaan ei sano että jouluruoka tulisi olla aina vain kinkkua, laatikoita ja rosollia. Luo oma perinne joka antaa itsellesi sopivan merkityksen juhla-ajalle.

Nauti joka hetkestä

Tammikuu on täynnä tyhjiä lupauksia? Valitettavan usein näin on, mutta jos tekisitkin tänä vuonna poikkeuksen ja antaisit itsellesi lupauksen jo hyvissä ajoin ennen joulua. Että nautit tänä vuonna joulusta kaikilla aisteilla. Tyydyttäen niin maku-, haju-, näkö-, kuulo-, kuin tuntoaistia ja antaisit lisäksi itsellesi täyden oikeuden rentoutua ja nauttia joka hetkestä ilman stressiä ja suorittamista. Kun keskityt läsnä olevaan hetkeen, varsinkin ruokaillessasi, huomaat ettet ahmi ruokaa yli tarpeidesi.

Nuuhki siis ihanaa ruuan tuoksua jo ennen kuin istahdat pöytään ja täytät lautasesi. Mitä kaikkia aineksia tunnistat tuoksuista? Mitä tunteita nämä tuoksut herättävät? Mitä muistoja niistä tulee? 

Katso miten kauniilta jouluateria näyttää. Kuinka pöytä on katettu juhlavasti ja kuinka herkullinen on ruokien värimaailma. Kiinnitä huomiosi mahdollisesti mieleen nouseviin muistoihin menneistä juhla-aterioista, mitä tunteita ne herättävät?

Täyttäessäsi lautasesi, pysähdy katsomaan miltä annos näyttää ja miltä ruuat nyt tuoksuvat. Anna suusi vettyä jo odotuksesta päästä maistamaan ensimmäinen suupala. Ota haarukkaan ensimmäinen suupala ja vie se suuhusi. Tunne miltä sen rakenne tuntuu kun puraiset sitä ensimmäisen kerran. Millainen maku siitä vapautuu suuhusi. Kuuluuko sen pureskelussa ääni. Oliko suupala rapean rouskahtava vai oliko se pehmeää ja vailla vastusta purressasi. Anna kielesi tehdä töitä ja liikutella ruokaa suussasi. Pureskele kunnes suupala on pelkkä nielaisuvalmis massa. Nielaise ja ota seuraava suupala. Tarkastele miltä se maistuu, miltä sen purutuntuma tuntuu, miten se erosi edellisestä suupalasta. Nauti suussasi muodostuvasta makujen sinfoniasta.

Näkö, kuulo, haju, maku ja tunto, kaikki aistimme liittyvät ruokailuun. Käytä siis kaikkia aistejasi kun nautit juhlakauden aterioista.

Uusi sinä tammikuussa 2021

Jos olet tämän poikkeuksellisen vuoden 2020 aikana kokenut menettäneesi otteesi hyvinvoinnista ja unelmien vartalo tuntuu karanneen kauemmas kuin koskaan ennen, tarjoan sinulle mahdollisuuden hypätä huikeaan porukkaan tekemään pysyvä ja toimiva ryhtiliike. Loppiaisen jälkeen, 11.1.2021 starttaa onlinessa todella tehokas kokonaisuus jolla voit saada itsellesi hyvän startin kohti unelmiesi kehoa.

Kyseessä on 30+90 päivän elämäntaparemontti, jonka aikana ensin potkaistaan aineenvaihdunta käyntiin elimistöä aktivoivalla ruokavaliolla, lisäravinteilla ja Method Putkiston 30 pv teho-ohjelmalla. Ja jatkoksi ohjaan sinua 90 päivän ajan noudattamaan sitä terveyttä ja hyvinvointia tukevaa ruokavaliota tavalla joka on helppoa hauskaa ja innostavaa ja samalla autan sinua ylläpitämään liikunnallista rutiinia. Mikä tärkeintä tämän jakson aikana autan sinua ohjelmoimaan mielesi niin, että et koe joutuvasi luopumaan mistään, vaan alitajuntasi auttaa sinua valmennuksen aikana ja sen tekemään niitä hyviä terveyttä ja hyvinvointia tukevia valintoja, ihan ilman taisteluita tahdonvoiman kanssa.

Tämän 4 kk paketin normaali hinta on 1799€, nyt 31.12.2020 asti saat sen hintaan 1499€ tai 379€/kk mikäli haluat maksaa erissä. Lue lisää Hyvinvoinnin Alkemian Uusi minä-valmennuksesta ja lunasta paikkasi ennen kuin hinta nousee!

Tänään on tuhkakeskiviikko, joka perinteisesti aloittaa pääsiäistä edeltävän 40 päivän paaston ajanjakson. Nykypäivänä ei ole enää samalla tavoin normaalia paastota joka vuosi ennen pääsiäistä, vaikka tuo luontainen elimistön lepokausi ja puhdistautuminen olisi edelleen paikallaan.
 
Ihmiskeho ei toimi ympäri vuoden samalla tavoin. Esimerkiksi valon määrä, lämpötila ja saatavilla oleva ravinto on aina rytmittänyt muun muassa elimistön hormonitoimintaa. Ihmiskeho käyttää ravintoaineita eri tavoin eri vuodenaikaan. Syksyllä kehomme varastoi herkemmin ja keväällä keho päästää herkemmin varastoista irti. Tämän on huomannut myös moni kevät paastoja harrastanut, paino putoaa silloin paljon helpommin kuin syksyllä paastotessa.
 
Paaston tärkein tehtävä ei tosin ole painon pudottaminen. Se tapahtuu yleensä kehon puhdistumisen sivutuotteena. Paaston on tarkoitus antaa suolistolle aikaa uudistuua, talven aikaan ruokavalio (ennen aikaan) koostui pääsääntöisesti tärkkelyspitoisesta ruuasta, joten keväällä oli aiheellista antaa suoliston siivota itsensä, jotta kevään uudet ravinnerikkaat kasvikset pääsevät puolestaan luovuttamaan elimistölle aarteensa käyttöön esteettä. Tärkkelyspitoinen ruoka oli aiheuttanut myös rasvan varastoitumista maksaan (aivan kuten nykypäivänäkin), joten kevään paasto auttoi elimistöä käyttämään nämä varastorasvat, niin että keho olisi energinen ja voimissaan siinä vaiheessa kun maan muokkaus ja kylvötyöt oli aika loppukeväästä aloittaa.
Aikanaan paasto muodostui luonnollisesti. Kevättalvesta alkoivat ruokavarastot ammottaa tyhjyyttään, joten niukkuudessa oli helppoakin aloitta paastoaminen. Nykypäivänä kun elintarvikkeita on saatavilla runsaasti ympäri vuoden, on ehkä haastavampaa paastota. Siksi nykypäivänä on tarjolla useita eri vaihtoehtoja elimistön detox-puhdistuksiin ja paastoa matkiviin ruokavalioihin. Terveydellisissä ongelmissa perinteiset mehu- ja vesipaasto ovat edelleen vertaansa vailla, mutta kun haluaa vain aktivoida aineenvaihduntaa ja auttaa kehoa uudistumaan, on vaihtoehtoja tarjolla runsaasti. Jopa niin runsaasti että siinä viidakossa voi olla hieman eksyksissäkin.
Ravintoneuvoja osaa auttaa tässäkin asiassa. Hän kartoittaa yhdessä kanssasi mikä vaihtoehto tukee parhaiten elämäntilannettasi ja antaa toivomasi tulokset, jota paastolle asetat. Ravintoneuvoja voi myös ohjata sinut paaston läpi, jolloin et ole yksin mahdollisten kehosi puhdistusreaktioiden kanssa. Ohjatussa paastossa noudatat keskieuroopan kylpylöissä ja paastoklinikoilla vuosikymmenien aikana turvalliseksi todettuja metodeja, etkä ole googlesta löytyvien satunnaisohjeiden varassa. Ravintoneuvoja myös kertoo jos esimerkiksi stressitasosi tai terveydentilasi on sellainen ettei paastoa tässä vaiheessa suositella. Saat häneltä silloin kehollesi hellävaraisemmat ohjeet kuinka voit tukea suoliston ja maksan puhdistumista ilman että aiheutat elimistölle turhaa rasitusta.
Ota yhteys 044-5309323 ja varaa aika omaan konsultaatioon ja aloita matka onnistuneeseen keväiseen uudistumiseen.

Vuoden alun uutena juttuna Heart of Silver Wingsissä on kaupallinen yhteistyö Puhti-terveystarkastusten kanssa. Vaikka toki ravintoneuvonnassa mennään paljon sillä perusteella miltä kehossa tuntuu, mutta kun halutaan oikeasti tietää mitä sinne elimistölle kuuluu, on verikokeet helpoin tapa todentaa tilannetta.

Viime vuosina kun oma terveys on ollut vahvasti omassa hallinnassa, ei ole ollut tarvetta vierailla lääkärilläkään kuin parin koiran pureman takia, joten eipä ole tullut moneen vuoteen tarkisteltua verikokeidenkaan tilannetta. Puhti terveystarkastusten kohdalla ei vaadita lääkärin lähetettä, vaan mieleisen testipaletin voi valita joko valmiista paketeista, tai paketoida oman henkilökohtaisesti räätälöidyn kokonaisuuden.

Omalta kohdalta otin testiin kasvissyöjän terveystarkastuksen laajennettuna pitkän sokerin ja magnesiumin testeillä. En henkilökohtaisesti ole täysin kasvissyöjä, mutta viime aikoina ruokavalio on kallistunut enemmän siihen suuntaan (paitsi kananmunien osalta) joten halusin nähdä mitä esimerkiksi kuuluu elimistön b12 pitoisuudelle sekä muiden b-vitamiinien määrille. Pitkän sokerin halusin testata koska olen viime aikoina huomannut herkistyneeni sokerille ja saavani sitä pahoinvointia, joten mielessä kummitteli mahdolliset sukurasitteet kakkostyypin diabeteksesta.

Homma toimi helposti ja vaivattomasti. Omalta paikkakunnalta ei Synlabin toimipistettä löydy, joten valikoin testiajankohdan ja paikan sen mukaan miten tiesin liikkuvani pääkaupunkiseudulla. Helsingin toimipisteen ajat eivät osuneet omiini niin hyvin kuin Vantaan Tikkurilassa olevan, joten tilasin puhti-paketin ja varasin ajan laboratoriosta. Testini edellyttivät yön yli paastoa joten testit oli suotavaa ottaa aamupainotteisesti.

Kävin testissä perjantaina 25.1 ja lauantaina 26.1 illalla puhelimeeni kilahti viesti että labratulokseni olivat valmiina oma puhti-palvelussa. Palveluun pääsi kirjautumaan kertakäyttöisellä salasanalla, joka tuli tilauksesta puhelimeeni. Aluksi ohjelma esitti muutaman kysymyksen pituudesta, painosta ja elintavoista, ja sitten pääsin tutustumaan tuloksiin.

Ohjelma antaa maallikkoystävälliset graafiset kuvaajat testin tuloksista. Tämän lisäksi testistä saa tulostettua pdf-listan, jossa tulokset on perinteisesti vain numeerisesti esitettynä. Tuloste on helppo ottaa tarvittaessa mukaan lääkärin vastaanotolle tai ravintoneuvontaan.

Mitä testi sitten omalta kohdaltani paljasti?

Edellisen kerran olen muistaakseni käynyt verikokeessa joskus 2013, tämä oli siis aikaan ennen omakanta-palvelua. Silloin esimerkiksi kolestroli-arvoni aiheuttivat terveydenhoitajalta ryöpytystä siitä kuinka minun tulisi korjata elintapojani tai kohta joutuisin syömään kolestrolilääkkeitä. No rehellisesti sanottuna, arvot olivat silloin vain hiukan päälle 5, joten mistään katastrofista ei ollut kyse. Tuon jälkeen olen kuitenkin muuttanut elintapoja varsin runsaasti: Poistanut margariinin ruokavaliosta ja korvannut sen voilla, gheellä tai kookosöljyllä. Poistanut keinomakeuttajat (paitsi stevian) ruokavaliosta ja käytän, silloin harvoin jos makeuttajaa tarvitaan, intiaanisokeria, hunajaa tai poikkeustilanteissa jopa valkoista sokeria. Sipseistä/juustonaksuista tai karkeista en ole täydellisesti luopunut, mutta entiset viikottaiset karkki/sipsi-överit on jääneet ja näihin lankeaminen on varsin harvinaista. Valkoinen höttövilja on poistunut ruokavaliosta. Syön yhä satunnaisesti vehnäpohjaista tuorepastaa, mutta sitä tapahtuu maksimissaan kerran kuukaudessa. Leivissä suosin täysjyvä spelttiä ja ruista, tai sitten täysin gluteenittomia vaihtoehtoja. Kananmunia syön keskimäärin 2 kpl/ päivä. Keskimäärin, sillä välillä on päiviä jolloin en syö niitä lainkaan ja on päiviä jolloin saatan syödä jopa 6 munaa. Selkeästi siis rasva ei ole ollut haitaksi, vaan sokeri ja valkoviljat. Klikkaamalla kuvaa näet mitä kuuluu kolestrolilleni nykyään.

Sitten ne sokerit. Näistä en muista historiasta juuri muuta kuin sen, että joskus 90-luvun puolivälin tienoissa kun vatsaoireitani tutkittiin tehtiin myös sokerirasituskoe, eli ilmeisesti sielä on jotain häikkää ollut niissäkin. Otin myös pitkän sokerin arvot kun olen huomannut sen herkkyyteni sokerille, oikeastaan olon voisi kuvata kuin suolistoni tulisi humalaan ja minulle iskisi krapula varsin pian sokerin nauttimisen jälkeen. Tämä ei vaadi siis valkoista sokeria, vaan vastaava olo tulee myös raffinoidusta viljasta ja jopa osasta hedelmiä. Olin siis huolissani siitä kuinka sokeroituneessa tilassa soluni ovat ja siitä viittasiko oloni mahdollisesti metaboliseen oireyhtymään. No tulosten valossa tästä ei ole kyse. Sokeri-arvot ovat varsin hyvällä mallilla, samoin kuin insuliini.

Olen vuodesta 2013 käyttänyt säännöllisesti, päivittäin FitLinen ravintolisiä. Jossain vaiheessa niitä tuli annosteltua varsin reippaalla kädellä, jolloin lähipiiri esitti epäilyksiä siitä, miten maksa ja munuaiseni kykenevät suoriutumaan moisesta ”myrkkykuormasta”. No sanoisin näin testien valossa että maksa ja munuaiset voi varsin hyvin.

Mitä sitten näyttävät vitamiiniarvoni? Ihan kaikkien osalta tulos ei testipalettiin automaattisesti kuulunut, joten testiin päätyivät ”muodikkaat” ferritiini, D-vitamiini, B12 ja folaatti sekä kivennäis- ja hivenaineista magnesium. Olin hieman epäillyt mahdollista imeytymishäiriötä, lähinnä vatsan hapottomuuden takia, pilkkoutuiko ruoka suolistossani niin että elimistö kykeni hyödyntämään ravintoaineet? Oliko suoliston pinta korjautunut vuosien mittaan niin että ravintolisien vitamiinit imeytyivät? No tulokset puhukoon puolestaan. Näistä nostan erityisen huomion alle tuon D-vitamiinin ja totean että oma saantini ei todellakaan ole sillä tasolla mitä viralliset suositukset sanovat. Suvussani on rintasyöpätaipumusta, joten ehkäisen sitä tietoisesti pyrkien pitämään D-vitamiinipitoisuuden yli 100 nmol/l (mielummin jopa yli 150) sillä tutkimusten mukaan riittävä d-vitamiinipitoisuus voi auttaa ehkäisemään rintasyöpää.

Jotta koko teksti ei mene pelkäksi hehkutukseksi, totean että muutama kohta oli, jossa ohjelma herjasi arvojen olevan viitearvojen ulkopuolella ja kehoitti tarvittaessa konsultoimaan lääkäriä. Yksi tällainen arvo oli magnesium.

 Kun maksa ja munuaisarvot olivat kunnossa, en epäile kyseessä olevan mikään riskitilanne, vaan yksinkertaisesti vain se että elimistöni saa ruuasta ja lisäravinteista magnesiumia tällä hetkellä varsin reilusti ja se näkyy tuloksissa. Konsultoin kuitenkin omat arvoni vielä lääkärin kanssa.

Yhteenveto

Omaan hyvinvoinnin alkemiaan perehtyminen vaatii sen, että tietää faktat elimistön toiminnasta. Puhti-terveystarkastus on helppo tapa selvittää lähtötilanne ja seurata omaa etenemistä elintapamuutoksen kehittyessä. Omalla kohdallani huomasin erittäin mielenkiintoiseksi arvojen tutkimisen ja tuloksista löytyvien ”katso yksityiskohdat” linkkien lukemisen. Arvot eivät enää olleet vain numeroita listassa, vaan linkkien takaa avautui enemmän tietoa siitä, mitä kyseinen arvo elimistön tilasta kertoi ja mihin kaikkeen sillä mahdollisesti oli vaikutusta.

Oman kokemuksen perusteella uskallan suositella puhti-terveystarkastusta asiakkailleni lähtötilanteen selvittämiseen ja etenemisen seuraamiseen. Uskoisin että monelle muulle saattaa käydä samalla tavoin kuin itselleni, eli tuloksia lukiessa herää halu todellakin seurata mikä vaikutus päivittäisillä valinnoilla on omaan hyvinvointiin, ei pelkästään sen perusteella miltä tuntuu, vaan myös siltä kannalta mitä laboratoriotulokset näyttävät. Ohjelmassa kun tulee automaattinen muutosten seuranta jolla kehityksen näkee konkreettisesti.

Puhti-terveystarkastuksen näytteet otetaan SynLabin toimipisteessä. Näitä toimipisteitä löytyy 27 eri paikkakunnalta Helsingistä Rovaniemelle. Halutessasi oman Puhti-terveystarkastuksen valitse sopiva paketti Puhti-sivulta, käytä kassalla koodi hosw_puhti jolloin saat testistäsi -5% alennuksen ja toimi sähköpostiin tulevien ohjeiden mukaan varatessasi aikaa SynLabilta. Jos tarvitset apua sopivan testin valintaan, tai testin jälkeen havaitset tarvetta muutokseen tai tulkinta-apua, ota yhteys ja autan sinua.

Sain tänään aamun parhaat naurut huolestuneen asiakkaan toimesta. Hän, kehokuurin käyneenä, oli huolissaan siitä kuka nyt onkaan oikeassa kun oli löytänyt netistä tekstin jossa CellRESET-kehokuuria parjattiin pelkäksi pyramidi-huuhaaksi ja nyt oli herännyt epäilys siitä kuka tiesikään totuuden kuurista…

Pyysin linkin ja kävin lukemassa mitä bloggari aiheesta kirjoittaa. Sain viikon aluksi parhaat naurut.
Kommentteja lukiessa kävi ilmi että alkuperäistä blogitekstiä oli muokattu sen mukaan kun ihmiset oliva asiavirheitä kommentoineet (mm puhe parsasta ja kuva parsakaalista). Itselleni asiasta nousi lähinnä mieleen ajatus siitä että jos kyseessä olisi ollut toimittajan kirjoittama teksti, olisi asiaa käsitelty jo julkisen sanan neuvostossa ja tekstistä olisi tehty oikaisu ja julkinen anteeksipyyntö ellei jopa olisi kunninanloukkaus syytettäkin vedetty esiin. Nyt kun kyse on yksityisestä ihmisestä ja hänen mielipiteestään, suojaa sananvapaus sitä että hänellä on täysi oikeus ilmaista mielipiteensä, vaikka se mielipide ei perustukaan faktoihin vaan kuulopuheisiin ja mutu-tuntumaan.

Neitokainen esittää blogissaan ihan hyviä kysymyksiä. Olkoonkin että moni niistä on sellainen joita olisi kannattanut kysyä jo sielä infossa istuessa tai siltä ihmiseltä joka kuuria hänelle markkinoi. Nostan esiin ne aamun nauruni aiheuttajat.

Kaikki omat valmennettavani ovat kuulleet kyllästymiseen asti hokemani mantran: ”Juo vettä! Juo lisää vettä!!” Sillä, tosiasia on se, että valtaosa ihmisistä juo ihan liian vähän vettä ja usein aineenvaihduntaan saadaan hyvin potkua jo sillä, että vettä juodaan enemmän. Silti tämä infotilaisuudessa, omien sanojensa mukaan, istunut neitokainen kehtaa väittää seuraavaa:

Kehokuurin aikana on tarkoitus käyttää määrättyjä Fitlinen tuotteita. Muut nesteet on tarkoitus jättää kokonaan pois.

Siis mitä??!?? Neito väittää ”suututtaneensa” kuurivalmentajia sillä että on esittänyt kysymyksiä joihin kukaan ei ole osannut vastata. No silloin luulisi myös tuon  veden juomisen nousseen kysymyksenä esiin. Itselleni ainakin (terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneena), jos joku olisi sanonut jossain yhteydessä etten saisi juoda kuin tietyt vitamiinijuomat, niin esittäisin todellakin ensimmäisenä kysymyksen: MIKSI? Ja selityksen saatuani varmistaisin vielä, että olen ymmärtänyt oikein sen mitä on sanottu.

Hän parjaa myös:
Kuinka oikeudenmukaisen mielipiteen tuotteista luulette saavanne firman tuotteiden myyjältä, joka itse hyötyy myös rahallisesti siitä, jos sinä ostat Fitlinen tuotteita? Fitlinen ja Kehokuurin markkinointi perustuu myös pyramidi-myyntiin, joten tuotteen päätarkoitus on tehdä rahaa, ei auttaa kuluttajan terveyttä.

Henkilökohtaisesti en tiedä tai tunne yhtään ravitsemus/ravinto-valmentajaa tai personal traineria joka ei tekisi työtään rahasta. Yleensä maksetaan jo konsultaatiosta, sitten maksetaan valmennuksesta ja sen jälkeen (ylläri ylläri) ostetaan ne valmentajan suosittelemat ravintolisät sen terveellisen ruuan lisäksi ja hyvin usein on tilanne se että se valmentaja saa sen oman provikkansa niiden tuotteiden myynnistä. Tämä sama pätee siis myös muihin kuin ”pyramiideihin”. Tämän saman on varmasti kirjoittajakin huomannut kun nyt oli tämän vuoden puolella hakeutunut PT:n valmennettavaksi ja kuinka ollakaan näytti se ruokavalio kääntyneen paljon enemmän kehokuuria muistuttavaan suuntaan runsaalla proteiinilla varustettuna.

Ja korjataanpa tähän väliin pieni termistöllinen virhe: Pyramiidijärjestelmät ovat niitä laissa kiellettyjä joissa kerätään rahaa vastikkeettomasti. Verkostomarkkinointi on täysin laillinen ja kansainvälisesti varsin yleinen tapa jolla markkinoidaan tuotteita joiden kohtalla parempaa markkinointia saadaan suosittelulla kuin sillä että raha käytettäisiin mainoksiin. Ja kyllä, Fitline on verkostomarkkinointi-yritys, myynti perustuu siis käyttäjien saamiin kokemuksiin, jokainen ei ole välttämättä terveysalan ammattilainen, mutta ohjeistus onkin, että kysymysten kanssa käännytään lähimmän PRO-valmentajien puoleen ja tarvittaessa vastaukset saadaan suoraan Saksasta asiantuntijaryhmästä, josta löytyvät sitten ihan alan huippuammattilaiset. Eli kyllä ainakin itse ja jokainen oma tiimiläiseni kertoo tuotteista ja kuurista enemmän ihan siitä innosta mitä on omassa terveydessä kokenut ja tietäessään, että näistä voi löytyä apu moneen vaivaan, kuin rahan kiilto silmissä.

Siinä hän on täysin oikeassa että:
Mä olen kyllä ainakin itse puhtaan, ravitsevan ja terveen ravinnon puolesta puhuja. Vitamiinilisät ovat erittäin hyvä ja tarpeellinen asia, mutta sitäkin tärkeämpää olisi kiinnittää huomiota siihen vitamiinien saamiseen tavallisesta ravinnosta. Jo nimikiin sanoo, että ne ovat vitamiiniLISIÄ, eivät terveellisen ruoan korvikkeita. Ensimmäinen askel kehon hyvinvointiin on oikeanlainen ruokavalio ja elämäntapamuutos, ei mikään kuuri tai dieetti.

Totta joka sana, mutta.. Kuinka moni tietää kuinka paljon mitäkin kasvista, lihaa tai viljatuotteita pitää päivässä suusta sisään pistää jotta saa kaikki elimistön tarvitsemat ravintoaineet oikeassa suhteessa toisiinsa. Neitokainen julistaa ylipainon olevan vain folaatin puutetta.. No juu ja ei, folaatilla on toki tärkeä asema metabolisen aineenvaihdunnan toiminnassa, mutta eipä sekään taas toimi jos ei muita palikoita ole paikalla. Ja kuinka moni ylipainon kanssa kamppaileva on vakaasti päättänyt muutta elintapansa terveellisemmäksi heti seuraavana maanantaina. Ja kuinka moni on kompastunut vakaan päätöksen motivaation päättymiseen ennen seuraavaa viikonloppua?? Minä ainakin voin rehellisesti nostaa käteni ja myöntää että niin on monta kertaa elämässä tapahtunut. Omalla kohdallani uskoin kehokuuriin vasta kun lähdin sitä tekemään. Kun ensimmäisen viikon aikana joka päivä painoa putosi reilusti, motivoi se jatkamaan seuraavaan päivään, katsomaan mitä huomenna tapahtuu. Ja kun ensimmäinen viikko oli selätetty kunnialla, oli helppo siirtyä uuteen monipuolisempaan ruokavalioon (joka by the way, sisältää pääsääntöisesti juuri niitä kasviksia jotka sisältävät runsaasti folaattia).

Eli oikeastaan hyvin monelle uuden, terveemmän elämän alku on tämä 90-päivän ohjelma jolla opetellaan valmistamaan ja syömään terveellistä ja monipuolista ruokaa ja varmistamaan vitamiineilla se että elimistö saa kaiken tarvitsemansa. Neitokainen on toki oikeassa myös siinä ettei Kehokuuri toimi kaikille, toisille parempi vaihtoehto on se että muuttaa elämäntavat pieni askel kerrallaan, useimmille kuitenkin se että kerralla tehdään ”suursiivous” jolla häädetään kropasta lisäaineiden jäänteet ja höttöhiilareiden kertymät (ne ei oikeasti toimi kyllä kenenkään kropalle, toisten kehot vaan sietää niitä pidempään reagoimatta). Aivan sama on se että toiset lopettavat tupakoinnin vähentämällä polttamisen määrän ensin kahdesta askista yhteen per päivä ja siitä sitten vaiheittain siihen että pääsevät kokonaan irti. Useimmat tekevät sen kuitenkin mielummin kertarykäisynä ja pyrkivät vierottamaan itsensä nikotiinista heti, eli samoin kuin kuurilla vieroittaudutaan sokerista ja ylenpalttisesta suolasta kerralla.

Kirjoittaja perää myös näyttöä siitä että kuurilla on saatu pysyviä tuloksia. Hänen bloggauksensa on kirjoitettu vuosi sitten ja tuolloin CR oli oikeastaan vasta kunnolla rantautunut Suomeen, eli pitkäaikaisia kokemuksia ei massoittain ollut. Nyt vuotta myöhemmin voi sanoa että, kaikki ne jotka ovat kuurin aikana sisäistäneet terveellisyyde perusperiaatteet ja säilyttäneet terveelliset elintavat, ovat säilyttäneet kuurin aikana saavutetut tulokset. Ja useimmilla joilla ylipainoa on ollut reilusti, on muuttuneen ruokailutavan ansiosta painon putoaminen jatkunut hyvään tahtiin vielä kauan kuurin jälkeenkin. Toki on myös niitä jotka ovat palanneet entiseen ruokavalioon, entiseen ruokailurytmiin, ja silloin luonnollisesti saavutettu tuloskin on kadonnut herkkujen alle. Jos kehokuurin ottaa pikadiettinä, ei sillä saavuta pitkäaikaisita tulosta, mutta jos asennoituu siihen että 90-päivän aikana opettelee terveellisen tavan ravita kehonsa, on tulokset pysyviä.

Lopuksi vielä pari sanaa noista folaateista ja foolihapoista.
Ihminen ei kykene valmistamaan elimistössään folaattia eikä foolihappoa, joten meidän on saatava niitä ravinnosta tai ravintolisistä. Folaatti on luonnollinen, sitä esiintyy monissa vihreissä kasviksissa ja itseasiassa siitä sen nimikin juontuu (folium = lehti). Kasvikset kuitenkin menettävät nopeasti suuren osan folaatistaan: säilyttäminen huoneen lämmössä hävittää 70% vitamiinista kolmessa päivässä ja vihannesten keittäminen vedessä vie siitä 95%. Suosi siis kotimaisia kasviksia, mieluiten luomuna ja suoraan pellolta/ruukusta poimittuna ja nauti runsaasti kasviksia kypsentämättömänä jos haluat saada folaatit hyödyksesi. Jos taas olet yhtä laiska kuin allekirjoittanut, eli ne vihreät kasvikset saattavat seistä pöydällä/jääkaapissa useamman päivän (miettimättäkään sitä kuinka kauan ne ovat aikaa viettäneet kuljetuksessa tuottajalta kauppaan), kannattaa silloin lisätä se foolihappo purkista, ja mieluiten niin että se on optimaalisessa suhteessa imeytymisen varmistavan C-vitamiinin ja sinkin kanssa.

Jos huomaat muistisi pätkivät tai mielialojen heilahtelevan, voi se(kin) olla merkki foolihapon puutteesta. Foolihapon pitkäaikainen puute nostaa veren homokysteiiniä, mikä puolestaan aiheuttaa aivojen valkean kudoksen katoa, leukoaraioosia. Kato voi aiheuttaa muistihäiriöitä, masennusta ja jopa dementiaa. Kaikista muista foolihapon eduista ja puutteen aiheuttamista haitoista voit lukea lisää täältä.

Kun pyrit hyvään folaatti/foolihappo-annokseen vuorokaudessa, tähtää siis vähintään tuohon 400 mikrogrammaan (tai jopa siihen 800 mikrogrammaan) ja jos sen haluat saada esimerksiksi siitä parsakaalista, niin syödessäsi päivittäin noin 400g parsakaalia raakana, saavutat riittävän annostuksen.  Hieman pienemmällä annostuksella eli reilulla 200g raakaa pinaattia pääset jo samaan tulokseen.

Kehoitan jokaista, netistä infoa omien päätösten tueksi etsivää, miettimään tykönään kenen sanalla oikeasti on painoarvoa. Osaako, esimerkiksi tässä tapauksessa, realistisen ja totuudenmukaisen vastauksen kuurista, sen toimintaperiaatteista ja siitä kuinka kuuri räätälöidään vastaamaan henkilökohtaisia tarpeita, vastata ihminen joka on ollut kuuntelemassa satunnaisen infon, mutta joka ei ole kuuria itse kokeillut? Vai kenties ihminen joka on itse kuurin läpi käynyt?

Kaikki kehokuuraajat eivät ole terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisia, mutta mukana on myös heitä jotka työskentelevät terveydenhuollon parissa, omaavat perusteellisen ravaitsemuskoulutukset tai ovat tutkija-taustansa takia perehtyneet solubiologiaan hyvin syvällisesti. Verkostossa toimiminen tarkoittaa sitä, että aina on lähellä apuna syvällisempi tieto ja osaaminen, kun vain osataan oikeat kysymykset esittää.

Joten, jos haluat lisää tietoa siitä kuinka CellRESET-kehokuuri toimii, ota yhteys niin kerron mielelläni mitä se todellisuudessa pitää sisällään. Ja jos päätät aloittaa, saat 30 päivän tyytyväisyystakuun sen suhteen että saat uudelle elämällesi suunnan josta on helppo jatkaa lopun elämän terveelliseen, monipuoliseen ja hyvinvointia tuottavaan ruokavalioon.

Painonhallinan kolmas sääntö: Syö aitoa, puhdasta, oikeaa ruokaa!

Meidän elimistömme on aikanaan kehittynyt käyttämään ravintona sitä mitä luontaisesti ympäristössämme ilmenee: Kasviksia, sieniä, marjoja, siemeniä, lihaa, kalaa, hedelmiä. Nämä ovat ravintoaineita joita elimistömme tunnistaa, ymmärtää ja osaa käyttää hyväkseen.

Ongelma nykypäivänä on pitkälle prosessoitu ruoka ja ”ruuan kaltaiset” valmisteet joita elimistömme ei osaa tulkita oikein ja joista se ei saa kaipaamaansa ravintoainetta.

Jo se että jätät einekset, sipsit, karkit ja muut turhakkeet pois ruokavaliosta ja vaihdat tilalle puhtaita raaka-aineita joista valmistat itse maittavat ateriat, saat painosi lähemmäs ideaalia tasoa.

Oleellista ruokailuissa on myös säännöllisyys. Kehoissamme on eroja, on ”metsästäjä-tyyppi” jonka keho toimii loistavasti yhdellä kunnon  aterialla päivässä (ja lisänä muutama marjaisa/hedelmäinen välipala) ja on ”keräilijä-tyyppi” jonka elimistö voi parhaiten saadessaan 4-5 tasapainoista ateriaa päivän mittaan. Kummassakin tyypissä on oleellista se, että keho saa tarvitsemansa säännönmukaisesti. Jos oletat olevasi metsästäjä ja pärjäät arkipäivät yhdellä lämpimällä aterialla ja viikonloppuisin löydät itsesi jatkuvasti jääkaapilta, olet todennäköisesti keräilijä joka pakottaa kehonsa väärään moodiin arkisin. 97% ihmisistä on keräilijöitä ja vain harvat todellisuuden metsästäjinä (määritelmä on siis paleo-tyyppinen ei perustu siihen metsästääkö henkilö ravintonsa vai ei). Keräilijän keho toimii parhaiten saadessaan säännöllisesti tasapainoista polttoainetta. Jos tällaisen kehon painoa pyritään pudottamaan niukalla kalorimäärällä, paastoamalla tai syömällä vain yksi ateria päivässä (tai pahimmillaan korvaamalla ateriat jollain pussikeitolla), on lopputuloksena se että keho menee säästöliekille ja se takertuu hankittuihin vararavintoihin sen sijaan että polttaisi vararavinnon pois.

Halutessasi siis hankkiutua eroon vyötärölle kertyneestä vararenkaasta, syö säännöllisesti ja opetat kehosi että polttoainetta tulee jatkuvasti eikä sitä tarvitse varastoida. Säännöllinen ruokailu tehostaa kehon aineenvaihduntaakin, joten keho polttaa saamansa polttoaineen tehokkaammin. Jos kroppasi on jumissa aineenvaihdunnaltaan, tarvitset todennäköisesti apua aineenvaihdunnan käynnistämiseen, se on asia johon henkilökohtainen hyvinvointivalmennukseni voi tuoda helpotusta.

Kannattaa muistaa että markkinoilla on lukemattomia erilaisia ateriankorvikkeita. Monen  tuotteen etuna on se että niissä on huomioitu elimistön mahdollista vitamiini- ja kivennäisainetarvetta dietin aikana, mutta koska ne samalla ovat täysin prosessoituja (niin hyvässä kuin huonossa), niin ne eivät suinkaan opeta kehoa toimimaan oikein, kuten tuottamaan oikeita ruuansulatusentsyymejä, vatsahappoja jne. Käytännössä silloin kun korvataan kaikki ateriat korvikkeilla, tehdään elimistölle karhunpalvelusta. Painon voi kyllä saada putoamaan, mutta koska elimistö on tuollaisen pussikuurin aikana sammuttanut toimintoja sen sijaan että käynnistäisi niitä, on erittäin todennäköistä että kuurin jälkeen normaaliin ruokavalioon palaaminen palauttaa kilot varsin nopeasti. Toki nämä pussidietit voivat toimia hyvänä lähtölaukauksena jolla hukataan kehosta ylimääräiset nesteet ja saadaan vaaka näyttämään kivempia lukemia, mutta todellinen työ painon alas saamiseksi alkaa sitten vasta kun lautaselle kerätään se tasapainoinen ateria.

Ateriankorvikkeilla on olemassa yksi hyvä ja toimiva funktio. Silloin kun olet kiireinen etkä ehdi syödä päivän mittaan neljää täysipainoista ateriaa, silloin voit hyvin korvata yhden aterian tällaisella korvikkeella ja huolehdit siitä että elimistösi saa kuitenkin säännöllisen impulssin että polttoainetta on tasaisesti saatavilla.

Ja se mikä oikeasti on kaikkein tärkeintä ruuassa silloin(kin) kun on kyse painon hallinnasta: Nauti joka suupalasta! Laadukkaat raaka-aineet, huolella ja rakkaudella ateriaksi valmistettuina maistuvat herkulliselta. Uhraa jokaiselle suupalalle sen ansaitsema huomio, nauti sen mausta, koostumuksesta ja siitä kuinka se ravitsee kehoa. Kun syöt, keskity syömiseen, älä tee sitä kiireessä kaiken muun ohella, vaan ole läsnä! Jo biologian oppikirja ala-asteella muistutti siitä kuinka ruoka tulisi pureskella 32 kertaa jotta ruuansulatus käynnistyy. Nauti siis ruuastasi!

Olen viime päivinä saanut kokea upeita onnen hetkiä työni parissa. Olen siinä todellakin etuoikeutetussa asemassa että teen työtä jota rakastan, joka palkitsee ja joka todellakin tuottaa iloa ja onnea niin omaan kuin ympärilläni olevien ihmisten elämään.

Valitettavan moni työskentelee vain kyetäkseen selviytymään päivittäisistä menoista tai rahoittaakseen sen tekemisen mitä rakastaa, eli harrastuksensa. Itselleni työn tärkein elementti on se kuinka suuresti se ruokkii intohimoani. Kun asiakas kertoo siitä, kuinka avullani on kyennyt saavuttamaan jotain sellaista johon uskomisen oli jo jokseenkin haudannut mahdottomana, se sytyttää itselleni kerta toisensa jälkeen vahvemman palon siihen mitä teen. Olen äärimmäisen kiitollinen jokaisesta jonka elämään olen voinut vaikuttaa positiivisesti. Jokaisesta jonka terveydentila ja mieliala on kohentunut sillä mitä teen. Jokaisesta jonka itseluottamus on parantunut, jokaisesta joka rakastaa peilikuvaansa hitusen enemmän jostakin sellaisesta syystä johon olen voinut vaikuttaa. En riemuitse näistä sen takia että saan kiitosta, vaan riemuitsen siksi että näen, kuulen ja tunnen kuinka paljon paremmin nämä ihmiset voivat ja olen onnellinen heidän jokaisen puolesta. Minulle tämä ”sydämen palkka” on työni tärkein asia, toisena on se kasvu ja kehitys mitä itsessäni koen työni myötä ja vasta sen jälkeen tulee se mitä kassaan kilahtaa.

”Työ on sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä.”
En muista kuka viisas näin on asian esittänyt, mutta monen kohdalla se pitää paikkansa, valitettavasti. Jokaisessa työssä on omat mahdollisuutensa intohimoon ja rakkauteen sitä kohtaan mitä tekee. Toisinaan puhutaan myös työn palkitsevuudesta, ja moni ajattelee silloin sitä millaisen palkan työstä saa tai kuinka työnantaja huomioi saavutuksista. Todellinen palkitsevuus on kuitenkin sitä että työpäivän päätteeksi ryntäät kotiin intoa puhkuen kertomaan millaisen onnistumisen kokemuksen olet sen päivän aikana saanut. Tämä palkitsevuus tulisi ilmetä ihan joka ikisessä työssä.

Kirjailija Joe Vitalie kertoi eräässä haastattelussa putkimiehestä jonka oli kohdannut hotellissa.  Hotellihuoneen viemäri oli tukossa ja paikalle tuli tämä putkimies avaamaan tukosta. Mies oli intohimoinen omaa työtään kohtaan. Hän tunsi sen aikakauden rakennusten viemärit ja tiesi mitkä olivat yleisimmät ongelmat niissä. Putkimiehellä oli kuulemma lapsenomainen innostus perehtyä siihen millainen tukos putkista löytyi ja kaikesta näki että hän oli paras siinä mitä teki. Moni meistä ei rakasta viemäreiden rassaamista, saatamme pitää työtä epämiellyttävänä ja likaisena, emmekä saa siitä mitään tyydytystä (no tietysti sen että viemäri vetää taas). Moni ”rööriroope” tekee työtään vain palkan takia, kokematta näitä innostuksen hetkiä. Moni kokee myös sen ettei juuri tästä syystä koe suurta intoa suunnata työmaalle, vaan elää mielummin elämäänsä seuraavaa viikonloppua odottaen, seuraavaa lomaa odottaen. Kuinka onnellinen elämässään voi ollakaan tämä putkimies, sillä hänelle jokainen työpäivä on innostunut seikkailu jonka aikana voi odottaa sitä millainen yllätys seuraavan tukoksen yhteydessä löytyy.

Jos et koe omassa työssäsi samaa innostusta ja intohimoa kuin minä tai tämä putkimies, on sinun ehkä syytä miettiä tekeekö työsi sinut onnelliseksi? Vai onko se vain sarja nälän aiheuttamia pakkoliikkeitä? Ellet työskentele intohimoisella alalla, kehoitan käyttämään pienen tovin miettien seuraavia kysymyksiä:

1.Mikä saa sinut innostumaan?
Mieti minkä tekeminen on sellaista että uppoudut siihen täysin, huomaamatta ajan kulumista, tai mistä puhuessa intoudut täydellisesti ja kerrot muille enemmän kuin heitä kiinnostaa tietääkään.
* Mitä tekisit jos saisit lotton päävoiton? Mihin keskittyisit silloin? Mitä tekisit?
* Mistä puhut kavereillesi silloin kun tapaat heidät rentoutumisen merkeissä? Intoiletko lapsistasi, uusista stereoista vai kerrotko viimeisimmästä sukellusmatkastasi?
Joillekin intohimo voi olla laskelmien teko, numeroiden pyörittely ja todennäköisyyksien laskeminen. Joku toinen kokee intohimoa ruuan valmistukseen ja ”hifistelee” eksoottisten mausteiden tai sekuntikellon kanssa valmistusaikojen parissa. Joku elää joka hetken kameran linssin läpi jne jne jne. Mieti mikä on se mikä vie sinut mennessään jos vain annat sille mahdollisuuden.

2.Mikä on ollut elämäsi suuri kipupiste, käännekohta?
Mieti mikä on ollut se taakka joka on tuntunut musertavan elämäsi. Mitä teit että sait muutoksen aikaiseksi? Mikä sai sinut muuttamaan asioita? Mitä teit ensimmäiseksi jotta muutos käynnistyi?
Saatamme jumiutua omaan elämäämme vain koska se on tuttua ja turvallista. Jos meillä on elämässä ollut jokin rankka kokemus (sairastuminen, kurja lapsuus, koulukiusaamista tms) ja olemme selvinneet siitä kokemuksesta voittajina, tiedät jo alitajuisesti mitä vaaditaan muutokseen elämässä. Tämän ajatuksen kautta tunnistat myös sen pienen kalvavan tunteen sisuksissa joka kertoo jos et ole onnellinen tämänhetkisessä elämässäsi.

3. Mitä maailma tarvitsee?
Kaikki tietävät mitkä asiat yhteiskunnassa ovat pielessä, mutta harva osaa kertoa miten näitä muutetaan paremmaksi. Onko sinulla ajatuksia siitä miten ratkottaisiin työttömyys, vanhustenhoito, päihdeongelmat. Tai kuinka voisimme hankiutua täysin eroon fossiilisista polttoaineista tai vähentää arkipäivän hiilijalanjälkeä?
Kotisohvan pelle pelottomille on tarvetta ja kysyntää ja silloin kun jaamme ajatuksemme, tietotaitomme ja osaamisemme muille, voi jokainen keskittyä siihen missä on hyvä, mitä rakastaa ja mikä tekee onnelliseksi.

4. Kohtaa pelkosi ja aloita jo!
Moni on miettinyt jo vuosia mitä haluaisi tehdä elämässään, mutta jokin pelko on pidätellyt. Moni miettii, että sitten kun sitä tai tätä teen tämän mitä rakastan. Miksi odottaa? Jos se että odotat sitku-päivää on se jokin joka kantaa sinua elämässä seuraavaan päivään, älä hyvä ihminen odota enään! Voi olla että huomista ei enää tulekaan ja se elämä jota koko ikäsi olet odottanut ei ehdi alkaa ennenkuin kuolet. Kohtaa pelkosi ja tee elämästäsi elämisen arvoinen! Ei odottamalla vaan elämällä. Joe Vitalie sanoo:”Siitä luolasta jota eniten pelkäät löydät suurimman aarteesi!” Eli mene sitä suurinta pelkoasi kohden ja löydät sen mikä on sinulle elämäsi tärkein jalokivi. Jos pelkäät sitä että sinulle sanotaan ”Ei!” silloin kun kerrot ideastasi, on sinun tarjottava maailmalle mahdollisuus sanoa sinulle ”Ei!”. Jos et anna sitä mahdollisuutta, kertoo se ettet ole vienyt unelmaasi eteenpäin. Sinun ei tarvitse suinkaan heittäytyä holtittomaksi ja alkaa tehdä pelkästään asioita joita pelkäät, ei todellakaan. Mutta jos mielessäsi on se jokin asia joka on jarruttanut sinua tekemästä sitä mitä sydämessäsi koet omaksi jutuksesi, anna sille mahdollisuus ja ota se riski että joudut todellakin kasvokkain suurimman pelkosi kanssa. Se pelko on kuitenkin korviesi välissä. Jos et uskalla ottaa riskiä että voit joutua kohtaamaan sen, silloin pelkosi on voittanut sinut. Jos haastat pelkosi kohteen, voi olla että se tulee aina ja ikuisesti pakenemaan sinua, etkä koskaan joudu kohtaamaan sitä pelkäämääsi ”Ei!”-vastausta. Ja jos kohtaatkin, saatat huomata ettei se todellisuudessa ollut lainkaan niin pelottava kuin sen mielikuva korviesi välissä.

Minä rakastan työtäni kauneuden ja hyvinvoinnin parissa. Minulle se on suuren intohimon lähde kun näen kuinka ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi paranee hänen löytäessä ratkaisun yhteen elämänsä ongelmakohtaan ja muutoksen edetessä lumipalloefektinä laajemmalle ja laajemmalle. Joskus se ensimmäinen ratkaistu ongelma on ihon epäpuhtaus, joskus energian puute, joskus allergia, joskus osaamattomuus tehdä silmämeikki kuten haluaisi ja joskus ylipaino. Kaikkiin näihin ja lukemattomiin muihin ongelmakohtiin on ratkaisu löytynyt ja kaikista oman elämänsä ”rumista ankanpoikasista” on kuoriutunut niin sisäisesti kuin ulkoisesti upeita kaunottaria. Joskus muutos on pienen pieni, joskus koko elämän mullistava, mutta aina yhtä oleellinen ja tärkeä, merkityksellinen juuri sille ihmiselle, juuri siinä elämän tilanteessa. Juuri siksi rakastan työtäni niin suunnattomasti. Ja jos sinä tunnet syvällä sydämessäsi että tämä olisi myös sinun juttusi tällaisena tai joltain osa-alueelta, ota ihmeessä yhteyttä niin kerron kuinka voit lähteä tekemään työksesi tätä mitä minäkin teen.

Moni haaveilee elämänsä parantamisesta. Osa haikailee lottovoittoa voidakseen muuttaa elämänsä suunnan, toinen odottaa prinssiä valkealla ratsulla.. Tosiasia kuitenkin on se että riippumatta siitä missä elämän vaiheessa olemme, missä olosuhteissa elämme, meillä kaikilla on mahdollisuus saada sellainen elämä kuin haluamme. Muutos ei yleensä tapahdu yhdessä yössä. Hyvää haltiatarta taikasauvoineen emme kohtaa arkielämässä ja lottovoitto osuu keskimäärin vain muutamalle viikottain, joten kuinka tämä muutos on mahdollinen?

Useimmat tietävät itämaisten uskontojen zen-käsityksen. Kaiken tavoitteena on tasapaino ja mielenrauha. Siksi ei ole ihme että hyvän elämän mahdollisuuden aivan jokaisen käsien ulottuville tuova Kaizen sisältää tasapainon ja mielenrauhan. Tämä malli ei ole meille Suomalaisillekaan täysin tuntematon. Curt Lindström käytti samaa menetelmää luotsatessaan Suomen kultaan jääkiekon MM-kisoissa 1995. Merkkipaalu jonka lähes kaikki muistavat. Curren metodi oli tuolloin ”lite bättre”, eli vähän paremmin. Maajoukkuetta kasatessa ja treenatessa ei Curre suinkaan julistanut että tässä olisi joukkue joka tulisi voittamaan mestaruuden. Ei, vaan töitä tehtiin ajatuksella että tänään ollaan hitusen parempia kuin eilen. Ja kun samalla kaavalla edettiin koko treenikausi oli lopputulos ikimuistoinen.

Kaizen periaate

Nämä periaatteet on havaittu toimiviksi kaikilla elämän osa-alueilla. Nämä viisi pientä askelta auttavat sinua luomaan itsellesi elämän jollaista haluat elää. Jos koet kaipaavasi apua päästäksesi liikkeelle kohti tavoitetta, voit ottaa yhteyttä sivupalkista löytyvän yhteydenottolomakkeen kautta. Järjestän aiheesta workshoppeja ja otan mahdollisuuksien mukaan henkilökohtaisia kaizen-valmennettavia. Näillä ohjeilla pääset kuitenkin omin voimin jo liikkeelle.

Seiri -Tyhjennä

Etkö löydä etsimääsi? Hukutko tavaraan?
Sitouta itsesi Seiriin ja hankkiudu eroon turhasta tavarasta. Päästä irti kaikesta siitä mitä et enää tarvitse, halua tai rakasta. Tee tilaa uusille asioille.Muuta itsellesi tarpeeton rahaksi myymällä ne kirpputorilla tai päästä itsesi tavaran painolastista lahjoittamalla ne hyväntekeväisyyteen.

Voit myös ajatella Seirin mielesi tilan vapauttamisena. Mielen tyhjentäminen, keskittyminen ja meditointi ovat hyviä päivittäisiä harjoitteita jotka lisäävät mielenrauhaa ja uudistumista.
Kun olet tyhjentänyt tilan ja mielen, näet asiat ja tilanteet selkeämmin, liikut ja hengität vapaammin.

Seiton – Järjestä

Järjestä! Pistä elämäsi ja tilasi järjestykseen. Jokaiselle tavaralle tulee olla oma paikkansa, ja kaiken oltava paikallaan. Tiedät mitä omistat, tiedät tavaroiden ja asioiden tarkoituksen ja sen mistä ne löydät tarvitessasi.
Ajattele – ei enää hukattua aikaa tavaroita etsiessä!
.
Seiton voidaan tehdä portaittain. Järjestyksesi muotoutuu sen mukaisesti mitä haluat tehdä ja saavuttaa, joten älä yritä järjestää kaikkea ennenkuin olet täysin selvillä suunnastasi ja tavoitteistasi. Keskity ensin perusasioihin.

Seiso – Säteilevän selkeä

Seiso rakentaa henkeä, ylpeyttä ja yhteyttä tilasi ja itsesi välille. Keskity siihen miltä näytät ja miltä sinusta tuntuu – omalla tyylilläsi.
Kuinka se toimii kohdallasi – saatko niitä tuloksia joita haluat?
Seison noudattaminen lisää itseluottamusta, -tuntemusta ja sen näkemistä kuinka vaikutat ihmisiin ympärilläsi.
Leikittele tyylilläsi ja olemuksellasi kunnes näet niitä tuloksia joita haluat.

Sieketsu – Standardisoi

Sieketsu askel asettaa standardit niin selkeydelle kuin siisteydelle niin ympäristösi kuin mielesi osalta. Kun odotukset oletusarvoisesti ovat korkeat luo se toiminnalle automaattisesti kehittyvän ja toimintaa seuraavan mallin. Seuraa tuloksia joita saat ja hienosäädä toimintaasi sen mukaisesti etenetkö suuntaan johon haluat.

Shitsuku – Itsekuri

Saavutat Shitsukun seurauksena niistä toimintatapojen muutoksista joita motivoituneena teet. Itsekuri ja sitoutuminen noudattamaan 5S:n kaizen-periaatteita on pohjimmiltaan juuri se mitä shitsuku on. Ota hieman aikaa itsellesi ja mieti mitä olet saavuttanut. Anna sille aikaa upota mieleesi.
Ja NYT, mieti mitä seuraavaksi?

Parhaimmat tulokset saavutetaan noudattamalla kaizen-periaatteita päivittäin.

Seiri, Seiton, Seiso, Sieketsu ja Shitsuku, 5S:n KaiZen periaate jota noudattamalla voit poistaa ajantuhlauksen ja muuttaa elämäsi sellaiseksi kuin haluat: Tuottavammaksi ja tyydyttävämmäksi monin tavoin. Kuinka mahtava lahja tämä onkaan!
Tarkastele kehittymistäsi ja keskity läsnä olevaan hetkeen tiedostaaksesi mikä toimii, mikä rakentaa sinua ja vahvuuksiasi, mikä luo itsevarmuutta ja mikä on se mitä eniten haluat.

Meille on vuosia korostettu kuinka tärkeintä ihmisessä on sisäinen kauneus. Vanhat suomalaiset sananlaskutkin puhuvat sisäisen ja luonnollisen kauneuden puolesta kuten sanonta ”rumat vaatteilla koreilee” esimerkiksi sanoo.
Muistan omassa lapsuudessa ja nuoruudessani kuinka varsinkin maaseudulla puhuttiin hiukan supisten niistä ”huonoista naisista” joiden olemus oli meikattu ja laitettu. Kaupunkilaisserkkujen vierailu maaseudulla kulminoitui aina tällätyn ja maalatun olemuksen paheksuntaan paikallisväestön puheissa. Silti minä, pieni ujo maalaistyttö, katselin ihaillen noita maailmannaisia koreine vaatteineen ja huoliteltuine meikkeineen. He edustivat minulle jotain sellaista maailmaa joka oli tuolla jossain, kaukana omasta todellisuudestani…Työskentelen ihonhoidon ja kosmetiikan parissa. Lapsuuden kaukaisesta haaveesta on muodostunut ammattini. Olen ehkä nykypäivänä itse yksi niistä meikatuista, huolitelluista, korkeakorkoisista naisita jota joku toinen pikkutyttö voi katsella ihastellen.

Miksi suomalaisessa yhteiskunnassa kauneutta ja sen tavoittelua pidetään jotenkin vääränä? Miksi korostetaan sisäistä kauneutta kun kuitenkin useimpien kohdalla se sisäinen kauneus on ihan yhtä kateissa ulkoisen kauneuden kanssa. Törmään säännöllisesti naisiin joiden itsetunto on tavalla tai toisella poljettu lattian rakoon ja vaikka itse näen sen että pieni kohennus ulkomuotoon kohentaisi varmasti itsetuntoakin, niin he haluavat kynsin hampain takertua siihen omaan harmaavarpusmaiseen olemukseensa. Ei haluta herättää huomiota, ei ottaa sitä riskiä että näyttäisi jotenkin paremmalta kuin naapuri.. Ehkä siksi että harmaavarpunen ei ärsytä, eikä saa naapuria hyökkäämään ilkein sanoin kimppuun. Ja vaikka sanoinkin kohtaavani naisia, tiedän miesten keskuudessa olevan aivan saman ongelman.

Mistä tälle kansalle saataisiin itsetuntoa? Tavoitteeni on muuttaa tämä maa kauniimmaksi ja paremmin voivaksi kasvot kerrallaan. Rakastan työtäni, sillä mikä voisi olla palkitsevampaa kuin nähdä harmaavarpusesta kuoriutuvan onnellisesti hymyilevä, peilikuvastaan pitävä kaunis nainen. Jokaisella tulisi mielestäni olla oikeus korostaa parhaita puoliaan. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus näyttää mahdollisimman hyvältä. Ei muiden vuoksi, vaan ihan itsensä takia. Kun pitää peilikuvastaan voi sille hymyillä ja se hymyilee takaisin. Kun peilin ääreltä poistuu hymyillen, hymyilee yleensä se seuraavakin vastaan tuleva ihminen ja ilo on jo kaksinkertainen.